Matkalla maan alle

Vietnamin luolajätissä kasvaa viidakko jos toinenkin. Sen sisään mahtuisi pilvenpiirtäjä. Eikä sen loppua näy.

perjantai 8. huhtikuuta 2011 teksti Mark Jenkins

”Koiran käden takana varo dinosauruksia”, kuuluu ääni pimeydestä.

Tunnistan kyllä Jonathan Simsin brittiläisen sotilasaksentin, mutta minulla ei ole hajuakaan siitä, mistä hän puhuu. Otsalamppuni löytää hänet istumasta pimeässä luolan seinämän vierellä harmaat pulisongit kypärän alta pullottaen.

”Jatka vain”, Sims murahtaa. ”Lepuutan vain kipeää nilkkaani.”

Olemme ylittäneet jylisevän, maanalaisen Rao Thuong -joen köyden varassa ja kiivenneet kuusimetristen kalkkikiviterien yli hiekkapenkalle. Jatkan yksin seuraillen vuoden ikäisiä jalanjälkiä otsalamppuni valossa.

Ensimmäinen retki suuntautui Hang Son Doongiin

Sims oli keväällä 2009 mukana ensimmäisessä retkikunnassa, joka kävi Hang Son Doongissa eli ”vuorijoen luolassa” Keski-Vietnamin syrjäseudulla. Laosin rajan lähellä Annamin vuorilla Phong Nha-Ke Bangin kansallispuistossa sijaitseva luola on osa noin 150 luolan ryhmää, johon kuuluu monia vielä tutkimattomia luolia. Ensimmäisen matkansa aikana ryhmä kulki Hang Son Doongissa neljän kilometrin matkan, ennen kuin heidät pysäytti mutainen, 60 metriä korkea kalsiittiseinämä, jonka he nimesivät Vietnamin muuriksi. He erottivat sen yläpuolelta avointa tilaa ja valon häivähdyksiä, mutta heillä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä sen takana mahtoi olla. Vuotta myöhemmin he ovat palanneet – seitsemän brittiläistä luolahullua, muutama tutkija ja joukko kantajia – kiipeämään seinämää, mittaamaan käytäviä ja jatkamaan matkaa luolan perälle asti.

Jättimäinen säkkipimeä tila

Polku edessäni hukkuu hankalaan kivikasaan, joka on syntynyt katosta romahtaneista rakennuksen kokoisista lohkareista. Kurkistelen suoraan ylöspäin, mutta luolan mahtavuus imaisee lamppuni pienen valon aivan kuin tuijottelisin tähdettömälle yötaivaalle. Olen kuullut, että tähän tilaan mahtuisi pysäköimään vaikka Boeing 747:n, mutta en voi mitenkään varmistaa asiaa; olen säkkipimeässä kuin makuupussin sisällä.

Sammutan lamppuni tunteakseni pimeyden syvyyden. Ensi alkuun en tunne mitään, mutta kunhan pupillini mukautuvat pimeyteen, erotan yllättäen edessäni heikkoa, aavemaista valoa. Etenen kivikossa lähes juoksujalkaa, kivet pyörivät jaloissani ja äänet kaikuvat näkymättömässä kammiossa. Nousen ylös jyrkkää rinnettä, saavun harjanteelle kuin vuorilla vaeltaen ja seisahdun niille sijoilleni.

Suunnaton auringonvalon keila syöksyy luolaan kuin vesiputous. Reikä, josta valo virtaa luolaan, on käsittämättömän suuri, halkaisijaltaan vähintään satametrinen. Syvälle luolaan tunkeutuva valo paljastaa ensimmäistä kertaa Hang Son Doongin käsittämättömät mittasuhteet. Tässä kohdassa onkalo on kenties 90 metriä leveä ja liki 250 metriä korkea: tänne mahtuisi kokonainen kortteli pilvenpiirtäjiä. Valoaukon läheisyydessä jopa leijuu hajanaisia pilviä.

