Kazakkilaistaminen ja presidentin unelmakaupunki

Useimmat tulokkaat ovat Žarkešovin tapaan kazakkeja, vaikka Kazakstanin kansalaisissa on niin venäläisiä, saksalaisia ja ukrainalaisia kuin muitakin. Kazakkien suuri määrä heijastaa hallituksen työvoimapolitiikkaa, joka suosii kazakkia osaavia mutta ärsyttää muihin kieliryhmiin kuuluvia, jotka pitävät tätä taas yhtenä todisteena oman asemansa heikkenemisestä neuvostoajan jälkeisessä Kazakstanissa.Kazakin kielen painottaminen on osa laajempaa trendiä, jota jotkut kutsuvat kazakkilaistamiseksi. Astanaa pidetään sen räikeimpänä esimerkkinä ja Nazarbajevia innokkaimpana kannattajana.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Useimmat tulokkaat ovat Žarkešovin tapaan kazakkeja, vaikka Kazakstanin kansalaisissa on niin venäläisiä, saksalaisia ja ukrainalaisia kuin muitakin. Kazakkien suuri määrä heijastaa hallituksen työvoimapolitiikkaa, joka suosii kazakkia osaavia mutta ärsyttää muihin kieliryhmiin kuuluvia, jotka pitävät tätä taas yhtenä todisteena oman asemansa heikkenemisestä neuvostoajan jälkeisessä Kazakstanissa.

Kazakin kielen painottaminen on osa laajempaa trendiä, jota jotkut kutsuvat kazakkilaistamiseksi. Astanaa pidetään sen räikeimpänä esimerkkinä ja Nazarbajevia innokkaimpana kannattajana.

Itsekin kazakkeihin lukeutuva presidentti syntyi 71 vuotta sitten paimenperheeseen maan kaakkoisosan kylään lähelle Kirgisian rajaa. Hän työskenteli metallitehtaassa ennen uraansa kommunistisessa puolueessa, jossa hän ehti nousta johtavaan asemaan ennen Neuvostoliiton romahtamista.

Pian presidentiksi tulonsa jälkeen hän alkoi pohjustaa pääkaupungin siirtoa Almatysta Akmolaan Keski-Kazakstanin pohjoisosaan.

Pääkaupungin sijainti yllätti

Uuden keskuksen sijoituspaikka ihmetytti monia. Vuonna 1830 tsaarien linnoitukseksi perustettu Akmola kehittyi rautateiden risteysasemana ja tunnettiin neuvostoaikana nimellä Tselinograd. 1950- ja 60-luvuilla kaupunki oli keskeinen osa Nikita Hruštšovin Uudismaaohjelmaa, jonka tavoitteena oli kehittää alueesta neuvostovaltakunnan vilja-aitta.

1990-luvulle mennessä kaupunki oli kuitenkin kurjistunut ja tunnettu lähinnä asioista, joita ei painettaisi kauppakamarin esitteisiin: yli 50 asteen pakkasista, hyttysparvista ja rajuista tuulista, jotka nostattivat pölyä loppuun kalutuilta pelloilta.

Moskovassa opiskellut viulisti Aiman Mussahajajeva oli yksi hanketta epäilleistä. Hän varttui Almatyssa ja tapasi Nazarbajevin erään kotikaupungissaan pitämänsä konsertin jälkeen 1990-luvun puolivälissä. Esityksestä vaikuttunut presidentti kysyi, kiinnostaisiko Mussahajajevaa ryhtyä kansallisen musiikkiakatemian perustajaksi. Viulisti ilahtui tarjouksesta ja oletti, että akatemia alkaisi toimia Almatyssa.

Kun Nazarbajev sitten esitteli suunnitelmansa, Mussahajajeva ihmetteli, että mikä Akmola? Hän kuitenkin nieli epäluulonsa ja seurasi presidenttiä uuteen pääkaupunkiin, jossa hän nyt johtaa Kazakstanin taideyliopistoa. Hänen aurinkoinen toimistonsa sijaitsee pyöreässä, kirkkaansinisessä rakennuksessa, jota ulkomaalaiset kutsuvat koirankupiksi. Kun lopettelimme keskustelutuokiotamme kyseisessä talossa, Mussahajajeva pyysi minua odottamaan hetkisen. ”Haluatko nähdä Stradivariuksen, jota soitan?

Astana symboloi presidentin politiikkaa

Nazarbajev on perustellut pääkaupungin muuttoa muun muassa sillä, että Almaty on altis maanjäristyksille, minkä lisäksi sen sijainti lähellä Tienšanvuoria rajoittaa kaupungin kasvumahdollisuuksia.

