Zimbabwe: Valtiovallan pelko ei ole kadonnut

Zimbabwen diktaattori Robert Mugabe on ajanut kansansa väkivallan ja sorron kierteeseen. Monella zimbabwelaisella on verta käsissään, joten uusikaan hallitus ei herätä luottamusta.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013 teksti Gitte Hou Olsen

Zimbabwen diktaattori Robert Mugabe on ajanut kansansa väkivallan kierteeseen, jonka loppua ei näy.

Virkamiehistä on tehty Mugaben korruptoituneen ja väkivaltaisen hallinnon kanssarikollisia, ja jopa koulupoikia on komennettu luokistaan raiskaamaan ja kiduttamaan ihmisiä.

Omien kannattajiensa joukossa kasvaneeseen tyytymättömyyteen Mugabe vastasi sallimalla vuosituhannen vaihteessa sotaveteraanien hyökätä kirvein ja viidakkoveitsin valkoisten zimbabwelaisten omistamille maatiloille.

Valtiollista väkivaltaa ja murhia Zimbabwessa

Robert Mugabe on toiminut Zimbabwen pääministerinä vuodesta 1980, jolloin vapaussota päättyi ja Rhodesian valkoisen vähemmistön johtama hallitus kaadettiin. Maan nimi muutettiin samalla Zimbabweksi.

Mugabe on siitä lähtien pitänyt kiinni vallastaan valtion harjoittaman väkivallan ja pelottelun turvin, vaikka hän onkin joutunut luovuttamaan osan vallastaan vastustajalleen Morgan Tsvangiraille.

Zimbabwen uusikin hallitus herättää pelkoa

Suuri osa Zimbabwen väestöstä on itse syyllistynyt väkivaltaisuuksiin, joten vallanvaihto herättää heissä pelkoa.

”Kaikki tietävät, ketkä ovat syypäitä”, sanoo Rutendo Munengami, raiskauksen uhrien puolestapuhuja, jonka eräs Mugaben hallituksen ministeri raiskasi ja uhkasi tappaa.

”He ovat naapureitamme ja virkamiehiämme. Ei heitä ole vaikea löytää. He pelkäävät hallintoa, joka panisi heidät vastaamaan teoistaan.”

Lue koko artikkeli Zimbabwesta

Napsauta Lataa-painiketta.

Jos et ole kirjautunut sivustoon, sinut ohjataan kirjautumissivulle, kun napsautat Lataa-painiketta. Jos et vielä ole rekisteröitynyt natgeo.fi-sivuston käyttäjäksi, voit samalla luoda käyttäjätunnuksen. Se on ilmaista ja vie vain minuutin.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...