Fidencian kotona

Oli kiirastorstai ja siis pääsiäistä edeltävä pyhä viikko, Semana Santa, joka on tarahumaroiden hartainta aikaa. Jesuiittapapit toivat kristinuskon tarahumaroiden asuinseuduille 1600-luvulla, mutta he joutuivat lähtemään vuosisataa myöhemmin, kun espanjalaiset päättivät häätää koko veljeskunnan Uudesta-Espanjasta poliittisten jännitteiden vuoksi. Kun jesuiitat sitten palasivat vuonna 1900, tarahumaroiden harjoittama uskonto oli muotoutunut katolisten liturgioiden ja vanhojen uskomusten elinvoimaiseksi liitoksi, joka on yhä vahvoilla pitkin Sierra Madrea.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Oli kiirastorstai ja siis pääsiäistä edeltävä pyhä viikko, Semana Santa, joka on tarahumaroiden hartainta aikaa. Jesuiittapapit toivat kristinuskon tarahumaroiden asuinseuduille 1600-luvulla, mutta he joutuivat lähtemään vuosisataa myöhemmin, kun espanjalaiset päättivät häätää koko veljeskunnan Uudesta-Espanjasta poliittisten jännitteiden vuoksi. Kun jesuiitat sitten palasivat vuonna 1900, tarahumaroiden harjoittama uskonto oli muotoutunut katolisten liturgioiden ja vanhojen uskomusten elinvoimaiseksi liitoksi, joka on yhä vahvoilla pitkin Sierra Madrea.

Kanjoneissa tapahtuu pyhän viikon aikana asioita, jotka ensi näkemältä luultavasti hätkähdyttäisivät keitä tahansa ulkopuolisia kristittyjä. Esimerkiksi Juudas esitetään hahmona, jota tulokkaat saattaisivat pitää pikkulapsille sopimattomana, ja hartaat juutalaiset fariseukset ovat keskeisissä rooleissa juhlakulkueessa, jossa juostaan, rummutetaan, tanssitaan, ryypätään ja taistellaan. Esitykset ovat näyttäviä, ja joskus miehet maalaavat kasvonsa ja ylävartalonsa valkoisin pointillistisin maalauksin.

Viikon tapahtumat houkuttelevat Sierran alueelle joka kevät tuhansia matkailijoita. Guagüeyvoon heitä ei kylläkään tule, eihän paikkaa edes löydä kaikista kartoista. Yhteisö koostuu kallioiden suojissa olevan pensaikkoalueen hajanaisista asumuksista. Istuimme Lorenan kotitalon keittiön pitkän pöydän ääressä iltahämärissä ja söimme tortilloja, joita Lorenan äiti Fidencia lappoi kuumalta hellalta muovilautasillemme. ”Mitenkäs tanssit ovat sujuneet?” Lorena kysyi. ”Pääfariseus kaatui ja mursi jalkansa”, vastasi Fidencia.

He puhuivat espanjaa, jota Fidencia oli oppinut rarámurikoulussa muutaman tunnin kävelymatkan päässä synnyinluolastaan. Hänen puolisonsa ja Lorenan isä Catarino Olivas Mancinas taas on mainarien jälkeläinen, jonka sukua on asunut Sierra Madressa pitkään. Hän laajentaa jatkuvasti perheen taloa, joka on Guagüeyvon mukavimpia. Talon aikuisilla lapsilla ja lapsenlapsilla on omat makuuhuoneensa patjoineen, lattiat ovat betonia ja kuistilla seisoo sohvan virkaa toimittavia vanhoja autonpenkkejä. Talossa on myös pieni aurinkopaneeli, jonka voimin pari surisevaa lamppua valaisee iltaa pimeän laskeutumisen jälkeen.

Kun Guagüeyvoon asti johtava tie viimein kolme vuotta sitten saatiin valmiiksi, se oli juuri ja juuri tarpeeksi leveä sähköpylväiden kuljetukseen, mutta niitä ei ole vielä saatu toimintakuntoon. Fidencialle on sanottu, että pian kylään saadaan sähköt. Kun niin käy, Lorena tuo äidilleen jääkaapin.

Tätä jääkaappia sietää pysähtyä hetkeksi pohtimaan. Tiesin nimittäin täsmälleen, miltä se näyttäisi: mustalta ja kiiltävältä. Se on Lorenan, ja tällä hetkellä se seisoo hänen keittiössään San Rafaelissa, missä pari katua on päällystetty ja useimmissa taloissa on sähköt ja vesivessat. Lorena ja Fidencia olivat tavanneet viimeksi vuosi sitten, ja vaikka jälleennäkeminen olikin hillitty – Fidencia käveli tyttärensä luokse, nyökkäsi ja otti vastaan pienen halauksen – Fidencia pysytteli nyt lähellä Lorenaa, kun he taputtelivat tortilloja ja paistoivat niitä hellalla.

Tortillat olivat paksuja ja herkullisia. Fidencia oli napannut aamulla häkistä yhden kanan, katkaissut sen kaulan, kyninyt linnun ja paloitellut sen veitsellä ennen pataan pudottamista. Ilmassa leijui poreilevan caldon eli liha-vihannessopan tuoksu. Fidencialla oli yllään roosan värinen kukkahame, kirkkaansininen pusero ja kaulassa bandanahuivi. Hänen käsivartensa näyttivät jykeviltä kuin painonnostajalla. (”Tiedätkö kuinka karistan väsymyksen töissä?” Lorena kysyi minulta myöhemmin. ”Sanon itselleni, että äitini on paljon väsyneempi kuin minä.”)

Olin kuullut aiemmin yhden jesuiitoista sanovan, että rekkakelpoisten teiden tulo heikentää tarahumaroiden kävely- ja juoksukestävyyttä, ja kun nyt istuin suu täynnä tortillaa hellan loimussa, alkoi sähkön saapuminen Guagüeyvoon näyttää minun silmissäni metallisten chabochitavaroiden tulvalta. Johdollisia laitteita, jotka jauhavat viljan napin painalluksella, digitaalikelloja, hiustenkuivaajia, jääkaappeja, televisioita pullollaan telenovelaa ja meikki- ja saippuamainoksia. Kysäisin Fidencialta mitä hän tuumaisi, jos joku toisi yhtäkkiä kaikki nämä laitteet hänen kotiinsa. Hän käänsi katseensa pois tyttärestään ja keskittyi hetkeksi minuun. Hän näytti vakavalta mutta ystävälliseltä ikään kuin olisi miettinyt, voisinko minä todellakin olla niin tyhmä kuin miltä vaikutin.

”Se olisi oikein mukavaa”, hän vastasi. Kun vilkaisin Lorenaa, näin hänen pinnistelevän nauruunpurskahtamista vastaan.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...