Yhä syvemmälle

Kun potkimme syvemmälle eteläiseen tunneliin, korviin kuuluu vain regulaattorien rytmikästä sihinää ja uloshengityksemme kurinaa. Kakuk pyöräyttää aina välillä lampullaan ison ympyrän onkalon seinään kysyen ”OK?”. Teen samanlaisen renkaan lampullani myönteiseksi vastaukseksi. Olen tuntenut Kakukin alle kaksi kuukautta, mutta henkeni on hänen arviointikykynsä varassa ja hänenkin henkensä osin minun varassani.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Kun potkimme syvemmälle eteläiseen tunneliin, korviin kuuluu vain regulaattorien rytmikästä sihinää ja uloshengityksemme kurinaa. Kakuk pyöräyttää aina välillä lampullaan ison ympyrän onkalon seinään kysyen ”OK?”. Teen samanlaisen renkaan lampullani myönteiseksi vastaukseksi. Olen tuntenut Kakukin alle kaksi kuukautta, mutta henkeni on hänen arviointikykynsä varassa ja hänenkin henkensä osin minun varassani.

Luolasukeltamisessa varautuminen on olennaisen tärkeää. Jos yksi lampuistani sammahtaa, minulla on varalla kolme. Hengityskaasuna on nyt happirikastettu hapen ja typen seos, nitrox, jota meillä on käytössä olevien laitteiden lisäksi kahdessa varasäiliössä omine regulaattoreineen. Kun vain noudattaisimme kolmannesten sääntöä (kolmannes kaasusta menoon, kolmannes paluuseen ja kolmannes varalle hätätilanteita varten), kaasua pitäisi riittää joka tilanteessa paluuseen, vaikka yksi säiliöistä tai regulaattoreista pettäisi. Ainakin jos emme kadota turvakaapelia.

Tällaisessa tunnelilabyrintissa kaapelin hukkaaminen voi olla kohtalokasta. Harjoitellessamme Kakuk pisti minut pyörimään silmät kiinni ja kiskoi minut irti kaapelista suuntavaiston kadotussimulaatiossa. Tunnustelin sokkona ympäristöäni ja etsin turvakelani avulla kaapelia, mutta löysin sen vasta 12 minuutin kuluttua. Kakukilla on takanaan noin 3000 luolasukellusta ilman vakavia vammoja. Riskit ovat kovat, ja Broadin ryhmän kepeä ilmapiiri peitti alleen sen tosiseikan, että ryhmän sukeltajat ovat joutuneet kymmeniä kertoja hakemaan hukkuneita veden täyttämistä luolista.

Edettyämme eteläisessä tunnelissa noin 150 metriä tulemme pääturvakaapelin päähän, missä tunneli kapenee ja sukeltaa yli 70 metriin. Minun kokemuksellani ei mennä pidemmälle. Tarkistamme kaasumäärämme – ensimmäinen kolmannes on kohta mennyt – ja käännymme takaisin.

Kohdassa, jossa eteläinen tunneli erkanee Stargaten pääkuilusta, Kakuk peittää lamppunsa ja pysähtyy. Kuilusta kumpuaa juuri sen verran hentoa, vihertävää päivänvaloa, että se luo tunnelin suuaukon seinämistä varjokuvan.

Nousemme hitaasti 18 metrin syvyyteen ja ohitamme kaltevan kielekkeen, joka on suoraan suuaukon alapuolella. Sen keskellä on pitkä, siltin täyttämä oja. Kakuk huomasi lupaavan muodostuman yhdellä aiemmalla sukelluksella ja kurottaa nyt kätensä mutaan. Hän kopeloi kevyesti edestakaisin ja vetää sitten mudasta pitkän, mahongin värisen luun: ihmisen reisiluun. Seuraavaksi löytyy kaksi pienempää luuta, ja sitten hän kurottaa syvemmälle, haroo silttiä ja vetää sen suojista esiin ihmiskallon kuperan päälaen. Otsa on jyrkän kalteva, mikä paljastaa sen kuuluneen Bahamalla 500-luvulta 1400-luvulle kukoistaneen lucayanheimon jäsenelle. Heimon jäsenet saivat kaltevat otsat aikaan sitomalla lautoja pikkulasten päähän. Jotkut arkeologit arvelevat tavan perustuneen siihen, että kaltevan otsan ajateltiin kestävän paremmin kamppailujen iskuja. Osa taas arvelee, että kyse oli silkasta estetiikasta.

Vuonna 1991 Rob Palmer – luolasukelluksen pioneeri, joka nimesi tämän aukon Stargateksi eli Tähtiportiksi – ryhmineen löysi ja nosti 17 lucayanilaisen jäänteet Androssaaren Sanctuary-aukosta. Jäänteistä 11 oli aikuisten miesten, viisi aikuisten naisten ja yksi lapsen. Vuoden 2009 tutkimusretkikunnan arkeologi, Bahaman kansallismuseon luolasukeltaja Michael Pateman löysi vielä kahden lucayanilaisen jäänteet. Hän aikoo tutkia niitä ja Kakukin löytämiä luita ja tehdä niille radiohiiliajoituksen saadakseen tietoa vainajien iästä, sukupuolesta, pituudesta, ruokavaliosta, ongelmista ja kuolinsyistä.

”Tiedämme lucayanilaisista sen, että he olivat erinomaisia sukeltajia”, Pateman kertoo. ”Espanjalaiset värväsivät heitä helmensukeltajiksi. Olemme myös löytäneet joistakin kalloista merkkejä syvistä sukelluksista – ajan mittaan paine vahvistaa korvien ympärillä olevia luita.” Kuten moni muukin sinisiin aukkoihin liittyvä tutkimus, myös Patemanin työ on vasta alkuvaiheissaan. Päällimmäisenä hänellä on mielessä kysymys siitä, miten ja miksi lucayanilaiset päätyivät sinisiin aukkoihin. Hän arvelee, että veden täyttämiä luolia käytettiin hautoina, mutta yhdestä kuivasta luolasta löydetty lucayanilaisen sidottu ruumis viittaisi muuhun. Murhattiinko heidät? Olivatko he riitojen, sotien tai uskonnollisten rituaalien uhreja?

Bahaman kansallismuseon projektikoordinaattori Nancy Albury on erityisen kiinnostunut sinisten aukkojen sisältämistä eläinten jäänteistä – huomattavan hyvin säilyneistä krokotiilien, kilpikonnien, lepakoiden, pöllöjen, kovakuoriaisten ja muiden Bahamalla ennen lucayanilaisia kukoistaneiden eläinten fossiileista ja luista. ”Olemme löytäneet täydellisiä luurankoja ja kilpikonnien kuorissa tuhansia vuosia säilynyttä pehmytkudosta”, Albury kertoo. ”Lehtien rakenne ja pigmentit ovat yhä ehjiä ja hyönteisten siivet edelleen hohtavan sinisiä ja vihreitä.” Tutkimusretkikunnan paleontologi Dave Steadman selittää, että hapettomat ja suojaisat olot säilövät orgaanista ainesta mainiosti. Ilman sinisiä aukkoja meillä ei hänen mukaansa olisi tuhansien vuosien taakse ulottuvaa fossiilikokoelmaa Bahaman eläimistöstä.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...