Kirottu hautapaikka hermostutti arkeologia

Tutkijatkin joutuvat joskus outojen tuntemusten valtaan. Arkeologi Christine Lee kertoo, miten hän poistui Mongoliassa tehdyltä kaivaukselta tuntiessaan itsensä ahdistuneeksi: ikään kuin joku olisi tarkkaillut häntä.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Ryhmäni ajoi neljä päivää Ulan Batorista länteen Kazakstanin vastaisen rajan tuntumaan työskentelemään muinaisessa hautapaikassa. Noin 1500 kilometrin matka kulki Mongolian keskiosan arojen, Gobin aavikon ja Altaivuorten yli. Kun pysähdyimme yhteen kylään kysymään neuvoa, meille sanottiin, että etsimämme paikka on kirottu. Se oli Xiongnu-imperiumin kuninkaallisten leposija. Kiinan muuri rakennettiin pitämään juuri xiongnut eli hunnit loitolla.

Kun ajoimme lähemmäs, meistä tuntui, että jotain oli pielessä. Oli omituisen hiljaista. Yleensä kaivauskohteissa väki kerääntyy päivän päätteeksi nuotion ääreen, mutta ei täällä. Vaikka paikka oli keskellä autiomaata, siellä oli niin hirveästi hyttysiä, että paikallisten työläisten iho oli tulehtunut kaikesta raapimisesta.

Kymmeniä vuosia aiemmin paikkaa tutkinut kaivausryhmä oli jättänyt jälkeensä valtavia monttuja. Vuosien mittaan ihmisiä oli loukkaantunut ja karjaa ja villieläimiä kuollut pudottuaan niihin. Kun seisoin yhden syvän kuopan reunalla, minusta tuntui ikävästi siltä, että meitä tarkkailtaisiin. Tuntui kuin koko paikka olisi ollut vihainen läsnäolostamme. Sanoin kaivajille, että voisimme tutkia luurangot Ulan Batorissa. Sen jälkeen poistuimme paikalta.

Monia hermostuttaa olla vainajien keskellä. Tutkijaisänikin on kantanut huolta siitä, että ylös kaivettujen luurankojen haamut saattavat seurailla minua. Olen vastannut hänelle, että minä en suinkaan häiritse luurankoja vaan vaalin kauan sitten unohdettujen muistoa. Sanoin myös, että jos minusta joskus tuntuisi siltä, että luurangot eivät halua minua paikalle, lähtisin pois. Tällä kertaa kävi niin.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...