Esittelyssä jäisissä vedissä sukeltava Rhian Waller

Esittelemme tällä kertaa rajoja rikkoneiden tutkijoiden sarjassa Rhian Wallerin, joka opetteli sukeltamaan 34-vuotiaana päästäkseen tutkimaan koralleja Alaskan vuonoissa.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013 teksti Pat Walters

Rhian Waller tutki syvänmeren koralleja vuosikymmenen ajan sukellusveneistä ja kilometrin syvyydessä liikkuvien sukellusrobottien lähettämästä videokuvasta. Korallit muodostavat perustan ekosysteemille, jota kalastus vahingoittaa yhä enemmän, mutta koska näiden hitaasti kasvavien elämänmuotojen luokse on vaikea päästä, niistä tiedetään edelleen sangen vähän. Jokunen vuosi sitten samoja korallilajeja kuitenkin löydettiin Alaskan vuonojen matalista vesistä, jotka olivat sukeltajien ulottuvilla. Mainen yliopiston 34-vuotiaan meribiologin ainoa ongelma oli se, ettei hän osannut sukeltaa.

Jäätymispistettä hipova vesi ei taida olla keltanokan ympäristöä. Onhan se aika rankka paikka. Veden lämpötila on yleensä yhden asteen paikkeilla. Viiden minuutin kohdalla pää ja kädet ovat niin turtana, että niistä on mennyt tunto. Kesällä jäätiköiden sulaessa virtaukset ovat melko vahvoja. Myös näkyvyys voi olla heikko, koska sulamisvedet tuovat mukanaan kaikenlaista irtoainesta.

Sinä kirjaimellisesti sukellat jäävedessä. Eikö sinua koskaan pelota? Olemme erittäin varovaisia, mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei pelottavia tilanteita olisi koskaan tapahtunut. Yhdellä sukelluskerralla näkyvyys oli niin huono, etten nähnyt omaa kyynärpäätäni. Olin laskeutumassa vuonon pystysuoraa seinämää ja pidin kiinni sukellusparini kaasusäiliöstä, mutta irrotin otteeni saadakseni näytepussin esiin. Katsoin pois vain sekunnin, mutta hän ehti siinä välissä kadota. Äkkiä en nähnyt yhtään mitään – en seinämää, en käsiäni, en jalkojani. Korvissani alkoi poksua. Minun oli katsottava ilmakuplista, missä suunnassa vedenpinta oli.

Mutta se on riskien arvoista? Ehdottomasti. On vaikea kuvailla sitä tunnetta, jonka koen uidessani keskellä sellaisia syvänmeren lajeja, joita olen aiemmin nähnyt vain ruudulta ? jättimäiset, parin metrin korkuiset Primnoa pacifica -korallit pistävät esiin seinämästä kuin punaiset puunoksat samalla kun voin katsella polyyppeja, koskettaa niitä ja nähdä lonkeroiden vetäytyvän takaisin. Aloin heti ajatella kaikkea ekologiaan liittyvää työtä, jota voisi tehdä sukeltamalla samaan paikkaan toistamiseen, mikä on käytännössä mahdotonta syvänmeren kohteissa. Kahlaan edelleen läpi keräämiäni tietoja, mutta niiden pohjalta vaikuttaa siltä, että moni näistä koralleista lisääntyy huomattavasti hitaammin kuin mitä on oletettu. Siksi ne – ja koko niiden varaan rakentuva ekosysteemi – ovat vielä luultuakin alttiimpia ihmisten toiminnan vaikutuksille.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...