Pohjoisnavalle syntyy ehkä otsoniaukko

"Muista aurinkovoide!" Haitallinen ilmamassa saattaa ajautua pohjoisnavalta pitkälle etelään.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011 teksti Christine Dell'Amore, National Geographic News

Harvinaisen kylmien lämpötilojen vuoksi "kauniit" pilvet ovat tänä talvena riistäneet arktisten alueiden ilmakehältä suurimman osan sitä suojaavasta otsonikerroksesta. Tämä käy ilmi uudesta tutkimuksesta.

Näin syntynyt vähäotsoninen ilmavyöhyke saattaa ajautua etelään aina New Yorkin leveysasteille saakka, sanovat asiantuntijat, jotka samalla varoittavat lisääntyneestä ihosyövän riskistä.

Maailmanlaajuinen otsonipeitto, joka sijaitsee stratosfäärissä noin 20 kilometrin korkeudessa, estää suurinta osaa Auringon suurtaajuuksisista ultraviolettisäteistä pääsemästä Maan pintaan. Siten otsoni ehkäisee ihon palamista ja ihosyövän kehittymistä.

Jatkuva kylmyys korkealla Arktiksen yllä on saattanut vähentää otsonin pitoisuuden jo puoleen normaalista – "eikä loppua ole näkyvissä", kuten tutkimuksen johtaja Markus Rex sanoo. Rex toimii fyysikkona napa-alueiden- ja merentutkimuksen Alfred Wegener -instituutissa Bremerhavenissa Saksassa.

Historiallisia mittaustuloksia

Alustavat, 30:ltä otsonin määrää tarkkailevalta mittausasemalta eri puolilta Arktista saadut tiedot osoittavat, että otsonikato on ollut tänä vuonna laajempi kuin koskaan aiemmin, sanoo Markus Rex.

Ennen kuin kevät koittaa, "saamme ehkä ensimmäisen arktisen otsoniaukon... se olisi dramaattista kehitystä – se pääsisi jo historiankirjoihin", Rex jatkaa.

"Vielä on liian aikaista sanoa varmasti, mutta kehitystä on pidettävä silmällä."

Ilmakehäntutkija Simone Tilmes ei osallistunut Rexin johtamaan tutkimukseen, mutta hän yhtyy Rexin näkemykseen.

"Tällä hetkellä emme tiedä, miten suuri Arktiksen otsoniaukosta tulee, sillä otsonikerroksen oheneminen on meneillään juuri nyt", sanoo Simone Tilmes, joka työskentelee Coloradossa Yhdysvaltojen kansallisessa ilmakehän tutkimuskeskuksessa NCAR:ssä.

Lopullista vahvistusta varten tarvitaan ehkä tietokonesimulaatioita ja satelliittimittauksia, jotka Markus Rexin mukaan olisivat "erityisen hyödyllisiä, jotta tämän vuoden otsonikadosta saataisiin riippumaton näkemys".

Otsoniaukko on sellainen otsonikerroksen alue, josta vuosittain katoaa suojaava kaasu – tunnettu esimerkki tästä on Antarktiksen ylle muodostunut aukko.

Kauniit pilvet sisältävät otsonille haitallisia kemikaaleja

1980-luvulla havaittiin, että kloorifluorihiilivedyt (CFC-yhdisteet) ja muut otsonia tuhoavat kemikaalit, joita tuohon aikaan käytettiin runsaasti muun muassa hiuslakoissa ja jäähdytysaineissa, heikensivät otsonikerrosta.

Vuonna 1987 allekirjoitetun Montrealin pöytäkirjan sisältämien sopimusten mukaan alettiin maailmanlaajuisesti vähentää CFC-yhdisteiden käyttöä ja korvata niitä aineilla, jotka eivät tuhoa otsonia. CFC-yhdisteitä voi silti vielä säilyä stratosfäärissä vuosikymmenien ajan. Antarktiksen otsoniaukkokin on siis yhä olemassa, vaikkakin sen oletetaan pienenevän tulevien vuosikymmenien kuluessa.

Kun CFC-yhdisteet pääsevät yläilmakehään, ne hajoavat ja niistä vapautuu klooriatomeja, jotka auringonvalon aktivoimina tuhoavat otsonimolekyylejä.

Kylmät lämpötilat vauhdittavat tätä prosessia polaaristen stratosfääripilvien eli helmiäispilvien avulla. Helmiäispilvet ovat kauniita, yhä melko vähän tutkittuja muodostelmia, joita syntyy silloin, kun stratosfäärin lämpötila laskee vähintään –78 asteeseen, kertoo Markus Rex.

Pilvet toimivat eräänlaisina kloorin passivoituneiden sivutuotteiden "varastona". Pilvien pinnalla nämä sivutuotteet reagoivat toistensa kanssa ja vapauttavat "aggressiivisia" klooriatomeja, jotka hyökkäävät otsonimolekyylien kimppuun.

Koko prosessi pysähtyy heti kun ilma lämpenee ja niin sanottu arktinen polaaripyörre hajoaa, toteaa Simone Tilmes.

Arktinen polaaripyörre on jäisen kylmä ilmamassa, joka kiertää pohjoisnapaa talvella. Se kattaa noin 15 miljoonan neliökilometrin laajuisen alan, mikä vastaa lähes 45-kertaisesti Suomen pinta-alaa.

Globaali lämpeneminen ehkä kylmentää yläilmakehää

Tukimuksen johtajan Markus Rexin mukaan tämän talven pakkaskausi ei ole mikään sattuma. "Se johtuu pitkäaikaisesta suuntauksesta, jossa kylmät arktiset talvet ovat muuttuneet vielä kylmemmiksi."

Maailmanlaajuinen ilmaston lämpeneminen voi olla yksi tämän suuntauksen syistä, Rex lisää. Kun kasvihuonekaasut pidättävät lämmön ilmakehän alempiin kerroksiin, ylemmät kerrokset yleensä kylmenevät.

Luonnollisestikin "prosessi on monimutkaisempi kuin tämä yksinkertainen selitys", Rex huomauttaa. "Kasvihuonekaasut voivat vaikuttaa yläilmakehän lämpötilaan monella tavalla."

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...