Antroposeeni: Ihmisen aikakausi

Antroposeeniksi on alettu kutsua kuluvaa olevaa geologista kautta, jota leimaa se, miten ihminen on muuttanut luontoa. Uuden epookin jäljet säilyvät geologisissa kerrostumissa vielä pitkään kaupunkien katoamisen jälkeenkin.

torstai 17. maaliskuuta 2011 teksti Elizabeth Kolbert

Polku johtaa ylös mäkeä yli vilkkaan puron ja ohi lampaanraadon. Minun mielestäni sataa, mutta täällä Skotlannin eteläisillä ylämailla tämä lasketaan vasta ripotteluksi tai tihkuksi.

Heti viimeisen serpentiinimutkan takana on puoliksi usvan peittämä vesiputous ja rosoinen kallionkieleke. Kivessä näkyy pystysuuntaisia raitoja kuin kyljelleen kääntyneessä täytekakussa. Oppaani Jan Zalasiewicz, brittiläinen stratigrafi, osoittaa kädellään leveää, harmaata raitaa. ”Täällä tapahtui ikäviä asioita”, hän sanoo.

Raita syntyi osapuilleen 445 miljoonaa vuotta sitten, kun muinaisen valtameren pohjaan kasaantui hiljalleen sedimenttejä. Tuolloin elämää esiintyi maapallolla oikeastaan vasta vedessä, ja sielläkin se oli vakavassa kriisissä. Noin metrin levyisen harmaan raidan reunojen välissä noin 80 prosenttia merien eliölajeista kuoli sukupuuttoon, ja moni niistä oli graptoliittien kaltaisia olioita, joiden tyyppisiä ei nykyään ole lainkaan olemassa. Ordoviikkikauden lopun joukkosukupuutto on yksi viidestä suurimmasta, joita puolen viime vuosimiljardin aikana on koettu. Samaan aikaan sen kanssa tapahtui äärimmäisiä muutoksia ilmastossa, merenpinnan tasossa ja valtamerikemiassa.

Zalasiewicziin ja muihin stratigrafeihin on vaikea tehdä vaikutusta. Heidän työnään on koota Maan historiaa johtolangoista, joita voi onkia kivikerrostumista vasta miljoonia vuosia tapahtumien jälkeen. He tarkastelevat äärimmäisen pitkällä aikavälillä tapahtumia, joista vain kaikkein väkevimmät saattavat jättää selkeitä, kestäviä merkkejä itsestään. Nuo tapahtumat sijoittuvat planeetan 4,5 miljardin vuoden pituisen historian käännekohtiin ja jakavat sen käsitettävissä oleviin kappaleisiin.

Siksi onkin huolestuttavaa kuulla monen stratigrafin uskovan meidän olevan tuollainen tapahtuma. Me ihmiset olemme muuttaneet planeettaa parin viime vuosisadan kuluessa niin paljon, että olemme aiheuttaneet uuden aikakauden: antroposeenin. Kysyn tihkussa seisoessani Zalasiewiczilta, miltä hän ajattelee tämän aikakauden näyttävän tulevien geologien silmin, keitä tai mitä he sitten ovatkin. Muodostuuko siirtymästä maltillinen, kuten kymmenet muut kerrostumissa esiintyvät, vai näkyykö se teräväpiirteisenä raitana, jonka kohdalla tapahtui hyvin ikäviä asioita – kuten ordoviikkikauden lopun joukkosukupuutto?

Juuri sitä ollaan Zalasiewiczin mukaan parhaillaan määrittämässä.

7 miljardia 7 miljardia on väestönkasvua käsittelevä artikkelisarja, joka jatkuu National Geographicissa koko vuoden 2011. Seuraavassa numerossa on juttu ihmisen vaikutuksista meriin. Seuraa sarjaa, tilaa lehti tästä.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...