89-vuotiaan Kame Ogidon sormeilema merilevä on osa vähäkalorista ruokavaliota, jolla okinawalaiset elävät keskimäärin 82-vuotiaiksi. Terveet ikäihmiset ovat usein käyttämätön voimavara. Jos heille annetaan mahdollisuus pysyä töissä, he voivat hyödyttää elinyhteisöjään merkittävästi.

Kurkistus valokuvanäyttelyyn

Olemme koonneet tähän viisi kuvaa Seitsemän miljardia tekoa -näyttelystä, johon voi tutustua 24. lokakuuta – 6. marraskuuta 2011 Helsingin rautatieasemalla.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Olemme koonneet tähän viisi kuvaa Seitsemän miljardia tekoa -näyttelystä, johon voi tutustua 24. lokakuuta–6. marraskuuta 2011 Helsingin rautatieasemalla.

Kolkatan kadut tulvivat väkeä. Kaupungissa on noin 16 miljoonaa asukasta, ja lisää tulee joka päivä. Vuonna 1975 yli kymmenen miljoonan asukkaan kaupunkeja oli vain kolme, nyt jo 21. Valtaosa niistä on kehitysmaissa, joiden kaupunkiseudut imevät uumeniinsa suuren osan väestönkasvusta.

Oman tiensä valinneita nuoria naisia kokoontuu kulmakunnan bistroon. Naisten syrjintä on kielletty YK:n CEDAW-yleissopimuksessa, jonka on ratifioinut 186 valtiota, mukaan lukien Pohjoismaat. Sopimusvaltiot raportoivat joka neljäs vuosi YK:lle sopimusmääräysten toteutumisesta.

Gaibandhan alueen yritteliäät saarelaiset luovat hyasinttikasvien avulla kelluvia puutarhoja, joissa he voivat viljellä kurpitsaa, okraa ja muita ruokakasveja, vaikka seudun joet tulvisivatkin yli äyräiden.

14-vuotias Asia pesee vauvaansa kaksivuotiaan esikoistyttären leikkiessä vieressä. Asia vuotaa yhä verta ja on kipeä synnytyksen jäljiltä, mutta hänellä ei ole mitään tietoa siitä, miten hän voisi hoitaa itseään. Yli 350 000 naista vuosittain kuolee raskaus- tai synnytyskomplikaatioihin.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...