Paljastus: Pohjois-Korea kulissien takana

Pohjois-Koreassa useasti vieraillut valokuvaaja David Guttenfelder paljastaa tiukasti kontrolloidun valtion kulissien taakse kätkeytyvän totuuden. Tosin totuus ei aina ole kovin yksiselitteinen asia. Katso Guttenfelderin kuvia esittelevä video.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Olen kuvannut maailmanlaajuisesti kiinnostavia tapahtumia, joita on ollut ikuistamassa liuta muitakin ulkomaalaisia valokuvaajia. Pohjois-Koreassa muita ei yleensä näy, ja siksi minusta tuntuu usein siltä, että jos minä en saa jotakin ikuistetuksi, se ei näe päivänvaloa koskaan.

Vuosikymmenien ajan ainoat Pohjois-Koreasta kertovat kuvat olivat propaganda-aineistoa. Siksi moni pitääkin koko maata vain pahvikulissina, maana, jossa kaikki on lavastettua ja epäaitoa.

Se oli minunkin mielikuvani, kun kävin siellä ensimmäisen kerran vuonna 2000. Kun Associated Press avasi toimiston Pjongjangissa vuonna 2012, aloin käydä siellä tiheämpään tahtiin, ja nyt olen napannut tuhansia kuvia myös kulissien takaa.

En tietenkään ole saanut matkustaa vapaasti eikä minun ole annettu kuvata ydinreaktoreita tai vankileirejä, mutta työtäni ei ole sensuroitu.

Video: Pohjois-Korea kulissien takana

Huom! Video on englanninkielinen.

Pohjoiskorealaiset ovat tavallisia ihmisiä

Monet ikuistamistani spektaakkeleista ovat lavastettuja, mutta kuvien ihmiset ovat lihaa ja verta.

Olen oivaltanut, että pohjoiskorealaiset ovat tavallisia ihmisiä eivätkä vain geopoliittisen näyttämön sätkynukkeja.

Lue koko artikkeli kulissien takaisesta Pohjois-Koreasta napsauttamalla alla olevaa Lataa-painiketta.

Kun napsautat painiketta, sinua pyydetään kirjautumaan sivustoon. Jos et vielä ole rekisteröitynyt natgeo.fi-sivuston käyttäjäksi, voit tehdä sen nyt samalla. Se vie vain minuutin eikä se maksa mitään.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...