Myös geopolitiikalla oli merkitystä. Nazarbajevin uskotaan pelänneen Venäjän aluevaatimuksia Pohjois-Kazakstanissa Venäjän rajan tuntumassa, missä asuu iso osa Kazakstanin venäläisväestöstä.

Olivatpa syyt mitkä hyvänsä, harva halusi tai kykeni vastustamaan itsevaltaista johtajaa, joka on onnistunut lisäämään vakautta ja talouskasvua ja pysynyt siten suosittuna, vaikka hallitusta onkin syytetty korruptiosta ja ihmisoikeusrikkomuksista.

Nazarbajev valjasti liikesuhteista Kazakstanin kanssa kiinnostuneita tahoja rahoittamaan unelmakaupunkinsa rakentamista. Esimerkiksi 7000 henkeä vetävä moskeija rakennettiin Qatarin tuella. (Islam on Kazakstanin valtauskonto, vaikka maa onkin virallisesti sekulaarinen.)

Hän myös houkutteli kaupunkiin maailmanmainetta saavuttaneita kykyjä kuten sittemmin edesmenneen japanilaisarkkitehti Kisho Kurokawan, joka laati Astanan kaavan.

Presidentti halusi sanoa sanansa joka asiaan

Kenellekään ei kuitenkaan ollut epäselvää, kuka tekee päätökset. Kaupungin pääarkkitehti Sarsembek Žunusov muisteli kollegojensa hermostumista, kun Nazarbajev muutama vuosi sitten ilmoitti, että kaupunkiin pitäisi rakentaa valtava pyramidi.

”Arkkitehtimme hokivat, että maailmassa on jo pyramideja”, Žunusov sanoi. ”Kaikkia pelotti, koska vain suuri arkkitehti saisi aikaan pyramidin.” Rauhan ja harmonian palatsin rakennusvastuu lankesi lopulta brittiarkkitehti Norman Fosterille, joka on suunnitellut myös Khan Shatyrin eli ”kuninkaan teltan”. Mahtava, läpikuultava rakennelma muistuttaa etäisesti jurttaa.

Merkkirakennusten hahmottelun ohella Nazarbajev osallistuu kaupunkisuunnitteluun kaikilla tasoilla aina kukkien valintaan asti – tulppaaneja, ritarinkannuksia ja iiriksiä on istutettu kazakkien kansanperinteestä tuttujen värikkäiden kuvioiden muotoon.

”Hänellä on aina jotakin sanottavaa”, sanoo Žunusov. Eivätkä hänen ideansa ole vaatimattomia.

Kunnianhimo kasvoi

Nyt kun pääkaupungin ydin alkaa olla valmis, Nazarbajev on käskenyt arkkitehtejaan tutkia mahdollisuutta rakentaa toinen valtava teltta, jonka sisälle mahtuisi ilmastoltaan hallittavissa oleva 15 000 hengen ”sisäkaupunki”.

Parhaiten Nazarbajevin kunnianhimosta – ja egosta – saanee käsityksen Baiterekin huipulla olevassa näköalatilassa. 360 asteen näköalojen ja kylmää turkkilaista olutta tarjoavan baarin lisäksi sieltä löytyy malakiittijalustalla oleva kahden kilon kultakimpale, jonka keskellä on presidentin oikean käden jälki. Sitä pidetään eräänlaisena toivomuskaluna, johon vieraat painavat oman kätensä, ja merkkipäivinä painallus käynnistää kansallislaulun, jonka sanoitusta väitetään presidentin tekemäksi.

Osa rakennelmista on lähinnä huvittavia. Köynnösten peittämät rautalankahahmot – joutsenet, hevoset, kirahvit – vievät ajatukset ennemmin Disneylandiin kuin Pjongjangiin. Leutona kesäkuun iltana lapset puhaltelevat saippuakuplia aukiolla, jota koristava ”tanssiva suihkulähde” on valaistu värikkäin valoin ja jonka suurista kaiuttimista raikaa venäläistä hiphoppia. Skeittarit esittävät temppujaan lökäpöksyissään, poliisit seuraavat menoa välinpitämättömän oloisina. Ulkokahvilassa tarjoillaan ranskalaista viiniä 13 euron lasihintaan.

Pääkaupungin nousukasmaisuus näkyy etenkin ostoskeskuksissa, joista Khan Shatyr – Fosterin suunnittelema teltta – on kaikkein hätkähdyttävin. Sen ylimpään kerrokseen on luotu rantamaailma, jossa on aaltoallas ja hiekkaranta, jonka pehmeä santa on tuotu Malediiveiltä.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...