Miksi öljy ei häviä?

BP on ilmoittanut saaneensa räjähtäneen porausaukon lopullisesti tukkoon, mutta tutkijat varoittavat siitä, että Meksikonlahden pinnan alla on edelleen suuria määriä öljyä.

tiistai 21. syyskuuta 2010 teksti Joel K. Bourne, Jr., National Geographic News

On kulunut viisi kuukautta siitä, kun Deepwater Horizon -porauslautta räjähti Meksikonlahdella ja aiheutti Yhdysvaltain vesien pahimman öljyonnettomuuden. BP on ilmeisesti viimeinkin onnistunut tukkimaan vuotavan lähteen lopullisesti.

Laajat öljyn peittämät merenpohja-alueet ja vedenalaisten öljypatsaiden tutkimukset viittaavat kuitenkin siihen, että väittely 4,9 miljoonan barrelin (1 barreli = noin 159 litraa) öljyvuodon ekologisista seurauksista ja lopputilanteesta on vasta alkamassa.

Yhdysvaltain hallituksen korkea-arvoinen virkamies väitti elokuun alussa, että yli kolme neljännestä öljypäästöstä oli ”kadonnut”. Lausunto perustui merentutkimuslaitos National Oceanic and Atmospheric Administrationin (NOAA) alustavaan arvioon. Öljypäästöjä seuranneet ja analysoineet riippumattomat tutkijat ovat sittemmin kritisoineet lausuntoa voimakkaasti.

”NOAA:n öljylaskelma oli vitsi, puhdasta toiveajattelua”, sanoo Georgian yliopiston biogeokemisti Samantha Joye, joka havaitsi ja mittasi ensimmäisten joukossa vedenalaisia öljypatsaita.

”Ymmärrän kyllä, miksi ihmiset haluaisivat öljyn vain katoavan, mutta kuka uskoisi oikeasti moista väitettä? Siinä ei ole mitään järkeä.”

Öljyä on hautautunut merenpohjaan

Samantha Joye on kairannut viimeksi kuluneen kuukauden aikana Meksikonlahden pohjasta näytteitä Oceanus-tutkimusaluksella. Tähän mennessä hän on löytänyt öljykerroksia kymmenestä sedimenttikairausnäytteestä, jotka on otettu noin puolentoista kilometrin syvyydestä ja jopa 130 kilometrin päästä onnettomuuspaikan pohjoispuolelta.

Paikoin öljykerros oli paksuudeltaan jopa viisi senttimetriä.

Myöhemmät analyysit kertovat, onko löydetty öljy peräisin juuri tästä vuodosta, mutta kairausnäytteet ovat Joyen mukaan erilaisia kuin luonnollisten öljyvuotojen lähistöltä otetut, joissa öljyä on koko kairausnäytteen pituudelta.

Yhdessä näytteessä öljykerros peitti alleen kuolleita eläimiä, esimerkiksi katkarapuja ja matoja.

Joye huomauttaa öljypatsaiden myös muuttuneen ensimmäisen havainnon jälkeen. Ne ovat paljon hajanaisempia ja niiden metaanikaasupitoisuus on matalampi, ja mikrobinen elämä on erittäin vilkasta.

”Öljy ei ole kadonnut”, Joye kirjoitti hiljattain Oceanuksesta lähettämässään sähköpostissa. ”Sitä kuitenkin löytää vain silloin, kun etsii oikeasta paikasta. Sedimentit välittävät vahvan viestin. Vesipatsaassa on öljyä paikoitellen, mutta se ei ole mikään yllätys.”

Myrkyllinen öljy vahingoittaa meren elämää

Yhdysvaltain energianministeriön alaisen Lawrence Berkeley National Laboratoryn tuore tutkimus viittaa siihen, että useimmat vedenalaiset öljypatsaat ovat jo hajaantuneet tai hajonneet, vaikka muut tutkijat kiistävätkin väitteen.

Yksi heistä on David Hollander, Etelä-Floridan yliopiston merikemisti. Hän löysi kollegoineen elokuun puolivälissä öljyä niin sedimenteistä kuin vesipatsaastakin jopa 80 kilometrin päästä öljylähteen koillispuolelta. Yksi löytöpaikoista oli DeSoton kanjoni, Floridan länsipuolisten vesien tärkeä kaupallisten kalalajien kutupaikka.

