Optimismi riippuu öljyn hinnasta

Astana saattaa olla diktaattorin turhamainen hanke ja rikkaiden leikkikenttä, mutta sen lisäksi se vetää puoleensa Jernar Žarkeshovin kaltaisia yrittäjiä. Se on houkutellut paikalle myös lannistumattoman 25-vuotiaan Darhan Dossanovin, joka lähestyi minua yhtenä iltana, koska halusi puhua englantia. Tarjosin miehelle lopulta päivällisen, jonka hän ahmi niin nopeasti, että mietin milloin hän oli mahtanut viimeksi saada ruokaa.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Astana saattaa olla diktaattorin turhamainen hanke ja rikkaiden leikkikenttä, mutta sen lisäksi se vetää puoleensa Jernar Žarkeshovin kaltaisia yrittäjiä.

Se on houkutellut paikalle myös lannistumattoman 25-vuotiaan Darhan Dossanovin, joka lähestyi minua yhtenä iltana, koska halusi puhua englantia. Tarjosin miehelle lopulta päivällisen, jonka hän ahmi niin nopeasti, että mietin milloin hän oli mahtanut viimeksi saada ruokaa.

Hän oli tullut pääkaupunkiin vain kuusi päivää aiemmin mukanaan tuskin muuta kuin matkapuhelin ja kannettava Sony PlayStation. Digikameransa hän oli myynyt voidakseen ostaa junalipun kotikylästään, joka sijaitsee 800 kilometriä idempänä. Hän oli saanut paikan plokkarina hienossa italialaisravintolassa, missä hän myös nukkui yhteen työnnettyjen tuolien päällä ennen kuin löysi majapaikan kolmiosta, jonka hän jakaa kymmenen muun kanssa.

Työ ilman palkkaa on avain menestykseen

Kun tapasin Dossanovin uudelleen noin viikkoa myöhemmin, hän kertoi menettäneensä työpaikkansa heikon näkönsä vuoksi. Hän kun ei nähnyt, milloin astiat sopi hakea pöydistä. Ravintola kieltäytyi maksamasta palkkaa kahdeksalta päivältä; hän suunnitteli PlayStationinsa myymistä ruokarahan saamiseksi.

Hänellä oli kuitenkin kiikarissa toinen ravintolatyöpaikka ja hän oli yhä vakuuttunut siitä, että Astanaan tulo oli ollut oikea ratkaisu. ”Tiedän tulevani vielä hyvin rikkaaksi”, hän sanoi.

Luovuus ja yritteliäisyys tuntuvat kukoistavan joka puolella Astanan nuorten keskuudessa. Kuluneessa teatterissa Išimjoen oikealla rannalla neljä parikymppistä tanssijaa hyppeli ja pyörähteli avantgardistisen baletin kuvioita 32-vuotiaan tanssijan ja koreografin Adyl Erkinbajevin kriittisen katseen edessä.

Kirgisiasta kotoisin oleva poninhäntäpäinen Erkinbajev on sikäläisen valtiollisen balettikoulun kasvatti, joka muutti Astanaan vuonna 2002, kun yksi hallinnon käynnistämistä hankkeista alkoi täyttää uutta pääkaupunkia taiteilijoilla ja esiintyjillä. Baletti joutui sulkemaan ovensa viime keväänä, mutta Erkinbajev oli värvännyt sieltä neljä tanssijaa riippumattomaan produktioon.

Ketään heistä ei näyttänyt haittaavan se, että he joutuivat harjoittelemaan palkatta ainakin siihen saakka, kun Erkinbajev onnistuisi hankkimaan sponsorin. ”Hän on hyvällä tavalla vähän hullu”, sanoi yksi tanssijoista, Inna Oparina, 21-vuotias juuriltaan venäläinen nainen, joka hankkii elantonsa opettamalla englantia. Kun hän kohtasi Erkinbajevin ensimmäisen kerran kolme vuotta sitten, hän muistelee olleensa kuin robotti, joka ei osannut ilmaista mitään. Hän sanoo Erkinbajevin opettaneen, että ”tunteet ovat tekniikkaakin tärkeämpiä”.

