Kullan kyllästämä ilmapiiri

Pitkin vuotta kullan kulutuksen keskipisteenä on silti Kerala, Intian eteläkärjessä sijaitseva verraten vauras osavaltio, jonka osuus Intian väestöstä on vain 3 prosenttia mutta kultamarkkinoista 7–8 prosenttia. Se on erikoista alueelle, jota johtaa maailmanlaajuisestikin harvinainen, demokraattisesti valittu marxilainen hallinto.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Pitkin vuotta kullan kulutuksen keskipisteenä on silti Kerala, Intian eteläkärjessä sijaitseva verraten vauras osavaltio, jonka osuus Intian väestöstä on vain 3 prosenttia mutta kultamarkkinoista 7–8 prosenttia. Se on erikoista alueelle, jota johtaa maailmanlaajuisestikin harvinainen, demokraattisesti valittu marxilainen hallinto. Koska Kerala oli maailmanlaajuisen maustekaupan keskeinen risteyspaikka, kulta tuli siellä tutuksi jo varhain, kun roomalaiset tarjosivat kultakolikoitaan maksuksi pippureista, kardemummasta ja kanelista, joita myös portugalilaiset, hollantilaiset ja englantilaiset siirtokunnat kukin vuorollaan sittemmin kauppasivat.

Keralan omien historioitsijoiden mukaan kullan muuttuminen kaupankäynti välinettä suuremmaksi asiaksi liittyi kuitenkin alueen kapinointiin hindulaista kastijärjestelmää vastaan (aiemmin alemman kastin väki sai koristautua vain kiillotetuilla kivillä ja luilla) sekä sitä seuranneisiin massakääntymisiin kristityiksi ja muslimeiksi: kullasta tuli näiden muutosten myötä itsenäisyyden ja sosiaalisen nousun vahva symboli.

Pitkästä historiasta huolimatta Keralassa ei ole koskaan oltu niin hanakasti kullan perään kuin nyt. Lentokentältä Kochiin johtavaa tietä reunustavat mainokset, joissa näkyy kultaisten hääkorujen koristamia naisia. Kaikki Intian suurimmat kullan jälleenmyyjät tulevat Keralasta, ja Kochin pääkadulla, Mahatma Gandhi Roadilla, on kolmen kilometrin matkalla 13 suurta kultagalleriaa. (Mitähän askeettinen Mahatma olisi moisesta tuumannut?) Vaikka myötäjäiset on virallisesti kielletty, ne ovat merkittävä osa useimpia Keralassa solmittavia avioliittoja, ja Keralassa valtaosa myötäjäisistä on yleensä kullan muodossa.

”Me vartumme kullan kyllästämässä ilmapiirissä”, sanoo uutisaikakauslehden toimittaja Renjith Leen. Kun Keralassa syntyy vauva, isoäiti sivelee kultakolikkoon hunajaa ja tiputtaa sitten pisaran sitä lapsen kielelle onnea tuomaan. Ensimmäisen puolen vuoden aikana vauva saa aina merkkipäivinä, joita riittää kasteesta ensimmäiseen kiinteän ruuan syöntipäivään, lahjaksi kultakoruja: korva- ja kaulakoruja ja lantioketjuja. Kun lapsi täyttää kolme, oppinut suvun jäsen piirtää kultakolikolla sanoja lapsen kieleen, jotta tämä saisi kaunopuheisuuden lahjan. Mikään näistä seremonioista ei silti yksinään riitä kertomaan, miten keskeinen osa Intian taloutta kulta on. ”Kulta on koko talousjärjestelmämme perusta”, sanoo kultasepänliikkeen johtaja Babu. ”Ihmiset pitävät sitä kaikkein varmimpana turvatakuuna, eikä mitään muuta saa muutettua käteiseksi yhtä sukkelasti.”

Kullan vaaliminen sukupolvelta toiselle periytyvänä suvun pesämunana on Intiassa jo vanha perinne. Pitkään on harrastettu myös kultakorujen panttaamista äkillisen rahantarpeen iskiessä – myöhemmin korut ostetaan takaisin. Kaupallisetkin pankit tarjoavat tätä palvelua edelleen. Ne yrittivät kerran tehdä siitä lopun, mutta mellakat, velkaantuneiden asiakkaiden itsemurhat ja hallituksen painostus pakottivat pankit luopumaan ajatuksesta.

Monet Keralan maanviljelijät pitävät kuitenkin enemmän George Varghesen kaltaisista nopealiikkeisistä ”yksityisrahoittajista”. Seitsenkymppinen, kaljuuntuva Varghese pyörittää liiketoimintaa kotonaan kolmen tunnin matkan päässä Kochista. Varghese kertoo käsittelevänsä vajaan puolen miljoonan euron edestä pantattua kultaa kuukaudessa, sadonkorjuun ja hääsesongin aikaan enemmänkin. Tällainen liiketoiminta on lähes ihanteellista, sillä vaikka korko saattaa nousta lyhytaikaisissa lainoissa prosenttiin päivässä, ani harva asiakas jättää maksunsa hoitamatta. Yksikään intialainen ei halua menettää kultaansa. ”Edes silloin, kun kullan hinta nousi tuhanteen dollariin unssilta, kukaan ei myynyt korujaan eikä kolikoitaan”, Varghese sanoo. ”Tämä on heidän pesämunansa, ja he luottavat sen arvon kasvuun.”

Sitä mukaa kuin kulta kallistuu, käy myötäjäisiin tarvittavan kullan hankkiminen entistä hankalammaksi köyhille intialaisperheille. Vaikka myötäjäisiin liittyy edelleen sosiaalinenkin puoli – vaurauden tasapainottaminen morsiamen ja sulhasen perheiden välillä – on kullan hinnan nousu lisännyt niiden varjopuolia. Esimerkiksi Keralan naapuriosavaltiossa Tamil Nadussa kamppailu kullan hankkimiseksi on johtanut myötäjäisiin liittyvään kotiväkivaltaan (tavallisesti niin, että sulhasen suku pieksee morsianta, jonka katsotaan tuoneen mukanaan liian vähän kultaa) ja valikoivaan abortointiin (kun perheet yrittävät välttää tyttäriin liittyvän taloudellisen taakan).

Myös Keralassa paine käy köyhille joskus liian kovaksi. Kochin laitamilla slummissa asuva 59-vuotias leski Rajam Chidambaram löysi jokin aika sitten miehen, joka oli halukas avioitumaan hänen 27-vuotiaan ainoan tyttärensä kanssa. Sulhasen perhe vaati kuitenkin myötäjäisiä, joiden suuruus oli kaukana tyttären ulottumattomissa: 25 punnan kultarahaa tai 200 grammaa kultaa (jonka arvo oli kahdeksan vuotta sitten 1 650 dollaria mutta nyt jo yli 5 200). Siivoojatar Chidambaramilla on vain korvissaan killuvat renkaat; hänen muinoin omistamansa kaulakoru meni edesmenneen miehen sairaalakulujen maksamiseen. ”Minun oli hyväksyttävä sulhasen vaatimukset”, Chidambaram sanoo kyyneliä pyyhkien. ”Jos kieltäytyisin, tyttäreni pysyisi kotona ikuisesti.”

Lopulta paikalliset rahoittajat myönsivät lainan tyttären myötäjäisiä varten. Chidambaram saattoi ehkä välttää vanhapiikatyttärestä koituvan häpeän, mutta sen vastineeksi hän saattaa joutua maksamaan harteilleen langennutta velkataakkaa lopun ikäänsä.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...