Vedenalaisessa museossa

"Tämä on Kolmen rotkon patoalueen kallein museo", sanoo Huang ja vastaa taas kerran puhelimeensa. Soittoäänenä hänellä on naisääni, joka hokee kuumeisesti "Jia you" – hopi hopi hopi!"

torstai 21. maaliskuuta 2013

"Tämä on Kolmen rotkon patoalueen kallein museo", sanoo Huang ja vastaa taas kerran puhelimeensa. Soittoäänenä hänellä on naisääni, joka hokee kuumeisesti "Jia you" – hopi hopi hopi!" Edellisen kerran tavatessamme tämä oli kuivaa maata. 25 miljoonan euron arvoista museota ei ollut olemassa, ja Kolmen rotkon patoakin vasta rakennettiin 450 kilometrin päähän alavirran suuntaan. Asuin Fulingissa vuodesta 1996 vuoteen 1998, kun olin rauhanjoukkojen vapaaehtoistyössä kaupungin opettajankoulutuslaitoksella. Niihin aikoihin kaupungissa oli noin 200 000 asukasta, eli se oli kiinalaisen mittapuun mukaan pieni. Valtaosa väestöstä suhtautui padon rakentamiseen myönteisesti, vaikkei asiasta kovin paljon puhuttukaan. Padon oli määrä valmistua vuonna 2009, mikä tuntui kovin kaukaiselta paikassa, jossa tapahtui koko ajan ja paljon. Uudistusten aika oli alkanut Kiinassa jo vuonna 1978, mutta vapaan markkinatalouden tuulet alkoivat puhaltaa Fulingin kaltaisissa pikkukaupungeissa kunnolla vasta 1990-luvun puolimaissa. Kaupunkilaiset opettelivat uusille tavoille: valtio ei enää osoittanut ihmisille työpaikkoja ja asunnot siirtyivät sukkelasti yksityisomistukseen.

Noihin aikoihin Valkoisen kurjen harjanne tarjosi hiukan laajempaa näkemystä ajasta. Kyseinen hiekkakivikaistale tuli esiin vain talvisaikaan, kun joen pinta laski riittävän alas. Matalan veden kausi oli entisajan veneilijöille epävarmuuden aikaa, ja joku veisti kallioharjanteen kylkeen kaksi kalakuvaa. Ne palvelivat vedenkorkeusmittareina, joiden avulla veneilijät ennakoivat alavirran särkkiä ja koskia.

Seudun asukkaat alkoivat pitää kivikaloja onnen tuojina ja ottivat tavakseen kirjata niiden vuotuisen paljastumisen kallioon. Varhaisin kirjaus oli Tang-dynastian ajalta vuodelta 763, ja aikojen saatossa hiekkakivikallioon oli kaiverrettu yli 30 000 merkkiä. Kalligrafia oli mykistävän hienoa, ja viesteissä oli loitsumaista rytmiä: "Joen vesi vetäytyy. Kiven kalat ovat näkyvissä. Ensi vuonna saadaan mahtava sato."

1990-luvulla harjanteelle pyrkiviltä perittiin kolmen juanin pääsymaksu, ja tuohon parinkymmenen sentin hintaan sisältyi kyyti huteralla sampanilla, jota kuljetti joku jo pyyntikautensa päättänyt kalastaja. Huang Dejianilla oli tapana istuskella kallioharjanteella tuntikausia kietoutuneena kansan vapautusarmeijan ylijäämätakkiin. Hän pani vedenpinnan tason merkille ja kertoi tarinoita kuuluisimmista kaiverruksista. Kun kävin harjanteella opettajakauteni lopulla 30. tammikuuta 1998, Jangtsen pinta oli viisi senttimetriä korkeammalla kuin ensimmäisen kaiverruksen aikaan vuonna 763. 1235 vuotta ja viisi senttimetriä – se pisti uudistusten ajan muutokset uuteen valoon.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...