Mihin kiviä käytettiin?

Jo vuosisatoja ennen kuin sinikivet tulivat nykyisin Salisburyn tasangoksi kutsutulle seudulle, vanhoja metsiä oli vuosisatojen ajan kaadettu avoimiksi ruohikkomaiksi. Jos kivet tuotiin jokea pitkin, ne raahattiin Avonjoen pajujen ja sarojen reunustamalta penkalta ylös nykyiselle paikalleen. Koristeellisesti täplitetyt, uritetut ja kiillotetut kivet nostettiin pystyyn pareittain niin, että ne muodostivat kaksoiskaaren. Voi olla, että ne oli myös liitetty yhteen päällyskivillä, jotka ovat sittemmin kadonneet.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Jo vuosisatoja ennen kuin sinikivet tulivat nykyisin Salisburyn tasangoksi kutsutulle seudulle, vanhoja metsiä oli vuosisatojen ajan kaadettu avoimiksi ruohikkomaiksi. Jos kivet tuotiin jokea pitkin, ne raahattiin Avonjoen pajujen ja sarojen reunustamalta penkalta ylös nykyiselle paikalleen. Koristeellisesti täplitetyt, uritetut ja kiillotetut kivet nostettiin pystyyn pareittain niin, että ne muodostivat kaksoiskaaren. Voi olla, että ne oli myös liitetty yhteen päällyskivillä, jotka ovat sittemmin kadonneet.

Vanhat maarakennelmat muokattiin uudelleen korostamaan rakennelman koillista sisäänkäyntiä, mikä vahvistaa monumentin päivänseisausten suuntaisen linjauksen tärkeyttä. Asian korostaminen saattaa heijastaa merkitystä, joka kivien sijainnilla uskottiin Preselissä olevan, tai kenties ne kertoivat muuttuvan ajan uusista uskomuksista. Jossakin myöhemmässä vaiheessa valtavat sarseenit, kovat hiekkakivipaadet, raahattiin paikalle 35–45 kilometrin päästä Marlborough Downsista. Vaikka jälkipolvet tekivätkin monumentin sisäosiin omia muutoksiaan, antoi sarseenien – Walesin pienempien kivien harteikkaiden vartijoiden – pystyttäminen Stonehengelle sen kestävän, valloittamattoman itsevarmuuden auran. Niin arvoituksellinen kuin se onkin, sen massiiviset, monumentaaliset piirteet suorastaan huutavat jotakin tarkoitusta. Ympäristöarkeologi Michael Allenin tutkimukset osoittavat, että alueen ihmiset jatkoivat arkiaskareidensa hoitamista koko Stonehengen pitkän rakennusvaiheen ajan. Hiilijäämät, viljakasveihin liittyvien rikkaruohojen siitepöly ja ennen kaikkea etanoiden kuoret – jotka voidaan yhdistää eri habitaatteihin – osoittavat, että Stonehengen maisemissa raivattiin metsää, pidettiin eläimiä laitumella ja viljeltiin maata.

Olipa Stonehengen funktio sitten mikä tahansa, ainakin se oli tiukasti kytköksissä palvelemaansa yhteisöön. ”Minun nähdäkseni sitä saatettiin käyttää kuten katedraalia tai Wembleyn stadionia”, Allen sanoi. ”Joinakin päivinä siellä järjestettiin juhlavia rituaaleja, toisina arkisempia kokoontumisia.”

Viimeaikaisten löytöjen runsaus korostaa sitä, miten paljon Stonehengen historiallisen maiseman kätköissä voi vielä piillä. Suunnitelluilla kulkueväylän tutkimuksilla yritetään selvittää, milloin se rakennettiin ulottumaan Avonjoelle, mikä selventäisi sitä, missä vaiheessa joki sai rituaalisen yhteyden monumenttiin. Polttohautausjäänteet, jotka kaivettiin ylös ja haudattiin takaisin jo vuonna 1935, saattaisivat paljastaa uusia tietoja nykyisillä menetelmillä tehtävissä analyyseissa. Tämän vuoden huhtikuussa Timohy Darvill ja Geoffrey Wainwright pääsivät ensi kertaa moneen vuosikymmeneen kaivamaan kahdeksi viikoksi itse kivikehän sisäpuolelle, ja he toivovat saavansa selville sinikivien saapumisajan. Stonehengen alueelta kaivettujen luurankojäänteiden uudet tutkimukset puolestaan saattavat kertoa sen, oliko väestön keskuudessa kenties suurtakin tarvetta ”parantamiselle”. Walesin Preselivuorilla käynnissä olevat kaivaukset voivat nostaa esiin ajoitettavissa olevia hautalöytöjä, jotka kenties valottaisivat Preselin kivien merkitystä.

Ainuttakaan Stonehengen tarkoitusta selittävää tekstiä ei ole olemassa. Monumenttiin voidaan siis liittää monenlaisia ”merkityksiä”: Auringon tai miksei yhtä hyvin Kuun temppeli; tähtitieteellinen kalenteri; vainajien kaupunki; parantamiskeskus; jumalia esittävä kiviteos; statussymboli, voimannäyttö. Kaiken mystisyyden ytimessä on varmastikin se, että paikka herättää yhtä lailla kiihkeän varmuuden kuin suuren hämmennyksenkin tuntemuksia.

Stonehenge edustaa Englannin vahvan neoliittisen rakennusperinteen loppuhuipentumaa. Sen käytöstä luovuttiin vuoden 1500 eaa. aikoihin, ja vuosisatojen mittaan moni sen kivistä kaatui, särkyi tai vietiin pois – luonnon tai ihmisten voimin. Aika ajoin arvoituksellisista raunioista laadittiin raportteja. Ajanlaskumme alkua edeltäneen vuosisadan kreikkalainen historioitsija, Diodorus Siculus, lainaa 300 vuotta aiemmin kirjoitettua, kadonnutta kertomusta, joka kuvaili ”mahtavaa Apollonille pyhitettyä aluetta ja huomattavaa pyöreää temppeliä” suurella pohjoisella saarella vastapäätä nykyistä Ranskaa. (Kiehtovaa kyllä, Apollon oli esimerkiksi parantamisen jumala.)

Vähän tuoreempi kertomus on kuulun päiväkirjanpitäjän, Samuel Pepysin, käsialaa. Hän vuokrasi kesällä 1668 hevosia ja oppaan viemään hänet tasangon yli kivien luo, ja hänen tarinansa kaiut sopivat tähänkin päivään. Hän kirjoitti, että kivet olivat ”yhtä mahtavat kuin kaikki niistä kuulemani tarinat kertovatkin, ja niiden näkeminen maksoi matkanteon vaivan. Luoja yksin tietää, mihin niitä käytettiin.”

NG:n tuella

National Geographicin tilaajana olet mukana tukemassa tätä tutkimushanketta.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...