Nuoret etsivät oikeaa ideaa

Yhtenä toisena iltana olin mukana nuorten, suurimmaksi osaksi ulkomailla opiskelleiden ammattilaisten tapaamisessa. Ryhmä on nimennyt itsensä Astanan alumnien yhdistykseksi. He kuuntelivat tarkkaavaisesti, kun puhujavieras, 38-vuotias Aidyn Rahimbajev, kuvaili ripeää nousuaan vaatimattomasta hiilikauppiaasta maan suurimpiin lukeutuvan rakennusfirman johtoon.

Kun yksi kuulijoista tivasi, miten idean saa jalostettua liiketoiminnaksi, Rahimbajev vastasi terävästi: ”Idea on yhtä tyhjän kanssa. Onko sinulla taitoja? Mikä on liiketoimintasuunnitelmasi?” Hän kannusti kuulijoitaan lukemaan Tom Petersin kaltaisten johtamisen asiantuntijoiden kirjoittamia kirjoja mutta myönsi samalla, että oli itse ryhtynyt lukemaan vasta melko myöhäisessä vaiheessa – hänellä oli ollut liian kiire takoa rahaa.

”Tienasin ensimmäisen miljoonani 29-vuotiaana”, hän sanoo. ”Ja puhun siis dollareista. Ensimmäiset kymmenen miljoonaani sain kasaan 32-vuotiaana. Sitten päätin, että oli aika ruveta lukemaan kirjoja.”

Kaikki etsivät omaa juttuaan. Ennen matkani päättymistä tuore hallituksen ekonomisti Jernar Žarkešov soitti ja ehdotti tapaamista. Turisimme hetken niitä näitä, ennen kuin hän pääsi itse asiaan: hänen isänsä oli luomassa itselleen uraa ulkomaisten sijoittajien konsulttina ja halusi tietää, osaisinko nimetä ketään potentiaalisia asiakkaita. Sitten Žarkešov sanoi lähtevänsä sukulaislastensa kanssa katsomaan Autot 2 -elokuvaa, joka oli juuri saanut ensi-iltansa Astanassa ja herätti suurta innostusta, koska kyseessä oli ensimmäinen länsielokuva, joka oli dubattu kazakiksi eikä venäjäksi.

”Koko paikka on kuin unta”

Itsetietoisen mahtailun ohella pääkaupungissa aistii myös puutteellisuutta ja jopa väliaikaisuutta etenkin sadepäivinä. Silloin vettä valui majapaikkani, upouuden asuinkerrostalon, ensimmäisen kerroksen kauppakeskuksen katosta läpi.

Yhtenä lauantai-iltapäivänä osallistuin puistossa järjestetylle eväsretkelle. Nuori, Yhdysvalloissa opiskellut pankkiiri lähestyi minua kutsumatta ja sanoi, ettei minun pitäisi liiaksi vaikuttua Astanasta. ”Koko paikka on kuin unta”, hän sanoi vaisusti hymyillen. ”Se ei elätä itseään. Kaikki riippuu suoraan sanottuna öljyn hinnasta.” Hän vaikeni hetkeksi ja kohautti olkiaan. ”Meillä on niin paljon luonnonvaroja, että meillä on vielä varaa toimia tyhmästi.”

Hänen näkemyksensä edusti kuitenkin varmastikin eväsretkeläisten vähemmistön kantaa. Poppelipuun varjoon viltin päälle levittäytynyt joukko täytti kertakäyttölautasiaan punajuurilla, appelsiineilla ja manti-nimisillä lihatäytteisillä taikinanyyteillä. Joku pisti kumissipullon kiertämään; jotkut alkoivat heitellä frisbeetä.

”Käsi ylös kaikki, jotka rakastavat työtään”, komensi Žanna Kunaševa, 33-vuotias Shell Oilin toimistotyöntekijä. Useimmat nostivat kätensä. Sitten Kunaševa jakoi väelle kopioita Frank Sinatran ja venäläisten poptähtien laulujen sanoista ja johti yhteislaulua.

Muutaman tunnin jälkeen väki alkoi hajaantua. Osa sanoi lähtevänsä latinalaistanssitunnille. Tuuli huokaili poppeleissa, ja uuden pääkaupungin taivaanranta ja koko ilta tuntuivat olevan täynnä kirkasta ja kiehtovaa lupausta.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...