Löytöretki Fojavuorille

Biologinen retkikunta kohtasi syrjäisessä Uuden-Guinean sademetsässä monia outoja ja kauniita olentoja: koukkunokkaisen lehtisammakon, kultaharjaisen foyanlavastajan ja pikkuruisen mittarin, joka sopisi vaikka tieteiselokuvan hahmoksi.

maanantai 12. heinäkuuta 2010 teksti Mel White

Veli Henk pysyy ihailtavan tyynenä, vaikka hänen vaatteensa ovatkin kateissa. Jokunen tunti sitten helikopteri pudotti hänet 1,5 kilometrin korkeuteen Uuden-Guinean Fojavuorten metsäaukealle, yhteen maailman syrjäisimmistä ja vaikeapääsyisimmistä paikoista. Kopterin ääni oli tuskin lakannut kuulumasta, kun hän tajusi, ettei hänen kassiaan näkynyt missään ja että hänen yllään olevat lierihattu, lyhythihainen paita, farkut ja kumisaappaat olisivat hänen ainoat vaatteensa seuraavien kolmen viikon ajan.

Henk van Mastrigt on kuitenkin onnellinen. Hän samoilee pitkin mutaista suota syöksähdellen ja siepaten satunnaisesti punaiseen haaviinsa yhden ilmassa singahtelevista, kirkkaana kimmeltävistä perhosista. ”Laskeutukaa vain, tulkaa lähemmäs, älkää pelätkö”, hän huutelee niille. Sitten hän pysähtyy virtsaamaan mutaan, koska tietää näin syntyvän lätäkön mineraalien houkuttelevan perhosia puoleensa.

Veli Henk nappaa haaviinsa keskikokoisen perhosen ja levittää sen siivet tylppäkärkisillä pinseteillään. Sysimustissa siivissä on J:n muotoiset, hohtavan valkoiset kuviot. ”Oi, tämä on mahtavaa, mahtavaa, mahtavaa!” valkopartainen mies intoilee leveästi hymyillen. ”Se on varmastikin tieteelle uusi laji.”

Vaikka Henk onkin fransiskaanimunkki eikä koulutettu biologi, hän on tutkinut läntisen Uuden-Guinean perhosia kymmeniä vuosia ja on niiden todellinen tuntija. Jos veli Henk ei ole ennen nähnyt tätä ötökkää, niin sitten sitä ei ole nähnyt kukaan muukaan. Tuntuu siltä kuin olisi todistamassa luomistapahtumaa tai tavallaan luomista edeltävää aikaa, koska tieteen sääntöjen mukaan tätä lajia ei ole olemassa, ennen kuin näytekappale on museoitu ja veli Henk julkaisee sen kuvauksen tieteellisessä julkaisussa.

”Katso, tuolla on se uusi kaljunaamamesikko”, veli Henk sanoo ja osoittaa kohti suon reunalla kohoavaa vihreää kasvillisuusseinämää. Keskikokoinen, mustahko lintu, jolla on oranssit, paljaat poskiheltat, hyppelee puskassa poimien marjoja suuhunsa. Se on Melipotes carolae, laji, jota tavataan ainoastaan Fojavuorilla. Vain tusina tutkijaa on nähnyt sen luonnossa.

Uusi-Guinea, maailman toiseksi suurin saari, on kiehtonut ja haastanut seikkailunhaluisimpia ja kokeneimpiakin tutkijoita vuosisatojen ajan. 1800-luvun puolivälissä legendaarinen löytöretkeilijä ja tutkija Alfred Russel Wallace kirjoitti, että Uuden-Guinean vuoristoinen ja sankkametsäinen maisema muodosti ”lähes läpitunkemattoman esteen pääsylle tutkimattomiin sisäosiin”. Tuo kuvaus piti kutinsa lähes koko 1900-luvun. Tutkijoita uskaltautui vähitellen saaren muille vuorille, mutta Fojavuorten syvät laaksot, jyrkät kallioseinämät, terävät harjanteet ja yhtenäinen latvusto pitivät uteliaat loitolla aina siihen saakka, kun biologi Jared Diamond raivasi tiensä alueelle ja tutki sitä vuosina 1979 ja 1981.

Vuonna 2004 ornitologi Bruce Beehler lensi Fojavuorten yli ja huomasi metsässä pienen aukean, rämeikön, jonka kasvuston vuotuinen tulva piti matalina. Se soveltui helikopterin laskeutumispaikaksi, ja vuoden 2005 loppupuolella Beehler johdatti ensimmäisen laajamittaisen tutkimusretkikunnan Fojavuorille. Tuo 25 vuorokauden matka oli osa Conservation International -järjestön Nopean arvioinnin ohjelmaa (RAP), jonka tarkoituksena on hankkia ympäristönsuojelua tukevaa tietoa biologisen monimuotoisuutensa vuoksi merkittäviltä alueilta. Retkikunnan jäsenet bongasivat matkan aikana uuden kaljunaamamesikkolajin (joka oli ensimmäinen Uudesta-Guineasta löydetty uusi lintulaji sitten vuoden 1950), toistakymmentä tieteelle uutta sammakkolajia sekä useita uusia nisäkäs- ja kasvilajeja. Henk van Mastrigt keräsi kolmattakymmentä erilaista perhosnäytettä, joiden lajinmääritys on edelleen työn alla.

Marraskuun 2008 matka oli näin ollen toinen RAP-retkikunnan matka Fojavuorille, jolle veli Henk osallistui. Onneksi hän sai kolmen tutkimusviikon aikana myös vaihtovaatteita retkikunnan muilta jäseniltä, sillä rankkasateiden takia nekin, joilla oli mukana paljon vaatteita, viettivät suuren osan ajasta likomärissä paidoissa, housuissa ja litisevissä sukissa.

Runsaat sateet tietenkin ruokkivat metsän elämää, joka ilmenee esimerkiksi vehmaina sammalina, sanikkaisina ja muina epifyytteinä (muiden kasvien varassa kasvavina kasveina), jotka peittävät puiden runkoja ja oksia. Rämeikköleirin asukit pitivät suurimpana uhkanaan likomärkien päällyskasvien painamien oksien putoilua, sillä malariasääsket ja tunnetut myrkkykäärmeet eivät viihdy näin korkealla vuoristossa.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...