Luonnolliset taisteluvaunut

Eräänä kuumana iltapäivänä oppaanani toiminut Budheswar Konwar pysäytti avojeeppimme siirtääkseen erään toisen vesieläimen – intiantelttakilpikonnan – sivuun pikkutieltä. Me muut nousimme venyttelemään ja katsomaan vierestä. Kun käänsin katseeni vastakkaiseen suuntaan, näky oli karmea.”Sarvikuono!” Lähellä ja lähestymässä kovaa vauhtia.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Eräänä kuumana iltapäivänä oppaanani toiminut Budheswar Konwar pysäytti avojeeppimme siirtääkseen erään toisen vesieläimen – intiantelttakilpikonnan – sivuun pikkutieltä. Me muut nousimme venyttelemään ja katsomaan vierestä. Kun käänsin katseeni vastakkaiseen suuntaan, näky oli karmea.

”Sarvikuono!” Lähellä ja lähestymässä kovaa vauhtia.

Elävät panssarivaunut voivat spurtata yli 40 kilometrin tuntivauhtiin. Kazirangaan tulee vuosittain noin 70 000 intialaista ja 4 000 ulkomaista matkailijaa, ja heillä on oltava mukanaan aseistettu puistonvartija. Meillä ei ollut aikaa hypätä autoon ja ajaa karkuun, joten Ajit Hazarika ampui laukauksen. Luoti pölläytti ilmaan hiekkapilven vain muutama senttimetri hyökkääjän etujalan etupuolella. Yhdessä kiväärin pamauksen kanssa se sai sarvikuonon kääntymään sivuun kahden sekunnin päässä meistä.

Kymmenen minuuttia myöhemmin ajoimme metsässä korotettua soratietä pitkin, kun vasta rypemästä noussut sarvikuono kiipesi tielle perässään yhtä mutainen poikanen, joka oli kooltaan kaksi kolmasosaa emostaan. Niitä seurasi toinen nuorukainen. Sitten kaikki kolme laskeutuivat tieltä ja katosivat toiselle puolen.

Odottelimme hetken ja jatkoimme matkaa, mutta sitten sarvikuonoemo ryskäsi puiden läpi suoraan kohti meitä. Apukuskin paikalla istunut Hazarika ei ehtinyt edes ampua, kun mutakerroksen peittämä naaras kävi kiinni paljon sitä kevyempään jeeppiin. Auton ovi sai pahan kuhmun. Tajusin sarvikuonon työntävän meitä tien reunalle ja tönivän autoa kahdelle pyörälle. Minun olisi syytä valmistautua hyppäämään ulos, ennen kuin se saisi meidät nurin.

Afrikkalaisista sarvikuonoista poiketen intialaiset lajit eivät lävistä vastustajaa ainokaisella sarvellaan vaan purevat isoilla, terävillä alaetuhampaillaan. Nyt naaraan hampaat viilsivät syviä uria jeepin teräkseen. Pahus.

Konwar oli keksinyt Kazirangaan säännön: ”Ei arkajaloille.” Minä rikoin sitä, kun hän huudatti moottoria ja yritti saada renkaisiin pitoa. Viimein auto kääntyi takaisin vaaka-asentoon ja liukui vapaaksi. Sarvikuono kuitenkin lähti oitis peräämme, ja tilanne pölypilvessä oli tiukka vielä sadan metrin päässäkin.

Olimme menossa paikkaan, josta oli löydetty kahden tiikerin jäljet tuoreen sarvikuononruhon ääreltä. Tiikerit tappavat peräti 15 prosenttia Kazirangassa syntyvistä sarvikuonoista. Tämä ruho kertoi niiden tappaneen aikuisen yksilön, mikä on harvoin havaittua, vaarallista touhua.

Sarvikuonojen suurin uhka ovat silti metsästävät ihmiset, aivan kuten sata vuotta aiemminkin. Siksi Kazirangassa on kenttätöissä lähes 600 vartijaa, jotka on sijoitettu kesyttömien suureläinten ja salametsästäjien väliin. Vartijaryhmät toimivat 130 leiristä, jotka kaikki seisovat pylväiden nokassa. Vartijat merkitsevät tulvakorkeudet pylväisiin; joinakin vuosina merkki on yläkerran puolella. Miehet liikkuvat kahden tai kolmen hengen ryhmissä jalan ja norsulla – tai veneellä. Iltapäivän partiot lopettavat työnsä pimeän tultua. Vartijat heräävät paljon ennen aamunkoittoa seuraavalle kierrokselle, jonka aluksi he pysähtyvät Kakoma-jumalattaren vaatimattomalle alttarille pyytämään taas yhtä turvallista päivää. Suuren kuun aikoihin ryhmät ovat liikkeellä läpi yön.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...