Kiistojen lähde

Jordanjoki on vuosikymmeniä ollut Israelille ja sen naapureille kiistojen lähde. Nyt sitä heikentävät kuivuus, saasteet ja liikakäyttö. Voisiko taistelu joen puolesta johtaa rauhaan muilla rintamilla?

maanantai 3. toukokuuta 2010 teksti Don Belt

Vaikka raamatullisen Jordanjoen nimi tuo mieleen rauhan ja autuuden, se ei nykyään vastaa kenenkään käsitystä rauhasta.

Joki taistelee olemassaolostaan koko 300 kilometrin matkallaan Hermonvuoren sodan arpeuttamilta latvavesiltä maitokahvin lailla vaahtoavaan liejuun, joka virtaa Kuolleeseenmereen. Se halkoo seutuja, joilla eri valtiot voivat miinoittaa joen rantoja tai sytyttää sodan yhden hiekkasärkän takia. Vesi on tällä kuivalla alueella ollut aina kovassa arvossa, mutta kuusivuotinen kuivuusjakso ja laajeneva ihmisasutus ovat tekemässä joen tuomasta elämänvoimasta uutta israelilaisten, palestiinalaisten ja jordanialaisten välistä konfliktinlähdettä.

Kaikki tuo tekee viime heinäkuussa todistetusta tapahtumasta entistä huomattavamman. Kolme tutkijaa – israelilainen, palestiinalainen ja jordanialainen – seisovat sotilaspartion suojaamina Jordanjoessa polven syvyisessä vedessä reilut 60 kilometriä Gennesaretinjärvestä etelään. Heidän yllään häilyy rauniosilta, jota pommitettiin kuuden päivän sodassa vuonna 1967. Miesten toimeksiantaja on kansalaisjärjestö Lähi-idän Maan ystävät (FOEME), joka pyrkii rakentamaan rauhaa ympäristönsuojelulla. On kuuma päivä entisellä sotavyöhykkeellä, mutta jos näitä miehiä huolettaa lämpöhalvaus, päähän putoava betonimöhkäle tai tulvan tuoma maamiina, he peittävät sen hyvin.

”Hei Samer”, sanoo vihreähattuinen israelilainen ekologi Sarig Gafny. ”Tulepas katsomaan tätä.” Pitkä, nuori ja varmaotteinen jordanialainen ympäristöinsinööri Samer Talozi vilkaisee olkansa yli pientä selkärangatonta, jonka israelilainen kollega on kaapinut lasiseen näytepurkkiin. ”Se on elossa!” hän naurahtaa. ”Aika kova äyriäinen!” Muutaman metrin päässä Banan Al Sheikh, tukeva, hyväluontoinen kasvitieteilijä Länsirannalta, kahlailee mietteissään ylävirtaan ja tarkentelee kameraansa korkeiden kaislojen keskellä kukkivaan puuhun ja muihin jokipenkan kasveihin. ”Katso mihin astut, kaveri”, Gafny huutaa hänelle. ”Mitä ikinä teetkin, niin älä astu mihinkään hemmetin miinaan.”

Tappavien räjähteiden lisäksi tämä Jordanjoen osuus – ehkä seitsemän metriä leveä ja pari metriä syvä – on niin saastunut, että jokainen elämän pilkahdus antaa aihetta juhlaan. Osasyy on veden vähyys: Jordanjoki on viiden viime vuosikymmenen aikana menettänyt yli 90 prosenttia normaalivirtaamastaan. Ylävirrasta Gennesaretinjärven luota joen vesiä johdetaan Israelin kansallista vesikanavaa pitkin Israelin kaupunkeihin ja maatiloille, ja Jordanian ja Syyrian rakentamat padot taas ottavat osansa Jordanin sivujoista lähinnä maatalouteen. Siksi Jordanin alaosassa ei nykyään käytännössä virtaa lainkaan puhdasta vettä vaan myrkkylientä. Se koostuu suolaisesta vedestä ja nestemäisestä jätteestä, joka sisältää niin puhdistamatonta jätevettä kuin maatalouden ravinnehuuhtoumiakin, joita virtaa jokeen kuin saastunutta verta.

Taistelu Jordanjoesta on malliesimerkki konfliktista, jollaisen aineksia löytyy eri puolilta maailmaa. Elämme planeetalla, jonka asukkaat ovat nuijineet toisiaan jokien vuoksi tuhansien vuosien ajan. Lukemattomat vesistöt eri puolilla maailmaa saattavat antaa valtioille aihetta kahakointiin: Indus Intiassa ja Pakistanissa; Niili Etiopiassa ja Egyptissä; Eufrat Turkissa ja Syyriassa; Okavango Botswanassa ja Namibiassa. Oregonin osavaltionyliopiston tutkijoiden mukaan vuoden 1950 jälkeen käydyistä 37:stä veteen liittyvästä sotilaallisesta selkkauksesta 32 tapahtui Lähi-idässä, ja näistä 30:ssä oli mukana Israel arabinaapureineen. Käytännössä kaikki nuo konfliktit liittyivät Jordaniin ja sen sivujokiin, joista miljoonat ihmiset ottavat juoma-, pesu- ja kasteluvetensä.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...