Jokainen muutos on riski

Luostarien veljestöt koostuvat hyvässä ja pahassakin miehistä, jotka ovat sitä mitä ovat, lihaa ja verta kaapujensa alla. Jotkut ovat luonnostaan itsenäisiä ja haluavat elää omissa maaseutukeljoissaan. Jotkut ovat kapeakatseisia, ja yhden munkin mukaan ”luostarielämä voi olla täynnä pikkumaisuutta”. Parhaat heistä eivät ainoastaan säteile hyvää tahtoa vaan etsivät kohteet, joissa sitä tarvitaan eniten. Karyeksen lähellä Maroudan keljassa elävä isä Makarios on juuri sellainen mies, joka antaa ventovieraalle varatakkinsa, tyhjän huoneen asuttavaksi ja vaikka kaikki rahansa.

tiistai 22. joulukuuta 2009

Luostarien veljestöt koostuvat hyvässä ja pahassakin miehistä, jotka ovat sitä mitä ovat, lihaa ja verta kaapujensa alla. Jotkut ovat luonnostaan itsenäisiä ja haluavat elää omissa maaseutukeljoissaan. Jotkut ovat kapeakatseisia, ja yhden munkin mukaan ”luostarielämä voi olla täynnä pikkumaisuutta”. Parhaat heistä eivät ainoastaan säteile hyvää tahtoa vaan etsivät kohteet, joissa sitä tarvitaan eniten. Karyeksen lähellä Maroudan keljassa elävä isä Makarios on juuri sellainen mies, joka antaa ventovieraalle varatakkinsa, tyhjän huoneen asuttavaksi ja vaikka kaikki rahansa. ”Todellinen usko tuo vapautta. Se tuo rakkautta”, sanoo 58-vuotias munkki vihreät silmät loistaen.

Luostarit ovat kaikkea muuta kuin monoliittisia. Meren äärellä seisova Vatopediou on täynnä bysanttilaisia aarteita ja kunnianhimoa – yksi sen munkeista on kokopäiväinen kuoronjohtajakin. Tietoisesti maanviljelyyn keskittyvässä Konstamonitoussa eletään vanhaan maalaistyyliin ilman sähköä tai Euroopan unionin tukia. (”Kaikenlaisten helpotusten kanssa ei voi elää askeettisesti”, huomauttaa yksi luostarin vanhimmista.) Athosvuoren munkit eivät hylänneet inhimillistä uskallustaan, minkä todistaa korkealla aavan meren yllä – kuin taivaisiin johtavilla tikapuilla – seisova Simonos Petraksen luostari. Jotkut munkit kuitenkin omistautuvat erakkomaiselle karuudelle Karoulian kallioiden ankeissa mökeissä. Jotkut muut kääntyvät kiihkoilijoiksi. Niin on käynyt Esfigmenoussa, tuhatvuotiaassa luostarissa, jota ovat piinanneet merirosvot, tulipalot ja osmanien sortotoimet. Nyt luostari on joutunut oman radikalisminsa uhriksi. Esfigmenoun veljestö on sanoutunut irti ekumeenisten patriarkkojen harjoittamasta dialogista muiden kristinuskon suuntausten kanssa ja ripustanut esille lakanan, jossa lukee ”Ortodoksisuus tai kuolema”. Esfigmenou on suljettu pois Athosvuoren hallintoelimestä, Pyhästä yhteisöstä. Se elää nykyisin ulkopuoliseksi heittäytyneen uhmasta ja eri puolilla maailmaa elävien tukijoidensa lahjoituksilla. ”Me jatkamme kamppailuamme”, julistaa Esfigmenoun kapinallinen igumeni. ”Asetamme toivomme Kristukseen ja Jumalanäitiin – emme kehenkään muuhun.”

Athosvuorelta lähtemistä syystä mistä hyvästä sanotaan ”maailmaan menemiseksi”. Niemimaa on toki edelleen kiinni Maassa, ja noin 2000 munkin rinnalla työskentelee suunnilleen yhtä monta maallikkotyömiestä. Athosvuori on ollut osa Kreikkaa vuodesta 1924. Sen paikallishallinto toimii Karyeksessa, pölyisessä pääkaupungissa ja varastokeskuksessa, jonne tulee tavaraa ja myös ortodoksipyhiinvaeltajia ulkomaailmasta. (Vierailijoiden on haettava erikoislupa, ja Pyhä yhteisö antaa lupia noin sadalle miehelle yhdestä neljään päivään kerrallaan.)

Karyes on pysyvien ja ohimenevien kohtauspaikka, jolle on ominaista epäjohdonmukaisuus: kivetyllä jalkakäytävällä löntystävällä munkilla on yhdessä kädessä kuhmurainen sauva ja toisessa Nike-kantokassi; kaupoissa myydään tuohuksia, rukousnauhoja ja ouzoa. Paikallisten poliisien hoidettavaksi päätyy satunnaisia katujuopumuksia tai myymälävarkauksia. Myös Pyhä yhteisö – maailman vanhin keskeytyksettä toiminnassa ollut parlamentti – pitää majaansa Karyeksessa. Sen jäsenet pohtivat niin EU:hun liittyviä suuria asioita kuin yksittäisen kaupan vuokralaiseen liittyviä pienempiä kysymyksiäkin. Jokainen muutos edustaa Athosvuorella riskiä, jota pitää puntaroida.

Athosvuori on selvinnyt taipumalla pakon alla ja kantamalla huolta tulevaisuudestaan. Pyhä Athanasios, joka perusti Megistis Lavraksen luostarin vuonna 963, raivostutti erakot tuomalla näyttävää arkkitehtuuria muuten koruttomaan maisemaan. Maantiet, bussit, sähkö ja kännykät ovat kaikki aiheuttaneet ahdistusta. Viimeisin tulokas on Internet. Muutama luostari on uskaltautunut vierailemaan kyberavaruudessa: tilannut varaosia, pitänyt yhteyttä lakimiehiin, hakenut tutkimustietoa. ”Yhteys ulkomaailmaan on suuri vaara”, varoittaa yksi munkki. ”Useimmat munkit eivät kuulleet edes syyskuun 11. päivän iskuista.”

Ulkomaailma hivuttautuu alati lähemmäs. Athosvuoren uusimmilla munkeilla on korkeakoulututkintoja, sylimikroja ja niukasti kokemusta kanankasvatuksesta. Menneiden aikojen muulit on pitkälti korvattu pakettiautoilla ja Range Rovereilla. Euroopan unionin tukien pelätään jatkuvan vain tietyin ehdoin, joihin voisi sisältyä vaikkapa vierailulupien myöntäminen naisillekin. Athosvuori ei siis pääse pakoon kuolevaisten maailmalta, mutta veljestö jatkaa eteenpäin niin kuin aina ennenkin: vähän kerrallaan, sisäänpäin kääntyneenä, näkymätöntä ylistäen. Yksi Athosvuoren arvostetuimmista oppineista sanoo: ”Sulattelemme kuolemaa ennen kuin se sulattaa meidät.”

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...