Fingalin luola

Fingal oli sankari eeppisessä runoteoksessa, jonka skotlantilainen James Macpherson väitti kääntäneensä muinaisen bardin Ossianin, Britannian oman Homeroksen, gaelinkielisistä värssyistä. Myyttisestä menneisyydestä kertova tarina – joka paljastui myöhemmin pitkälti Macphersonin omaksi tuotokseksi – ruokki romanttista viehtymystä Pohjois-Britannian sumuisiin maisemiin. Kuusikerroksisen talon korkuisen sisäänkäynnin omaava Fingalin luola ulottuu noin 70 metriä maan sisään ja on täynnä kivipylväitä ja aaltojen kuminaa.

tiistai 2. helmikuuta 2010

Fingal oli sankari eeppisessä runoteoksessa, jonka skotlantilainen James Macpherson väitti kääntäneensä muinaisen bardin Ossianin, Britannian oman Homeroksen, gaelinkielisistä värssyistä. Myyttisestä menneisyydestä kertova tarina – joka paljastui myöhemmin pitkälti Macphersonin omaksi tuotokseksi – ruokki romanttista viehtymystä Pohjois-Britannian sumuisiin maisemiin. Kuusikerroksisen talon korkuisen sisäänkäynnin omaava Fingalin luola ulottuu noin 70 metriä maan sisään ja on täynnä kivipylväitä ja aaltojen kuminaa. ”Mitä ovat ihmisen rakentamat katedraalit ja temppelit tähän verrattuna!” ihmetteli Banks. Kyseinen englantilaismies ei varsinaisesti löytänyt mitään uutta: gaelinkieliset saarelaiset toki tiesivät, miten aaltojen pauhu kaikui luolassa, ja he kutsuivatkin sitä nimellä Uamh Binn, ”sointuva luola”. Banksilla oli kuitenkin laaja lukijakunta, ja yhdistämällä geologisen ihmeen suosittuihin Ossianin runoihin hän edisti luolan nousua matkailun vetonaulaksi.

Ajoituskin oli kohdallaan. Kuvitettujen matkakirjojen valmistus muuttui edullisemmaksi, kun pehmeät kupariset painolaatat vaihtuivat kestävämpiin teräslevyihin, mikä mahdollisti suuremmat painosmäärät. Uudet tiet ja höyryalukset tekivät saarille matkustamisesta entistä helpompaa. Sodat Napoleonia vastaan pitivät britit poissa mantereen matkakohteista, mutta eksoottiset Hebridit olivat sopivasti ulottuvilla ainakin niille, jotka sietivät pientä seikkailunhohtoista ponnistelua.

Fingalin luola sisältyi saksalaissäveltäjä Felix Mendelssohnin ja hänen matkakumppaninsa Karl Klingemannin matkaohjelmaan kesällä 1829. Hebridit tekivät nuoreen muusikkoon ”erityisen vaikutuksen”; niin hän ainakin kirjoitti perheelleen Berliiniin. Elokuun kahdeksantena matkakumppanukset purjehtivat Mullista Staffaan. Klingemannin mukaan he olivat nähneet luolan ”kaiken maailman kuvakirjoissa”, mutta aito näkymä sai heidät silti hämmästymään. ”Koskaan eivät ole vihreämmät aallot vyöryneet oudompaan luolaan”, hän jatkoi. ”Lukuisat pilarit saavat sen näyttämään kuin jättimäisten urkujen sisäosalta. Musta ja kaikuva, täysin tarkoitukseton ja perin yksinäinen paikka, pelkkää aavaa harmaata merta sisällä ja ulkona.” Duken yliopiston musiikkihistorioitsijan R. Larry Toddin mukaan Mendelssohn loihti Hebridit-alkusoitossaan, jota hän alkoi työstää matkan aikana, ”romanttisen äänimaalauksen puhtaimmillaan”.

Meri ei ollut yhteistyöhaluisella tuulella, kun englantilaismaalari J. M. W. Turner seilasi Fingalin luolalle elokuussa 1831. ”Luolassa ei ole kovin mukavaa eikä turvallista, kun aallot lyövät voimalla sisään”, Turner kirjoitti. Höyrylaiva Maid of Morven ei kyennyt rantautumaan, mutta Turner lähti muutaman muun urhean kanssa luolan suuaukolle pienveneellä ja loikkasi sen kannelta liukkaille rantakiville. Turnerin villistä matkasta kertovassa maalauksessa luolaa ja sen suuria basalttipylväitä tuskin erottaa. Kangas on täynnä vellovia aaltoja ja hehkuvaa taivasta, joiden keskellä pieni laiva puskee päättäväisesti höyryä.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...