Sitkeä portugalilainen

Fernão de Magalhãesin johtama tutkimusmatka vei hengen yli 200 mieheltä, myös häneltä itseltään. Retki toi kuitenkin 25 tonnia mausteita Kaakkois-Aasiasta Espanjaan.

perjantai 19. heinäkuuta 2013 teksti Hans Henrik Fafner

Fernão de Magalhães oli portugalilainen, mutta hän joutui itsepäisyytensä vuoksi huonoihin väleihin maansa kuninkaan kanssa. Kun hän lähti suurelle tutkimusretkelle vuonna 1519, hänen tukijanaan oli siksi naapurimaan Espanjan kuningas, joka ymmärsi järjettömältä vaikuttavaan hankkeeseen sisältyvät mahdollisuudet.

Kyseessä olivat kallisarvoiset mausteet, pippuri, kaneli, neilikka ja valkosipuli, jotka toivat eurooppalaisten ruokaan kaivattua makua. Mausteet piti kuitenkin hankkia Kaakkois-Aasiasta. Tuohon aikaan Afrikan ympäri kulkeva meritie oli portugalilaisten hallinnassa, joten Espanjan kuningasta houkutteli Magalhãesin ehdotus etsiä vaihtoehtoinen reitti Amerikan eteläpuolelta.

Sikäli kuin tiedetään, Magalhães sai käyttöönsä yhden karavelin ja neljä karakkia. Karakkeihin mahtui enemmän lastia, mutta ne olivat toisaalta hankalammin ohjattavia. Kaikki viisi laivaa olivat vanhoja ja kuluneita, ja niin kuin siihen aikaan oli tavallista, merivesi tihkui sisään joka puolelta.

Retki ei sujunut hyvin. Kun pikku laivasto pääsi Tyynellemerelle kierrettyään Etelä-Amerikan kärjen, jäljellä oli enää kolme laivaa. Magalhães pääsi Guamin saarelle ja sen jälkeen hän tuli ensimmäisenä eurooppalaisena Filippiineille, missä hänet surmattiin. Siihen mennessä keripukki ja muut taudit sekä kapinat olivat tappaneet niin monia alkuperäisen miehistön jäsenistä, että yksi laivoista täytyi hylätä.

Kaksi viimeistä laivaa jatkoi matkaa, mutta ennen kuin Intian valtameri oli ylitetty, toiseen niistä tulvi niin paljon vettä, että se jäi jälkeen ja yritti palata myöhemmin. Se kuitenkin haaksirikkoutui, ja siten vain yksi laivoista, Magalhãesin 110-tonninen lippulaiva Victoria, selviytyi takaisin Espanjaan. Tuolloin oli vuosi 1522. Alkuperäisistä 235 miehestä oli elossa enää 18, mutta mukanaan heillä oli 25 tonnia kaivattuja mausteita.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...