Luovuuskriisin torjuntaa

Singaporen hallitus on tietoinen tiukasti kontrolloidun yhteiskunnan sudenkuopista. Yksi huolenaiheista on ”luovuuskriisi”, pelko siitä, että Singaporen kouluissa harjoitettu ulkoa opettelu ei edistä uusien ideoiden keksimistä. Hankkeet, joilla on yritetty rohkaista omaperäisyyteen, ovat kuitenkin olleet kaikkea muuta. Kun nuorisolle ohjelmaa järjestävä Scape-ryhmä avasi ”graffitiseinän”, nuoria ohjeistettiin esittämään graffitisuunnitelmansa, joista sitten toteutettavaksi valitut maalattaisiin määrättyyn seinään määrättynä aikana.

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Singaporen hallitus on tietoinen tiukasti kontrolloidun yhteiskunnan sudenkuopista. Yksi huolenaiheista on ”luovuuskriisi”, pelko siitä, että Singaporen kouluissa harjoitettu ulkoa opettelu ei edistä uusien ideoiden keksimistä. Hankkeet, joilla on yritetty rohkaista omaperäisyyteen, ovat kuitenkin olleet kaikkea muuta. Kun nuorisolle ohjelmaa järjestävä Scape-ryhmä avasi ”graffitiseinän”, nuoria ohjeistettiin esittämään graffitisuunnitelmansa, joista sitten toteutettavaksi valitut maalattaisiin määrättyyn seinään määrättynä aikana.

Hallitus on käynnistänyt samantapaisen kampanjan ”singlishin” käyttöä vastaan. Singlish on malaijin, hokkienkiinan, tamilin ja katuenglannin sekoituksesta syntynyt monikulttuurinen singaporelainen kieli. Singlish vaikuttaa itse asiassa nerokkaan kumoukselliselta hyökkäykseltä juuri sitä yhdenmukaisuutta vastaan, josta hallitus väittää pyrkivänsä eroon.

Kansakuntaa uhkaavista ongelmista ehkä kaikkein kiperin on ylen tehokkaaksi osoittautunut väestönkasvun rajoittamisohjelma, joka valisti kansaa 1970-luvulla iskulauseella ”Kaksi riittää”.

Nykyiset singaporelaiset eivät yksinkertaisesti lisäänny, joten maa tarvitsee siirtolaisia väestönkasvun takaamiseksi. Nyt hallitus tarjoaa lapsilisiä ja pitkiä äitiyslomia, mutta niistä ei ole apua, jos singaporelaiset eivät ala harrastaa seksiä ahkerammin. Durex-kondomivalmistajan tekemän kyselyn mukaan singaporelaiset ovat sukupuoliyhteydessä vähemmän kuin juuri mikään muu kansa maailmassa. ”Väestömme kutistuu”, LKY sanoo. ”Hedelmällisyyslukumme on 1,29. Se on huolestuttavaa.” Tämä saattaa olla Singaporen mallin kohtalokas erhe: singaporelaiset kuolevat vähitellen sukupuuttoon.

On yhteiskunnallisella järjestyksellä hyväkin puolensa. Sen saattoi kokea We Are the World -tyylisen esityksen osallistujamäärässä kansallispäivänä. Lavalla oli kaikkien Singaporen suurten etnisten ryhmien edustajia – kiinalaisia, malaijilaisia ja intialaisia – värikkäissä asuissaan. 1960-luvun mellakoiden jälkeen hallitus määräsi asuntoihinsa tiukat kiintiöt varmistaakseen, etteivät etniset ryhmät muodostaisi omia monoliittisia kulmakuntiaan. Toimenpide saattoi perustua enemmän väestönhallintaan kuin aitoon monikulttuuriseen harmoniaan, mutta kansallispäivän harjoitusten aito veljeys oli kaikessa ällöttävyydessäänkin koskettavaa. Olipa se kuinka keksittyä tahansa, singaporelaisuus on kuitenkin jotain aitoa ja todellista, ja vaikka kansa nuriseekin, Singapore on heidän kotimaansa, jota he kaikesta huolimatta rakastavat. Se taas saa vierailijankin pitämään maasta.

Singapore on kuitenkin tulossa käännekohtaan. Paljon lainatussa lausunnossa Lee Kuan Yew sanoi: ”Jos panette minut hautaan ja tunnen sitten, että jotain on pielessä, nousen sieltä.” Se ei tosin taida onnistua edes häneltä. ”Me kaikki tiedämme, että LKY kuolee jonakin päivänä”, sanoo Calvin Fones, Gleneagles-sairaalassa vastaanottoa pitävä psykiatri. Fones vertaa kotimaataan perheeseen. ”Kun maa oli nuori, tarvittiin viisasta huolenpitoa. Nyt olemme murrosiässä, joka voi olla kyseenalaistavaa ja hankalaa aikaa. Sen kokeminen ilman patriarkan läsnäoloa on koettelemus.”

Kulttuurimuutoksen varsinainen veturi on tietenkin Internet, tuo kyberpiikki autoritaarisen hallinnon lihassa. Lee tiedostaa uhan. ”Kielsimme Playboyn julkaisemisen 1960-luvulla, ja se on kyllä edelleen kiellettyä, mutta nykyisin Internet tarjoaa paljon enemmän kuin Playboy koskaan.” Pornosivustojen salliminen, kun saman alan lehtien julkaisu on kiellettyä, voi vaikuttaa ristiriitaiselta. Leen mukaan Internetin sensurointi, jota Kiinassa on yritetty harjoittaa, on kuitenkin turhanpäiväistä. Hän suhtautuu asiaan siis erinomaisen käytännöllisesti.

Niinpä bloggaajat saavat vapaasti julkaista mielipiteitään, jollaisia tuskin löytää hallitukseen sidoksissa olevan Straits Times -lehden sivuilta. Kaiken tämän seurauksena yhä useampi nuori kyseenalaistaa vapauden ja turvallisuuden välistä kytköstä ja osa jopa vaatii vapaampaa politiikkaa ja kontrollin höllentämistä.

Uuden NMP:n Viswa Sadasivanin monipuolinen puhe herätti paljon kohua viime elokuussa: ”Minusta on valitettavaa, että meillä ei ole vapautta ilmaista itseämme. Suren myös hallituksen nähtävästi täydellistä otetta vallasta ja sitä, että se vaikuttaa olevan epäjohdonmukaisesti haluton kuuntelemaan kansan ääntä silloin, kun se ei sovi hallituksen linjaan”, Viswa lausui parlamentissa. Viswan esittämä kritiikki joidenkin etnisten ryhmien kohtelusta Singaporessa ärsytti LKY:tä niin, että hän lähti kesken hoitotoimenpiteen parlamenttiin ja kumosi kiukkuisesti moisen mahtipontisen puheen.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...