Itsesensuuri

Itsesensuuri on yleistä Singaporessa, missä kanssakäyminen virkavallan kanssa on teatterijohtaja Alvin Tanin mukaan ”tanssia”. Tan on kymmeniä kuolemantuomiota, seksuaalisuutta ja muita arkaluontoisia aiheita esityksissään käsitelleen Necessary Stage -teatterin taiteellinen johtaja, ja häneltä kuluu paljon aikaa keskusteluihin sensuuriviranomaisten kanssa. ”Lähestymistavan on oltava oikeanlainen”, hän sanoo. ”Jos he sanovat ’etelä’, ei siihen pidä mennä sanomaan ’pohjoinen’. Kannattaa lähteä vaikka siitä, että sanoo ’koillinen’. Se on neuvottelua.”

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Ne, jotka eivät opi tuon tanssin askelia nopeasti, saavat pian tuta sen nahoissaan. Otetaanpa esimerkiksi Siew Kum Hong, 35-vuotias singaporelainen, joka ajatteli edistävänsä avoimuutta ryhtymällä nimetyksi parlamentin jäseneksi eli NMP:ksi, joita ei valita vaaleilla. Koska parlamenttiin oli maan historian aikana valittu vain neljä opposition edustajaa, valtapuolue ajatteli NMP-edustajien tuovan järjestelmään ”enemmän konsensusta ja hallintotapaa, jossa vaihtoehtoisiakin mielipiteitä kuullaan ja rakentava kritiikki otetaan huomioon”. Näin Siew Kum Hong kertoi käsittäneensä tehtävänsä, mutta häntä ei nimetty toiselle kaudelle.

”Luulin tekeväni hyvää työtä”, yllättynyt Kum Hong sanoo. Hän arvelee, että jatko kaatui ”niihin äänestyksiin, joissa valintani oli ’ei’”. Kun hän ensimmäisen kerran äänesti esitettyä päätöstä vastaan, koska katsoi sen syrjivän homoja, hänen kollegansa ”menivät kertakaikkisen hiljaisiksi. Se oli ensimmäinen kerta omalla parlamenttikaudellani, kun joku äänesti vastaan.” Kun hän teki saman tempun uudestaan, sillä kertaa vastustaen lakia, joka laskisi mielenosoituksen sallittua osallistujamäärää, reaktio oli yhtä jäätävä. ”Se niistä vaihtoehtoisista mielipiteistä”, Kum Hong sanoo.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...