Parempi onni ensi kerralla

Vielä raaempaa arpapeliä saattaa olla asuminen niin vaarallisessa ja turmellussa paikassa. Elinajanodote on La Rinconadan asukkailla vain 50 vuotta, mikä on 21 vuotta vähemmän kuin Perussa keskimäärin. Kohtalokkaat kaivosonnettomuudet ovat arkipäivää: useimmiten ne ovat räjähdyksiä, joita räjähteisiin tottumattomat tai päihtyneet työläiset aiheuttavat. Vaikka paukusta selviäisikin, saattaa häkä kuitenkin viedä hengen. Perussa on kyllä tiukkoja kaivosten turvallisuutta sääteleviä lakeja, mutta niiden noudattamista ei La Rinconadassa juuri valvota.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Vielä raaempaa arpapeliä saattaa olla asuminen niin vaarallisessa ja turmellussa paikassa. Elinajanodote on La Rinconadan asukkailla vain 50 vuotta, mikä on 21 vuotta vähemmän kuin Perussa keskimäärin. Kohtalokkaat kaivosonnettomuudet ovat arkipäivää: useimmiten ne ovat räjähdyksiä, joita räjähteisiin tottumattomat tai päihtyneet työläiset aiheuttavat. Vaikka paukusta selviäisikin, saattaa häkä kuitenkin viedä hengen. Perussa on kyllä tiukkoja kaivosten turvallisuutta sääteleviä lakeja, mutta niiden noudattamista ei La Rinconadassa juuri valvota. ”Täällä toimivista 200 yhtiöstä vain viisi edellyttää täyden, pakollisen suojavarustuksen käyttöä”, sanoo turvallisuusinsinööri Andrés Paniura Quispe, jonka edustama yhtiö noudattaa tiukkoja turvasääntöjä mutta edellyttää työläisten silti ostavan varusteensa itse.

Kaivostyöläiset suhtautuvat jatkuvaan hengenvaaraan fatalistisesti. Paikallisilla onkin tapana sanoa ”Al labor me voy, no sé si volveré” eli ”Lähden töihin, en tiedä tulenko takaisin”. Kuolema kaivoksessa katsotaan itse asiassa hyväksi enteeksi jälkeen jääville. Andeilla vuosisatojen ajan harrastettuja ihmisuhreja pidetään nykyäänkin kaikkein ylevimpinä uhreina vuoren jumalattarelle. Uskomusten mukaan kemiallinen prosessi, jossa ihmisaivot sulautuvat vuoreen, tuo kultamalmin lähemmäs pintaa ja siten helpommin saataville.

Jumalat tuskin kuitenkaan ovat kovin tyytyväisiä siihen, miten paljon myrkkyjä La Rinconadaa ympäröivään luontoon on päässyt. Ruuhkaisilla kaduilla vellovat jätevedet ja roskat ovat pieni harmi verrattuna elohopeatonneihin, joita ympäristöön pääsee, kun kultaa erotetaan kivestä. Pienimuotoisessa kaivostoiminnassa jokaista kultagrammaa kohden luontoon vapautuu UNIDO:n arvion mukaan kahdesta viiteen grammaa elohopeaa. Määrä on hurja, semminkin kun elohopeamyrkytys voi aiheuttaa vakavia vaurioita hermostoon ja kaikkiin keskeisiin elimiin. Perulaisten ympäristöihmisten mukaan La Rinconadan ja sen naapurikaupungin, Ananean, elohopeapäästöt saastuttavat jokia ja järviä jopa 250 kilometrin päässä aina Titicacajärvellä saakka.

La Rinconadan tienoon asukkaat kärsivät saasteista tietenkin eniten. Rosemeryn isä, Esteban Sánchez Mamani, on työskennellyt täällä parikymmentä vuotta, mutta hän ei enää kovin usein käy kaivoksissa, koska krooninen sairaus on vienyt hänen voimansa ja nostanut verenpaineen korkeaksi. Sánchez ei tiedä, mikä häntä varsinaisesti vaivaa – asia ei selvinnyt hänen ainokaisella lääkärikäynnillään – mutta hän arvelee sen kuitenkin saaneen alkunsa saasteista. ”Tiedän kaivosten vieneen vuosia elämästäni”, sanoo Sánchez, jonka kumara olemus saa hänet näyttämään vuosikymmeniä 40:ää ikävuottaan vanhemmalta. ”Me emme kuitenkaan tiedä muunlaisesta elämästä.”

Perheen kohtalo riippuu nyt malmista, jota Sánchezin vaimo Carmen raahaa alas vuorelta. Sanchéz itse istuu päivät pitkät perheen kivimajan lattialla kiviä pienemmiksi hakaten. Kultahippuiset murut hän laittaa visusti talteen siniseen kahvikuppiin. Rosemery tekee läksyjään riisisäkin päällä ja pommittaa samalla vierasta kysymyksillä elämästä La Rinconadan ulkopuolella: ”Onko teidän maassanne tapana pureskella kokalehtiä? Onko teillä alpakoita?” Vaikka hän on vasta ensimmäisellä luokalla, hän tietää jo haluavansa kirjanpitäjäksi Yhdysvaltoihin. ”Haluan kauas täältä”, hän sanoo.

Rosemery lampsii mukana, kun hänen isänsä kantaa kaksi malmisäkkiä – viikoittaisen lastin – kotinsa yläpuolella toimivaan pieneen rikastamoon. Kyse on toistuvasta rutiinista, mutta Sánchez jaksaa aina toivoa, että juuri tällä kertaa onni viimein potkaisisi. Jos ei muuta, niin ainakin pitäisi saada sen verran kultaa, että perheen kaksi lasta voisivat jatkaa koulunkäyntiä. ”Haluan heidän opiskelevan ja pääsevän pois täältä”, sanoo Sánchez, jolta itseltään jäi seitsemäs luokka käymättä loppuun.

Isä ja tytär katselevat, kun mestari tekee ikivanhoja taikojaan. Mies sekoittaa paljain käsin nestemäistä elohopeaa puisella vaskoolilla kullan erottamiseksi kivestä. Elohopeapitoisen jäteliemen hän kaataa vajan alla kulkevaan puroon. Vajaat kymmenen metriä alamäkeen päin nuori tyttö täyttää vesipulloa tuon saastuneen puron vedellä. Sisällä vajassa kaikkien katseet ovat kuitenkin kiinnittyneet marmorikuulan kokoiseen hopeanhohtoiseen hippuun, jonka elohopeapinnan alle kätkeytyy toistaiseksi tuntematon määrä kultaa.

Sánchez työntää hipun taskuunsa ja laahustaa ylämäkeen kultaa ostavaan liikkeeseen. Kauppias, jollaisia on kaupungissa useita satoja, polttaa elohopean pois puhalluslampulla. Kaasut höyryävät piipun kautta kylmään, ohueen ilmaan. Sánchez tepastelee huoneessa edestakaisin rispaantunut lakki kourassaan.

Kymmenen minuutin kuluttua liekin keskeltä paljastuu pieni kultajyvä. Sánchez rypistää otsaansa. Jyvä painaa vain 1,1 grammaa. Kauppias laskee nipustaan muutaman setelin ja ojentaa olkaansa kohauttaen Sánchezille summan, josta perheelle jää rikastuslaskun maksamisen jälkeen vajaat 15 euroa. ”Parempi onni ensi kerralla”, kauppias toivottaa.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...