Ylhäältä puskeva valo paljastaa luolan pohjalla seisovan, yli 60 metriä korkean kalsiittitornin, jota peittävät saniaiset, palmut ja muut viidakkokasvit. Stalaktiitteja riippuu valtavan kattoikkunan reunoissa kuin kivettyneitä jääpuikkoja. Köynnöksiä roikkuu satoja metrejä maanpinnasta alaspäin; kiitäjiä sukeltelee ja syöksyilee häikäisevässä auringonvalopylväässä. Jonathan Sims saavuttaa minut. Meidän ja auringon valaiseman käytävän välissä seisoo stalagmiitti, jonka profiili muistuttaa koiran tassua.

Koiran käsi

”Jumalan käsi olisi ollut liian korni nimi”, hän sanoo osoittaen muodostelmaa. ”Koiran käsi on kuitenkin aika passeli, vai mitä?”

Hän napsauttaa lamppunsa pois ja siirtää painon pois raihnaiselta nilkaltaan. ”Kun osuimme ensimmäistä kertaa tuolle romahtaneelle doliinille, siis kattoikkunalle, olin liikkeellä toisen luolaharrastajan kanssa, ja meillä kummallakin oli nelivuotias poika. Siksi olimme dinosaurusasiantuntijoita, ja koko näkymä oli kuin sir Arthur Conan Doylen Kadonneesta maailmasta”, hän sanoo. ”Kun kaverini meni pidemmälle tutkimaan auringonvaloa, kehotin häntä varomaan dinosauruksia, ja se nimi jäi elämään.”

Luolat olivat legendaarisia mutta tutkimattomia

Tätä retkikuntaa johtavista Howard Limbertistä ja hänen Deb-vaimostaan tuli kaksi vuosikymmentä sitten ensimmäisiä Vietnamissa käyneitä luolatutkijoita sitten 1970-luvun, jolloin Vietnamin luolat olivat legendaarisia mutta tutkimattomia. Ho Chi Minh suunnitteli vuonna 1941 japanilaisten ja ranskalaisten vastaista kumoustaan Pac Bo -luolassa Hanoin pohjoispuolella, ja tuhansittain vietnamilaisia piileksi Vietnamin sodan aikana luolissa suojassa amerikkalaisten pommituksilta. Pohjois-Englannin Yorkshirestä kotoisin olevat Limbertit taas olivat kokeneita luolakävijöitä. He ottivat yhteyttä Hanoin tiedeyliopistoon ja lähtivät tutkimusmatkalle vuonna 1990 saatuaan nipun kulkulupia. He ovat sittemmin käyneet maassa 13 kertaa ja löytäneet yhden maailman pisimmistä luolajoista – Son Doongin lähellä virtaavan 19-kilometrisen Hang Khe Ryn – ja auttaneet vietnamilaisia perustamaan noin 850 neliökilometrin laajuisen Phong Nha-Ke Bangin kansallispuiston, jossa vierailee nykyisin neljännesmiljoona vietnamilaista ja ulkomaista matkailijaa vuosittain. Paikallisten tulotasoa merkittävästi nostavat turistit tulevat yleensä katsomaan puiston nimikkoluolaa, Hang Phong Nhata.

Limbertit eivät välttämättä olisi löytäneet luolia tiheästä viidakosta ilman paikallisten asukkaiden apua. ”Herra Khanh on ollut kanssamme alusta asti”, Howard sanoo nyökäten kohti laihaa miestä, joka polttaa savuketta nuotion ääressä. Istumme tulen ympärillä puolitoistakilometrisessä Hang En -käytävässä aivan sen suuaukon tuntumassa. ”Se ei olisi onnistunut ilman häntä”, Howard sanoo. Ho Khanhin perhe asui läheisessä kylässä. Hänen isänsä kuoli sodassa, joten hän joutui nuoresta lähtien suoriutumaan viidakossa omin avuin. Hän metsästeli vuosien ajan ympäri rajaseutua ja hakeutui luolien suojiin vesi- tai pommisateilta.

Luola löytyi vasta kolmen tutkimusmatkan jälkeen

”Hang Son Doongin löytämiseen tarvittiin kolme tutkimusmatkaa”, Howard sanoo. ”Khanh oli löytänyt sisäänkäynnin pikkupoikana mutta unohtanut sen sijainnin. Hän löysi sen uudelleen vasta viime vuonna.”