Vaikka Hollander saa varmuuden löytämänsä öljyn alkuperälle vasta ensi viikolla, on hänen mukaansa ”sataprosenttisen varmaa”, että se on peräisin suurpäästöstä.

”Löysimme sitä kaikkialta öljylähteen itäpuolisilta vesiltä”, Hollander sanoo. ”Sitä ei esiinny varsinaisena mattona vaan pieninä mikropisaroina, joita ei voi nähdä paljain silmin. UV-valossa se näyttää eteläisen taivaan tähtikuviolta. Ne ovat kuin nuppineulan päitä, mutta niitä on valtavasti.”

Kevyemmät kaasut sekä metaanin ja bentseenin kaltaiset lyhytketjuiset hiilivedyt ovat enimmäkseen hävinneet, ja jäljelle on jäänyt kompleksisempia, pidempiketjuisia hiilivetyjä, joiden hajottaminen on mikrobeille vaikeampaa, huomauttaa Hollander.

”Suunnilleen 24 hiilimolekyylin jälkeen bakteerit vain luovuttavat”, hän sanoo. ”Siellä niitä sitten kelluu 200–500 miljardisosan pitoisuuksina. Pitoisuus on akuutin myrkyllisyystason alapuolella, mutta niitä on siellä kuitenkin.”

Ehkä huolestuttavampi on Hollanderin kanssa samassa yliopistossa työskentelevän kollegan John Paulin havainto: jäljellä oleva öljy on edelleen myrkyllistä meriorganismeille, esimerkiksi mikroskooppiselle kasviplanktonille ja bakteereille.

Paul on analysoinut pinnasta, 250 metristä ja 275 metristä otettuja vesinäytteitä ja havainnut bakteereissa mutaatioita, jotka saattavat olla öljyn aiheuttamia.

Hän arvelee niiden ehkä johtuvan vedessä edelleen olevista polysyklisistä aromaattisista hiilivedyistä (PAH), joiden tiedetään aiheuttavan syöpää.

”On vaikea sanoa, mitä vaikutuksia niillä on kaupallisesti arvokkaiden lajien toukkien kehitykseen”, Paul sanoo. ”Kenties näemme kolmen vuoden sisällä meriahvenia, joilla on kasvaimia. Se on pitkä prosessi.”

Toipumisen valopilkkuja

Meksikonlahdelta kuuluu kaikesta huolimatta myös hyviä uutisia. Esimerkiksi vaikutukset eläimistöön näyttäisivät jäävän huomattavasti pienemmiksi kuin vuonna 1989 tapahtuneen Exxon Valdez -onnettomuuden yhteydessä. Silloin 3 100 merinisäkästä ja yli 100 000 lintua kuoli öljyyn Prinssi Williamin salmessa Alaskassa.

NOAA:n mukaan Meksikonlahden öljypäästö on tähän mennessä tappanut yli 1000 kilpikonnaa, 70 merinisäkästä ja 4 000 lintua.

Tuuli ja merivirrat ovat pitäneet valtaosan öljystä poissa kriittisiltä kosteikkoalueilta, ja tiheät ruohokasvustot ovat itsessään estäneet suuria öljymääriä tunkeutumasta syvemmälle sisämaahan.

Myös Meksikonlahden kalat ja äyriäiset on toistaiseksi katsottu syömäkelpoisiksi: Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA on analysoinut yli tuhat kalastuskieltoon asetetuilta alueilta otettua kalanäytettä ja havainnut PAH-pitoisuuksia vain murto-osassa niistä. Havaitut pitoisuudet ovat olleet vain noin sadasosasta tuhannesosaan määritellyistä riskitasoista.

Pitkäaikaisvaikutukset huolettavat edelleen

Asiantuntijoiden mukaan öljyn pitkäaikaisvaikutukset Meksikonlahden ravintoverkkoon ovat edelleen huolestuttava, tuntematon tekijä.

”Minä pelkään, että [suuri yleisö] sanoo, ’jippii, öljy on poissa!’”, sanoo Georgian yliopiston Samantha Joye.

”Ihmiset unohtavat koko jutun ja palaavat puuhiinsa, emmekä koskaan saa tietää, mitä oikein tapahtuu”, hän sanoo.

”Exxon Valdezista ei ilmeisesti opittu mitään... Me pystymme vielä paljon parempaan. Se, että pystyisi parempaan mutta päättää olla tekemättä sitä, on anteeksiantamatonta.”

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...