Meritutkija Sylvia Earle

Meritutkija Sylvia Earle on viettänyt liki vuoden elämästään meressä. Vielä 1960-luvulla meritutkijan piti taistella päästäkseen sukeltamaan, sillä naisia ei haluttu mukaan. Nyt legendaarinen 77-vuotias tutkija taistelee merisuojelualueiden puolesta.

torstai 27. kesäkuuta 2013 teksti Rachel Hartigan Shea

Koitko ottavasi riskin ryhtyessäsi tutkijaksi alalle, jolla ei juuri ollut naisia?

En. Tiesin jo lapsena, mitä haluan tehdä, vaikka en sitä osannut nimetäkään. Tiesin vain, että minun on oltava luonnon parissa. Vaihtoehtoa ei oikeastaan ollut.

Vieläkö sukellat?

Kyllä. "Omistan snorkkelin, tykkään matkustella." Punaisia räpylöitäni kutsun rubiiniräpylöiksi.

Oletko koskaan joutunut pulaan?

Kerran noustuani sukelluksen jälkeen pintaan, vene ei ollutkaan siinä mihin olin sen jättänyt. Minun piti rauhoitella sukelluskaveriani, sillä häneen iski paniikki. Olin varma siitä, että vene tulisi vielä takaisin.

Pelkäätkö koskaan?

Teen kaikkeni varmistaakseni sen, että kaikki mahdollinen on tarkistettu. Luotan laitteet rakentaneisiin insinööreihin ja tiedän, että varasuunnitelmat ovat olemassa. Mahdollisia ongelmia varten on olemassa toimintasuunnitelmat. Jätän kaikki huolet pinnalle ja nautin etuoikeudesta saada olla pinnan alla meressä, jonne kädelliset eivät yleensä mene.

Oletko tehnyt maalla jotain hermoja koettelevampaa kuin vedessä?

Olen ajanut autoa. Ihmiset ajattelevat, että on riskialtista mennä pieneen sukellusalukseen ja mennä pinnan alle erilaisten laitteiden varassa. Samahan se on nousta lentokoneeseen. Suurimpana vaarana pidän liiallista itsevarmuutta.

Miten valtameri on muuttunut urasi aikana?

Tietomme ovat karttuneet, mutta olemme myös menettäneet paljon. Puolet koralliriutoista on mennyttä tai heikkenevässä tilassa. Tämä on kuin kilpajuoksua: ehdimmekö tarttua toimeen ennen kuin on liian myöhäistä?

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...