Kalkkikivikumpuja peittävät bambumetsät ja muu kasvillisuus tekevät seudusta lähes läpitunkemattoman. Pinnan alapuolella tämä Vietnamin osa on yhtä valtavaa kalkkikivilohkaretta, sanoo yhdysvaltalaisen Purdue-yliopiston geomorfologi Darryl Granger. ”Koko alue puristui ylöspäin, kun Intian niemimaa törmäsi Euraasian mantereeseen 40–50 miljoonaa vuotta sitten”, hän sanoo. Hang Son Doong muodostui 2–5 miljoonaa vuotta sitten, kun kalkkikiven poikki virrannut jokivesi tunkeutui halkeamaan ja uursi vuorten alle jättimäisen tunnelin. Kun kalkkikivikallio romahti heikoimmista kohdistaan, maahan syntyi karstivajoamia ja samalla luolien kattoikkunoita.

Limbertien kaltaisille luolatutkijoille Hang Son Doongin kokoisen luolan löytäminen vastaa ennen tuntemattoman maanalaisen Mount Everestin löytämistä. ”Olemme raapaisseet vasta pintaa”, sanoo Howard kansallispuistosta, joka nimettiin metsiensä ja luoliensa ansiosta maailmanperintökohteeksi vuonna 2003. ”Täällä on vielä niin kovin paljon tehtävää.”

Maailman suurin luola

Kun Howard ja Deb näkivät nämä valtavat tilat ensimmäistä kertaa, he olivat varmoja siitä että olivat löytäneet maailman suurimman luolan – ja he saattavat olla oikeassa. On olemassa luolia, jotka ovat pidempiä kuin Hang Son Doong: Kentuckyssa sijaitsevan Mammothluolaston kokonaispituus on ennätykselliset 590 kilometriä. Syvempiäkin on olemassa: Krubera-Voronja eli ”varisluola” syöksyy Länsi-Kaukasuksen Georgiassa 2191 metrin syvyyteen. Käytävien koossa harva luola yltää kuitenkaan edes lähelle. Niihin aikoihin, kun Limbertit löysivät Hang Son Doongin, suurimpana käytävänä pidettiin Malesian Borneossa sijaitsevan Gunung Mulun kansallispuiston Peuraluolaa, joka mitattiin hiljattain 2 kilometriä pitkäksi, 150 metriä leveäksi ja 120 metriä korkeaksi. Tutkimusmatkailijat määrittivät kuitenkin myöhemmin tarkoilla laserinstrumenteilla, että Hang Son Doong on yli 4 kilometriä pitkä ja että siihen sisältyy 90 metriä leveä yhtenäinen käytävä. Korkeutta sillä on paikoin liki 200 metriä.

”Emme oikeastaan olleet etsimässä maailman suurinta luolaa”, Deb sanoo. Hän on kuitenkin innoissaan siitä, että luolan saama julkisuus voisi parantaa paikallisten kyläläisten elinoloja.

Puoliväliin kestää viisi päivää

Viiden päivän patikoinnin, kantamisen ja ryömimisen jälkeen retkikunta on vasta luolan puolivälissä. Ryhmäämme kuuluu lähes kolmekymmentä henkeä, ja väenpaljous tuntuu hidastaneen kulkuamme. Sen lisäksi kulku käy vaaralliseksi, kun kiipeämme Varo dinosauruksia -romahduskohdan läpi: yksi harha-askel liukkailla lohkareilla voisi merkitä yli 30 metrin putousta. Kun pääsemme seuraavalle kattoikkunalle, Edamin puutarhalle (seuraava ontuva puujalkavitsi), se on jopa ensimmäistä suurempi, lähes 200-metrinen. Aukon alla näkyy seuraava lohkarekasa, jossa kasvaa 30-metrisiä puita, köynnöksiä ja nokkosia.

