Ensimmäiset vuodet ja traumaattinen kokemus

Uransa alusta lähtien Jane Goodallia on pommitettu kysymyksillä simpanssien tutkimusmenetelmistä ja johtopäätöksistä, joita käyttäytymishavaintojen pohjalta voidaan tehdä. Nuo kysymykset alkoivat nousta esiin jo ensimmäisen kenttäkauden jälkeen, kun Louis Leakey kertoi seuraavasta Janeen liittyvästä kuningasajatuksestaan: hän järjestäisi Janelle paikan Cambridgen yliopiston etologian laitoksen tohtoriohjelmasta.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Uransa alusta lähtien Jane Goodallia on pommitettu kysymyksillä simpanssien tutkimusmenetelmistä ja johtopäätöksistä, joita käyttäytymishavaintojen pohjalta voidaan tehdä. Nuo kysymykset alkoivat nousta esiin jo ensimmäisen kenttäkauden jälkeen, kun Louis Leakey kertoi seuraavasta Janeen liittyvästä kuningasajatuksestaan: hän järjestäisi Janelle paikan Cambridgen yliopiston etologian laitoksen tohtoriohjelmasta.

Tohtorintutkinto vaikutti kaukaa haetulta kahdestakin syystä. Ensinnäkään Janella ei ollut edes alempaa korkeakoulututkintoa. Toisekseen hän oli aina tähdännyt naturalistiksi tai vaihtoehtoisesti journalistiksi, eikä tiedemiehen ura kuulunut hänen haaveisiinsa. ”Enhän minä edes tiennyt, mitä etologia tarkoittaa”, hän kertoi hiljattain. ”Kesti aika kauan ennen kuin tajusin sen merkitsevän yksinkertaisesti käyttäytymisen tutkimista.” Cambridgen kirjoille päästyään Jane huomasi olevansa sukset ristissä laitoksen vanhojen partojen ja alan vallitsevien käsitysten kanssa.

”Oli aika järkyttävää kuulla, että olin tehnyt kaiken väärin. Aivan kaiken.” Tuossa vaiheessa Janella oli 15 kuukauden ajalta Gombesta kertyneitä kenttähavaintoja, joista valtaosa oli hankittu kärsivällisellä yksilöiden tarkkailulla. Jane oli antanut tutkimuskohteilleen lempinimiä, kuten David Harmaaparta, Mike, Olly ja Fifi, mutta moista perso¬nifikaatiota ei katsottu hyvällä Cambridgessä. Yksilöllisyyden ja tunteiden liittäminen epäinhimillisiin eläimiin katsottiin antropomorfismiksi eikä etologiaksi. ”Onneksi muistelin ensimmäistä opettajaani, joka opetti minulle jo pikku tyttönä, ettei moinen pidä paikkaansa.” Tuo ensimmäinen opettaja oli Janen koira Rusty. ”Ei ihminen voi mitenkään jakaa elämäänsä minkäänlaisen kehittyneet aivot omaavan eläimen kanssa tajuamatta, että eläimet ovat persoonallisia.” Hän puski vallitsevaa käsitystä vastaan – niin lempeä kuin Jane onkin, hän ei koskaan anna periksi – ja 9. helmikuuta 1966 hänestä tuli tohtori Jane Goodall.

Pieni riistansuojelualue puolestaan nimettiin vuonna 1968 tansanialaiseksi Gomben kansallispuistoksi. Noihin aikoihin Jane sai tutkimusapurahaa National Geographic Societyltä. Hän oli myös mennyt naimisiin, tullut äidiksi ja noussut maailmanmaineeseen osin tässä National Geographic -lehdessä julkaistujen artikkeliensa ansiosta sekä esiinnyttyään karismaattisesti televisioelokuvassa Miss Goodall and the Wild Chimpanzees (Neiti Goodall ja villit simpanssit). Hän muodosti kenttäleiristään Gombejoen tutkimuskeskuksen (GSRC) varmistaakseen työn rahoituksen ja jatkuvuuden.

Vuonna 1971 hän julkaisi teoksen Shadow of Man (Ihmisen varjo), jossa hän kertoo ensimmäisten Gombe-vuosien tutkimuksista ja seikkailuista. Kirjasta tuli myyntimenestys. Samoihin aikoihin hän alkoi ottaa keskukseensa avustajiksi opiskelijoita ja tutkijoita. Louis Leakey on pitänyt meteliä Janen vaikutuksesta nykyaikaiseen primatologiaan, mutta se nousee myös hiljaisesti esiin siinä pitkässä luettelossa ihmisiä, jotka ovat olleet aikansa Gombessa ja jatkaneet sitten työtä merkittävien tieteellisten saavutusten merkeissä. Tähän joukkoon kuuluu esimerkiksi Anne Pusey, joka on nykyisin Duken yliopiston professori ja evoluutioantropologian dekaani, minkä lisäksi hän johtaa Jane Goodall Instituten (joka perustettiin vuonna 1977) kädellistutkimuskeskusta. Hänen hallinnassaan on monen muun asian ohella 22 arkistokaappia täynnä kenttätutkimusraportteja – muistikirjoja ja tarkistuslistoja, joista osa on englanniksi ja osa swahiliksi – Gomben simpanssitutkimuksista 50 vuoden ajalta.

Puolen vuosisadan urakkaan mahtuu yksi traumaattinen keskeytys. Yön turvin 19. toukokuuta 1975 Zairen puolelta Tanganjikajärven yli tulleet kapinallissotilaat kidnappasivat kolme nuorta amerikkalaista ja yhden hollantilaisnaisen. Kaikki neljä panttivankia vapautettiin aikanaan, mutta tapahtuman jälkeen Gombejoen tutkimuskeskukseen ei enää haluttu ottaa ulkomaisia tutkijoita tai avustajia, kertoi brittiläinen Anthony Collins. Collins oli itse tuolloin nuori paviaaneista kiinnostunut biologi.

Paviaanit ovat simpanssien ohella Gomben näkyvimpiä kädellisiä, ja Collins on niiden tutkimisen lisäksi työskennellyt 40 viime vuoden aikana useaan otteeseen merkittävissä hallinnollisissa tehtävissä sekä GSRC-keskuksessa että Jane Goodall Institutessa.

Hän muistaa toukokuun 19:nnen 1975 ”päivänä, jona maailma muuttui ainakin Gomben osalta”. Collins ei itse ollut keskuksessa kyseisenä yönä mutta palasi sinne nopeasti selvittelemään asiaa. ”Oli siinä hyvätkin puolensa”, hän sanoi.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...