Arvoitukselliset rakennelmat

Stonehengeä edelsivät monet yhtä lailla arvoitukselliset rakennelmat. Itse sanalla henge tarkoitetaan pyöreää maavallia, jonka sisäpuolella kiertää oja. Niiden lisäksi osista Manner-Eurooppaa sekä joka puolelta nuoremman kivikauden Britanniaa on löydetty maahautoja ja hautakumpuja, pyöreitä puurakennelmia, monoliittejä sekä ympyrän ja hevosenkengän muotoisia kivirakennelmia. (Stonehenge ei tarkkaan ottaen edes ole ”henge”, koska siinä oja on maavallin ulkopuolella.)

tiistai 3. marraskuuta 2009

Stonehengeä edelsivät monet yhtä lailla arvoitukselliset rakennelmat. Itse sanalla henge tarkoitetaan pyöreää maavallia, jonka sisäpuolella kiertää oja. Niiden lisäksi osista Manner-Eurooppaa sekä joka puolelta nuoremman kivikauden Britanniaa on löydetty maahautoja ja hautakumpuja, pyöreitä puurakennelmia, monoliittejä sekä ympyrän ja hevosenkengän muotoisia kivirakennelmia. (Stonehenge ei tarkkaan ottaen edes ole ”henge”, koska siinä oja on maavallin ulkopuolella.)

Monia tällaisia perinteisiä rakennelmia on nähty myös Stonehengessä sen historian eri vaiheissa. Stonehengen ensimmäinen selvä kivirakenne muodostui siniharmaista kivistä, jotka tuotiin paikalle Walesistä uittamalla ja kiskomalla luultavasti joskus ennen vuotta 2500 eaa. Niiden jälkeen monumenttia täydennettiin ns. sarseenikivillä, ja jossakin vaiheessa rakennelmasta johti tieyhteys Avonjoelle. Stonehenge on siis dynaamisen kehityksen huippu; maarakennelmat heijastivat luultavasti erilaisia uskomuksia kuin myöhempi kivimonumentti, joka oli määrätietoisesti yhdistetty veteen.

Romahtaneiden rinkien keskellä seistessä on vaikea hahmottaa monumentin alkuperäistä rakennetta. Helpompaa on kuvitella kaikki se toiminta, mitä sen pystyyn saaminen on edellyttänyt: suunnittelu ja rakentaminen; eri seuduilta haettujen kivien saamiseksi vaadittu diplomatia; tarvittavan työvoiman hankkimisen ja varustamisen vaatima palapeli; kyky vakuuttaa, innostaa ja taivutella raavaita miehiä jättämään eläimensä, peltonsa ja metsästysmaansa – toisin sanoen ne monet hankkeen toteuttamisen edellyttämät toimet, jotka ovat meille ymmärrettäviä, vaikka emme tiedäkään, keitä nämä varhaiset britit olivat, miten he olivat järjestäytyneet tai mitä kieltä he puhuivat.

Se tiedetään, että heidän joukossaan oli viljelijöitä ja karjankasvattajia, ja että he olivat jo paljon aikaisemmin alkaneet muokata maisemaa esimerkiksi raivaamalla teitä ikivanhoihin koivu-, mänty- ja pähkinäpuumetsiin. Luiden jäänteet osoittavat, että vaikka elämä oli fyysisesti vaativaa, nuoremman kivikauden Britanniassa eli meitä hentorakenteisempia ihmisiä. Hammasmädän vähäisyys viittaa niukasti hiilihydraatteja sisältäneeseen ruokavalioon, ja vaikka elinajanodotteita on vaikea laskea, ihmiset näyttävät olleen varsin terveitä.

Toki elämään sisältyi myös odottamattomia vaaroja, aivan kuten nykyisinkin. ”Viidellä, kuudella prosentilla näistä populaatioista havaittiin tylpän esineen aiheuttamia rajuja kallovammoja”, kertoo Keski-Lancashiren yliopiston oikeuslääketieteen vanhempi lehtori Michael Wysocki. ”Osuus oli sama niin miesten kuin naistenkin keskuudessa.” Vammojen selitykseksi on esitetty mm. rituaalimenoja ja sitäkin, että tuon ajan elämä oli yksinkertaisesti väkivaltaista.

Hiljattain tehdyt, sattumalta paljastuneet löydöt ovat tarjonneet uutta tietoa yksittäisten miesten elämänkaarista. Arkeologit kaivoivat vuonna 2002 maata Avonjoen itäpuolella Boscombe Downissa, noin neljä kilometriä Stonehengestä kaakkoon, ja löysivät kaksi vuosilta 2500–2300 eaa. peräisin olevaa hautaa. Niissä oli yhden 35–45-vuotiaan, pahasti jalkansa loukanneen miehen sekä tämän nuoremman sukulaisen, kenties pojan, jäänteet.

Vanhemman, epäilemättä pahasti ontuneen miehen haudassa oli arvotavaraa enemmän kuin missään Britanniasta löydetyssä saman ajan haudassa: kultaisia hiuskoristeita, kuparipuukkoja, piikivityökaluja, kaksi kiillotetusta kivestä tehtyä jousimiehen rannesuojaa, metalliesineiden työstämisessä käytetty ”alasinkivi” sekä keramiikkaa, joiden edustama pikarityyli oli tavanomaista tuon ajan Manner-Euroopassa. Miesten hammaskiilteen kemiallinen analyysi tuotti hämmästyttäviä tuloksia: nuorempi mies oli kotoisin Wessexin liitukivialueelta; vanhempi mies, joka sai lempinimen ”Amesburyn Jousimies”, taas oli lähtöisin Alppien juurelta nykyisten Sveitsin tai Saksan alueelta.

Vuosi Jousimiehen ja hänen kumppaninsa löytymisen jälkeen alle puolen kilometrin päässä työskennelleet rakennustyöntekijät törmäsivät kolmanteen suunnilleen samalta ajalta peräisin olevaan hautaan, jossa oli seitsemän ruumiin jäänteet. Ainakin neljä vainajista oli miespuolisia ja nähtävästi sukulaisia, ja Jousimiehen tapaan hekään eivät näyttäneet olevan kotoisin näiltä seuduilta.

Kolmen aikuisen poski- ja välihampaiden analyysit paljastivat kaivauksia johtaneen Wessex Archaeologyn Andrew Fitzpatrickin mukaan, että ”he kasvoivat yhdessä paikassa kuusivuotiaiksi ja sitten jossakin toisessa paikassa 13-vuotiaiksi saakka”. Syntymäpaikkamääritykset täsmäävät esimerkiksi Luoteis-Britanniaan, Walesiin ja Bretagneen. ”Olennaisinta tässä ei ole se, mistä he olivat kotoisin, vaan se, että tuon aikakauden ihmiset matkustelivat”, Fitzpatrick painotti. ”Nämä ovat selvimpiä tähän mennessä löydettyjä merkkejä esihistoriallisesta muuttoliikkeestä Euroopassa.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...