Stargate

Kun pääsemme pois rikkivedystä syvemmälle tummaan veteen, pahoinvointi ja päänsärky hellittävät nopeasti. Laskeudumme hitaasti luolan itäseinää myötäillen kunnes lamppumme osuvat kolmionmuotoiseen aukkoon: eteläisenä tunnelina tunnetun, 750 metriä pitkän onkalon suuhun.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Kun pääsemme pois rikkivedystä syvemmälle tummaan veteen, pahoinvointi ja päänsärky hellittävät nopeasti. Laskeudumme hitaasti luolan itäseinää myötäillen kunnes lamppumme osuvat kolmionmuotoiseen aukkoon: eteläisenä tunnelina tunnetun, 750 metriä pitkän onkalon suuhun.

Stargate muodostuu yhdestä noin 100 metriä syvästä pääkuilusta sekä pohjoiseen ja etelään vievistä poikittaistunneleista. Kakuk on tutkinut pohjoista tunnelia noin 400 metrin päähän keskikuilusta, ja eteläisessä tunnelissa hän on edennyt vieläkin pidemmälle. Bahaman arviolta tuhannesta sinisestä aukosta on tutkittu vasta vajaa viidennes, ja Kakuk arvelee niistä 75 prosentin sisältävän tunneleita, joita ei vielä ole tutkittu.

Eteläisen tunnelin suuaukkoa koristavat näyttävät valkoiset kalsiittimuodostumat, tippukivet, joiden muoto vaihtelee ohuen verhomaisesta pillimäiseen sekä tutumpiin stalaktiitteihin ja stalagmiitteihin. Tippukiviä muodostui jääkausilla, kun merenpinta laski rajusti ja luolat tyhjenivät vedestä. Merigeologian ja geofysiikan professori Peter Swartille tippukivien vuosikerrokset merkitsevät mittaamattoman arvokasta ilmastonmuutosarkistoa. Tippukivet kasvavat hitaasti mutta varmasti yhdestä viiteen senttimetriä tuhannessa vuodessa. Swart, Broad ja ilmastomallien tutkija Amy Clement saavat tippukivien pikkutarkoilla analyyseillä arvokasta tietoa menneisyyden äkillisistä ilmastonmuutoksista, kuten pitkittyneistä myrskyistä, jotka puhalsivat tuhansia vuosia sitten Saharan hiekkapölyä Afrikasta Atlantin yli jättäen stalagmiitteihin suuria rautapitoisuuksia ja luolan seinämien sedimentteihin näkyviä punaisia raitoja. Tippukivistä uutettava tieto valaisee myös nykyistä nopeaa lämpenemistä ja siihen liittyvää merenpinnan nousua. ”Mitä paremmin ymmärrämme ilmastojärjestelmää, sitä paremmin ymmärrämme koko luontoa ja omaa vaikutustamme sen toimintaan”, Swart sanoo.

Kiinnitän turvakelamme eli reelimme Kakukin ohjeiden mukaan eteläisen tunnelin suuaukon kaapeliin ja seuraan Kakukia sisään. Yllämme avautuu korkea, holvimainen, kolmionmuotoinen katto, allamme läpitunkemattomassa pimeydessä lymyävä pohja. Holvimainen käytävä tuntuu aavemaisen suunnitellulta ja tuo minulle mieleen sekä Mykenen kyklooppimuurin että Kheopsin suuren pyramidin. Epätodellinen, liikkumaton ja valoton paikka on vahvasti rauhoittava.

Kun olemme edenneet eteläisessä käytävässä 60 metriä, Kakuk ottaa vedestä näytteen muoviputkeen Macaladya varten. Sitten hän osoittaa valollaan kalaa, jonka kimaltava, läpikuultava pyrstö lepattaa kuin kynttilän liekki. Se on noin 12 senttimetriä pitkä Lucifuga, ja useimpien valottoman syvyyden asukkien tapaan se on sokea. Seuraavaksi Kakuk kiinnittää huomioni Barbouria-katkarapuun, punertavaan, viisisenttimetriseen äyriäiseen, joka paikantaa saaliin pimeässä pitkillä, kaarevilla tuntosarvillaan. Muutaman minuutin päästä Kakuk pysähtyy ja kääntää lamppunsa kohti sormenpäätään merkiksi otuksista pienimmän läsnäolosta. Kyseessä on seesaminsiementäkin pienempi raakkuäyriäinen, jonka hehkuvan vaaleanpunaista elimistöä peittää läpinäkyvä, simpukkamainen kuori. Sen pyöreän ruumiin yläosassa on kaksi tuntosarvea, jotka väräjävät kuin keijun siivet. Ne ovat potkurit, joilla eläin liikkuu vedessä.

Kakuk on kuuluisa kyvystään huomata asioita, jotka jäävät harjaantuneilta tutkijoiltakin huomaamatta. Hänellä on 21 vuoden kokemus sukeltamisesta sinisissä aukoissa, ja noiden vuosien aikana hän on löytänyt toistakymmentä tieteelle uutta lajia, joista neljä on nimetty hänen mukaansa. Tutkijat ovat löytäneet maailman veden täyttämistä luolista hämmästyttävän määrän aiemmin tuntemattomia eliöitä: yli 300 uutta lajia, 75 uutta sukua, yhdeksän uutta heimoa, kolme uutta lahkoa ja uuden luokan, airojalkaiset (Remipedia), joka dokumentoitiin ensimmäisen kerran Bahamalla vuonna 1981.

Valtaosa luoliin sopeutuneista lajeista on äyriäisiä ja monet, esimerkiksi airojalkaiset, ”eläviä fossiileja” eli eläviä lajeja, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin fossiileihin ikuistuneet muinaislajit. Airojalkaisia ilmaantui maailmaan 300 miljoonaa vuotta sitten, ja ne avaavat tutkijoille harvinaisia näkymiä kivihiilikauteen, joka vallitsi kymmeniä miljoonia vuosia ennen hirmuliskojen syntyä. Airojalkaisilla on hoikat, jaokkeiset alle viisisenttiset ruumiit, ja useimmat niistä ovat värittömiä ja sokeita. Ne ovat silti elinympäristöjensä ravintoketjujen huipulla ja tappavat ontoilla myrkkyhampaillaan katkarapuja ja muita äyriäisiä.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...