Talous ja ympäristö vastakkain

On helppo ymmärtää, miksi ekonomistit ovat toivottaneet kaupungit nahkoineen karvoineen tervetulleiksi vaurauden moottoreina. Hieman kauemmin se on kestänyt ympäristöväeltä, jolle piilopirtti kaukana kaikesta on ollut tavoitteista kaikkein ylevin. Lisäämällä ihmisten tuloja kaupungit lisäävät myös kulutusta ja saastutusta. Jos arvostaa kaikkein eniten luontoa, kaupungit näyttävät vahinkokeskittymiltä, kunnes alkaa miettiä vaihtoehtoa, joka olisi vahingon levittäminen laajemmalle alalle.

perjantai 9. joulukuuta 2011

On helppo ymmärtää, miksi ekonomistit ovat toivottaneet kaupungit nahkoineen karvoineen tervetulleiksi vaurauden moottoreina. Hieman kauemmin se on kestänyt ympäristöväeltä, jolle piilopirtti kaukana kaikesta on ollut tavoitteista kaikkein ylevin. Lisäämällä ihmisten tuloja kaupungit lisäävät myös kulutusta ja saastutusta. Jos arvostaa kaikkein eniten luontoa, kaupungit näyttävät vahinkokeskittymiltä, kunnes alkaa miettiä vaihtoehtoa, joka olisi vahingon levittäminen laajemmalle alalle.

Ympäristövaikuttaja Stewart Brand puhuu nykyisin kaupungistumisen puolesta, ja hänen mukaansa takaisin luontoon -ideologia olisi ekologiselta kannalta tuhoisa. Kaupunkien ansiosta puolet ihmiskunnasta pystyy elämään neljällä prosentilla viljelykelpoisesta maasta, jolloin luonnolle jää enemmän tilaa.

Suurkaupunkilaiset askeltavat henkeä kohti laskettuna muutenkin ekologisesti kevyemmin, selittää David Owen kirjassaan Green Metropolis (”Vihreä metropoli”). Heidän tiensä, viemärinsä ja sähkölinjansa ovat lyhyempiä ja kuluttavat siksi vähemmän luonnonvaroja. Heidän asuntojensa lämmittäminen, viilentäminen ja valaiseminen vie vähemmän energiaa kuin yksittäistalojen. Tärkein tekijä on se, että tiiviiden kaupunkien asukkaat autoilevat vähemmän.

Monissa suurkaupungeissa energiankulutus ja hiilipäästöt henkeä kohden ovat selvästi valtakunnallista keskiarvoa alemmat. Kehittyvien maiden kaupungit ovat vielä tiiviimpiä ja käyttävät huomattavasti vähemmän luonnonvaroja, mutta se johtuu lähinnä siitä, että köyhät eivät vietä kulutusjuhlaa. Kenties miljardilta kehitysmaiden kaupunkien asukkaalta puuttuu turvallinen vesi, käymälät ja jätehuolto, ja YK ennustaa noiden kaupunkien imevän itseensä suurimman osan maailman vuoteen 2050 jatkuvasta väestönkasvusta – siis yli kaksi miljardia ihmistä. Näiden ihmisten kotimaiden toimilla on vaikutuksia meihin kaikkiin.

Moni maa reagoi tilanteeseen samoin kuin Britannia Lontoon kasvuun 1800-luvulla: yrittämällä pysäyttää sen. Eräs YK:n tutkimusraportti kertoo, että 72 prosenttia kehitysmaista on alkanut toteuttaa politiikkaa, joka pyrkii patoamaan kaupunkiin suuntautuvaa muuttovirtaa. Urbanisaatiota sinänsä ei pitäisi nähdä pahana asiana vaan kehityksen väistämättömänä osana, sanoo David Satterthwaite lontoolaisesta International Institute for Environment and Developmentista.

Satterthwaite toimii neuvonantajana hallituksille ja slummien asukasyhdistyksille eri puolilla maailmaa. ”Nopea kasvu ei pelota minua”, hän sanoo. ”Tapaan afrikkalaisia pormestareja, jotka valittavat, että kaupunkiin muuttaa aivan liikaa ihmisiä. Minä sanon heille, että ei pidä paikkaansa. Ongelma on teidän kyvyttömyytenne hallita heitä.’”

Nopean kaupungistumisen hallintaan ei ole olemassa mitään yleispätevää, onnistunutta toimintamallia, mutta toivoa herättäviä esimerkkejä kylläkin. Yksi sellainen on Etelä-Korean pääkaupunki Soul.

Soulin väkiluku ampaisi vuosina 1960–2000 alle kolmesta miljoonasta kymmeneen miljoonaan, ja samalla ajanjaksolla Etelä-Korea nousi maailman köyhimpien maiden joukosta ja alle sadan dollarin vuotuisesta bruttokansantuotteesta henkilöä kohden rikkaammaksi kuin moni Euroopan maa. Muodonmuutoksen vauhti myös näkyy. Kun ajaa Hanjoen varren moottoritietä pitkin Souliin, ohittaa kiusallisen homogeenisen betonilähiömeren, jonka rakennukset erottuvat klooneistaan vain kyljessään loistavan kookkaan numeron ansiosta.

Vielä jokin aika sitten moni korealainen asui hökkelissä. Asuinkerrostalot saattavat kyllä näyttää ulkoisesti tasapaksuilta, sanoi kaupunkisuunnittelija Yeong-Hee Jang, mutta niiden sisällä elämä ”on kovin lämmintä ja mukavaa”. Hän toisti sanan ”lämmin” kolmeen kertaan.

Jokainen kaupunki on ainutlaatuinen sekoitus suunniteltua ja suunnittelematonta, piirteitä joista osan julkinen valta on suunnitellut tarkoituksellisesti ja osa on syntynyt ajan mittaan asukkaiden tekemistä valinnoista. Soul suunniteltiin alusta lähtien, sillä munkit valitsivat kaupungin paikan vuonna 1394 Choson-dynastian perustajalle, kuningas Taejolle. Sulkeutunut ja sivistynyt muutaman sadan tuhannen ihmisen kaupunki pysyi viiden vuosisadan ajan enimmäkseen viisitoistakilometrisen muurin sisällä. Sitten 1900-luku pyyhki sen taulun tyhjäksi.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...