Norsun uloste pelasti tutkijat

Tutkijat joutuivat suistoalueen tutkimusretkellä yllätetyiksi sananmukaisesti housut kintuissa, kun leijonapari kiinnostui heidän toimistaan. Läjä norsun ulostetta pelasti heidät täpärästä tilanteesta.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Tutkijaryhmäni pureutuu joka vuosi yhä syvemmälle botswanalaiseen Okavangon suistoon, joka on 26 000 neliökilometrin laajuinen uomien, tulvatasankojen, laguunien ja saarien viuhka. Sen sokkeloissa elää yli 2000 leijonaa sekä leopardeja, virtahepoja, krokotiileja ja lähes 80 000 norsua.

Eläinten rytmin mukaan

Paikallinen bayeikansa on virtahevonmetsästäjien sukua, ja he ovat opettaneet meitä kunnioittamaan eläimen luonnollista rytmiä. Sauvomme suistoalueelle vasta aamuyhdeksän jälkeen, koska virtahevot lähtevät vasta silloin saariltaan syvään veteen. Ne palaavat takaisin viideltä iltapäivällä, ja me lähdemme ennen niitä.

Alushoususillaan leijonaa vastaan

Ennen paikallisten neuvoja jouduimme oppimaan asioita kovemman kautta. Kuulimme eräänä aamuna leijonan karjuntaa, joka tuntui tulevan saaresta leirimme oikealta puolelta. Olimme paljasjaloin aamukahvilla, mutta halusimme lähteä katsomaan, mitä tapahtui. Pian olimmekin sadan metrin päässä leiristä alushoususillamme ja ilman keihästä.

Norsun kakkaläjä koitui pelastukseksi

Äkkiä paikalle ilmaantui leijonapari. Naaras seisahtui ja jäi tuijottamaan meitä. Tiesin, että meidän piti osoittaa sille, että olimme kiinnostuneita jostain aivan muusta kuin siitä, jotta se ei kokisi meitä uhaksi. Huomasin ison kasan norsunulostetta. Astuin pari askelta leijonan suuntaan ja nostin sontaa käteeni. Keskityin siihen kaikin voimin osoittaakseni, että pidin ulostetta ainutlaatuisena ja että se oli hyvä syy meidän läsnäolollemme.

Jostakin syystä se tepsi. Naaras antoi minun kävellä leiriin saaliini kanssa. Annoimme läjän lojua leirissä kauden loppuun muistutuksena ajattelemattomuuden seurauksista. Enää emme toimi yhtä harkitsemattomasti.

Steve Boyes

National Geographicin nousevaksi kyvyksi nimeämä tutkija.

National Geographic nimeää joka vuosi tutkijoita nouseviksi kyvyiksi ja apurahansaajiksi. Nimityksellä halutaan antaa tunnustusta työstä ja tukea urakehitystä sen alkuvaiheessa.

Erikoisala Suojelubiologia

Paikka Botswana

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...