River Town

Kun vapaaehtoiskauteni rauhanjoukoissa päättyi, palasin vanhempieni luo Missouriin ja yritin kirjoittaa muistiin Fulingissa kokemiani asioita. Kun sain "Jokikaupungiksi" kutsumani 400-sivuisen käsikirjoituksen valmiiksi, lähetin sen tarjolle useisiin kustantamoihin, joista lähes kaikki kieltäytyivät julkaisukunniasta. Kiina ei ollut vielä 1990-luvulla mitenkään yleisesti amerikkalaisten ajatuksissa. Yksi kustannustoimittaja sanoi suoraan että ”emme usko, että ketään kiinnostaa lukea Kiinasta kertovaa kirjaa”.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Kun vapaaehtoiskauteni rauhanjoukoissa päättyi, palasin vanhempieni luo Missouriin ja yritin kirjoittaa muistiin Fulingissa kokemiani asioita. Kun sain "Jokikaupungiksi" kutsumani 400-sivuisen käsikirjoituksen valmiiksi, lähetin sen tarjolle useisiin kustantamoihin, joista lähes kaikki kieltäytyivät julkaisukunniasta. Kiina ei ollut vielä 1990-luvulla mitenkään yleisesti amerikkalaisten ajatuksissa. Yksi kustannustoimittaja sanoi suoraan että ”emme usko, että ketään kiinnostaa lukea Kiinasta kertovaa kirjaa”. Lopulta löysin teokselleni kustantajan, ja siinä vaiheessa aloin murehtia sitä, miten kaupungin asukkaat mahtaisivat suhtautua kirjaani.

Kiinalaiset olivat aina olleet herkkänahkaisia sen suhteen, miten ulkomaalaiset kuvailevat heidän maataan. Jopa syrjäisessä Fulingissa kuulin ihmisten puhuvan vihaisesti kirjoista ja elokuvista, joissa oli heidän näkemyksensä mukaan korostettu kiinalaisten köyhyyttä. Kun aloin muokata käsikirjoitustani, lähetin raakaversion Emilylle, yhdelle oppilaistani, ja sain häneltä pääosin myönteistä palautetta. Seassa oli kuitenkin myös pettyneen oloinen huomio: "Tarinasi ei varmastikaan saa ketään tykästymään Fulingin kaupunkiin. En kuitenkaan voi moittia tekstiä, sillä kaikki, mitä kirjoitat, pitää paikkansa. Toivon, että kaupunki kehittyy ajan mittaan viehättävämmäksi."

Tuntui mahdottomalta kirjoittaa niin, että tekstistä välittyisi kiintymykseni Fulingiin, kun kerroin rehellisesti saasteista, padosta ja ongelmista, joihin aina välillä törmäsin ulkomaalaisuuteni vuoksi. Lopulta hyväksyin sen, ettei minua enää ehkä toivotettaisi tervetulleeksi takaisin. En kuitenkaan osannut kuvitella sitä, kuinka nopeasti koko paikka muuttuisi. Kun River Town ("Jokikaupunki") lopulta alkuvuodesta 2001 julkaistiin, ensimmäinen Fulingiin johtava valtatie oli valmistunut ja Jangtsen lautoista oli tullut tarpeettomia. Pian valtateitä tehtiin kaksi lisää ja rautateitäkin kolmin kappalein. Kolmen rotkon patohankkeen vuoksi Fulingiin virtasi runsaasti keskushallinnon rahoitusta sekä uusia asukkaita alavirran alankokaupungeista, joita pistettiin matalaksi patovesien tieltä. (Kaikkiaan padon tieltä siirrettiin yli 1,4 miljoonaa ihmistä.) Fulingin kaupungin väkiluku lähes kaksinkertaistui kymmenessä vuodessa, ja opettajankoulutuslaitos muuttui nelivuotiseksi ja sai sekä uudet tilat että uuden nimen: Jangtsen normaaliyliopisto. Oppilasmäärä kasvoi 2000:sta yli 17 000:een yhtenä osana Kiinan valtavaa panostusta korkeakoulutukseen. Samoihin aikoihin amerikkalaiset alkoivat kiinnostua Kiinasta, ja River Town -teoksesta sukeutui yllättäen myyntimenestys. Kuulin, että Fulingissa teetettiin kirjastani puoluevirkailijoita varten epävirallinen käännös, mutta minulle ei koskaan selvinnyt, mitä vallanpitäjät tuumivat kirjastani.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...