Vietnamin muuri

Kun aika ja tarvikkeet alkavat käydä vähiin, Howard päättää, että on aika lähettää etujoukko Vietnamin muurille katsomaan, olisiko sen ylittäminen oikeasti mahdollista. Muuri sijaitsee yli puolentoista kilometrin päässä V-kirjaimen muotoisessa käytävässä, jonka pohjalla on puolisen metriä vettä. Sen molemmilla reunoilla nousevat 12-metriset mutaiset seinät, jotka ovat tahmeat kuin maapähkinävoi.

Vesihaudassa ei voi oikeasti kävellä, pelkästään kompuroida eteenpäin. Muurille päästessään on niin kuran peitossa, että voisi luulla uineensa suklaavanukkaassa. Luolatutkijat nimesivät tämän paikan Passchendaeleksi I maailmansodassa käydyn juoksuhautataistelun mukaan. Liittoutuneet menettivät siinä 310 000 sotilasta edeten vain kahdeksan kilometriä belgialaisen Ypresin kylän lähellä.

60-metrisen mutaseinän kiipeäminen on teknistä ja vaarallista puuhaa, johon tarvitaan sopivasti hulluja tyyppejä. Onneksi Howard Limbert on valinnut etujoukkoon Gareth ”Sweeny” Sewellin ja Howard ”Clarky” Clarken, jotka ovat kolunneet Englannin pahimpia monttuja yhdessä jo 20 vuoden ajan.

Ensimmäisenä päivänä muurin juurella Clarky varmistaa ja Sweeny alkaa edetä rohkeasti ylöspäin poraten reiän toisensa jälkeen. Lähes kaikki reiät ovat liian hataria turvaköysien kiinnityspulteille. Miehet höpöttävät kirosanojen täyttämällä yorkshirellään 12 tunnin ajan, eikä kumpikaan hiiskahda tehtävän todellisista vaaroista. Jos yksikin 15-senttisistä pulteista poksahtaisi irti, Sweenyä kannatteleva köysi menettäisi ankkurinsa, loputkin pultit irtoaisivat yksi kerrallaan ja mies syöksyisi kuolemaan.

Toisena kiipeilypäivänä, muurin juurella vietetyn yön jälkeen, Sweenyn poran surina kaikaa pimeässä luolassa niin korkealta, että näemme vain hänen otsalamppunsa kajon. Iltapäivällä kello kaksi – vaikka ajalla ei olekaan merkitystä ympärivuorokautisessa sysipimeässä – 20 tunnin poraamisen ja kiipeämisen jälkeen Sweeny katoaa viimein Vietnamin muurin taakse. Muutamaa minuuttia myöhemmin kuulemme hänen tarzanmaisen riemuhuutonsa.

Clarky nousee seuraavana ja huutaa ylös päästyään minulle: ”Oletko tulossa vai et?”

Vietnamin muurin harjalla näemme kirjaimellisesti valoa tunnelin päässä ja alamme hohottaa hulluina. Retkikunnan muut jäsenet kertoivat myöhemmin kuulleensa huutomme yli kilometrin päähän. Muurin harjalla tehdyt mittaukset paljastavat, että Passchendaelen katto on lähes 200 metriä sen pohjan yläpuolella. Meitä on paikalla vain kolme; yksikään ihminen ei ole aiemmin ollut täällä. Laskeudumme Vietnamin muurin toista reunaa ja alamme kavuta kiviportaikkoa kohti luolakäytävän uloskäyntiä.

”Katsokaas näitä!” Clarky kailottaa ja polvistuu kuivuneen lammikon vierelle. Sweeny ja minä menemme paikalle. Altaassa lamppujemme valossa näkyy luolahelmiä. Luolahelmiä syntyy, kun katosta putoava vesipisara osuu kalkkikivipohjaan ja liikauttaa kivennokaretta. Jyvänen liikahtaa pienessä kupissaan aina pisaran osuessa siihen. Tuhansien vuosien kuluessa se muotoutuu lähes pyöreäksi kalsiittihelmeksi. Helmet ovat harvinaisia ja yleensä korkeintaan marmorikuulan kokoisia. Tämän luolan helmet ovat pesäpallon kokoisia, ehkä siksi, että pisarat putoilevat niin korkealta.

”Kastan tämän osuuden täten Pearl Harboriksi”, Clarky julistaa.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...