Rautainen Silkkitie

Arslan Ustael odottelee dynamiittia lumihangessa seudulla, jolla pakkanen laskee yöllä 40 asteeseen. Rautatietunnelin suuaukon edessä seisova Ustael väittää, että näillä pakkasilla sylki jäätyy ennen kuin ehtii maahan. Hän on vielä nuori mies, 30-vuotias, ja hänen turkkilainen huumorinsa jaksaa kukkia kylmien pilvienkin keskellä. Hän odottelee dynamiittia, joka taivuttelee vulkaanisesta kivestä rakentuneen vuoren suostuvaisemmaksi sen läpi porattavalle tunnelille. Hän on hyväntuulinen koska tietää, että moinen hanke voi merkitä nuorelle insinöörille kokonaista uraputkea.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Arslan Ustael odottelee dynamiittia lumihangessa seudulla, jolla pakkanen laskee yöllä 40 asteeseen. Rautatietunnelin suuaukon edessä seisova Ustael väittää, että näillä pakkasilla sylki jäätyy ennen kuin ehtii maahan. Hän on vielä nuori mies, 30-vuotias, ja hänen turkkilainen huumorinsa jaksaa kukkia kylmien pilvienkin keskellä. Hän odottelee dynamiittia, joka taivuttelee vulkaanisesta kivestä rakentuneen vuoren suostuvaisemmaksi sen läpi porattavalle tunnelille. Hän on hyväntuulinen koska tietää, että moinen hanke voi merkitä nuorelle insinöörille kokonaista uraputkea. Täällä nimittäin rakennetaan ”rautaista silkkitietä” eli BTK-rautatietä, joka kulkee Bakusta Tbilisin kautta Karsiin ja yhdistää Kaspianmeren öljyalueet Turkkiin ja edelleen Eurooppaan.

Mustanmeren ja Kaspianmeren välissä olevaa 1 200 kilometrin maakaistaletta kutsutaan Kaukasukseksi saman vuoriston mukaan, jonka läpi Ustael kaivaa tunneliaan. Ennen päätymistään osaksi Venäjän keisarikuntaa Kaukasus toimi Euroopan ja Aasian välisenä läpikulkuväylänä; kuuluisa Silkkitie kulki tätä kautta. Lännen ja idän välinen liikenne ei silti ole koskaan ollut ongelmatonta. Vuosisatojen ajan mereltä toiselle pyrkivien oli melottava Asovanmereltä Donjokea pitkin ylävirtaan, kannettava aluksensa aron yli ja laskeuduttava sitten Volgaa pitkin Kaspianmereen. Suorempi reitti Kaukasuksen poikki avautui vasta 1800-luvulla, kun venäläiset alkoivat rakentaa sinne rautateitä.

Rautainen silkkitie merkitsee uuden luvun alkua Kaukasuksen historiassa. Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991 eteläisen Kaukasuksen vasta itsenäistyneet valtiot – Georgia, Armenia ja Azerbaidžan – alkoivat saada taas strategista merkitystä. Kaspianmeren alla ja liepeillä olevien öljy- ja kaasuvarantojen valtavuus pisti maat rakentamaan kilvan putkia Etelä-Kaukasuksen läpi, jotta noita luonnonvaroja saataisiin Euroopan markkinoille. Putket ovat jo käytössä, ja kukoistavaa kauppaa halutaan vauhdittaa edelleen BTK-rautatiellä, jota pitkin eurooppalaisia tuotteita saadaan kuljetetuksi itään ja öljytuotteita vastaavasti länteen Etelä-Kaukasuksen halki. Vuonna 2012 valmistuva rata alkaa Azerbaidžanin pääkaupungista Bakusta ja kulkee Georgian pääkaupungin Tbilisin kautta Kaukasuksen lounaiskolkassa olevaan turkkilaiseen Karsin kaupunkiin.

Turkin mukanaolo kertoo uudesta suuntauksesta alueella, jota on pitkään pidetty Venäjän takapihana. Samaan tapaan kuin vuonna 2005 käyttöön otettu Baku–Tbilisi–Ceyhan-putki (BTC), jota pitkin öljyä virtaa Bakusta turkkilaiseen Ceyhanin satamakaupunkiin Välimeren rannalle, BTK-rautatie on Turkin, Georgian ja Azerbaidžanin yhteinen hanke, josta Armenia on jätetty tarkoituksella ulos. Öljyputken tapaan tämäkin idästä länteen johtava väylä tarjoaa vaihtoehdon pohjoisemmalle, Venäjän kautta kulkevalle ja myös eteläiselle, Iranin kautta kulkevalle reitille. Kyseessä on lähes 500 miljoonan euron hanke, joka palvelee näkökulmasta riippuen talous- tai yhteiskuntakehitystä tai taktisia geopoliittisia pyrkimyksiä, jotka ovat Kaukasuksen eteläosissa yhtä ailahtelevia kuin sääkin.

Turkin ja Georgian rajalla tunnelihanketta johtavalle Ustaelille rautatie merkitsee jotain muuta: tietä yksinäisyyteen. Trabzonissa, leudossa turkkilaisessa kaupungissa Mustanmeren rannalla, Ustaelin tyttöystävän ilme synkkeni, kun hän mietti kahta vuotta Kaukasuksen vuorilla, sillä niin kauan tunnelin rakentaminen kestää. Hän ei ollut valmis sellaiseen. Ustael puhisee ja sekoittaa sokeria teehensä. Miehen on tehtävä valintoja. Ruokalan ilma sakenee savusta. Ikkunoista näkyy, että ulkona riehuu taas yksi lumimyräkkä. Ensimmäisen maailmansodan aikana 90 000 osmanisotilasta odotti näillä vuorilla venäläisjoukkojen tuloa. ”Jotkut jäätyivät hengiltä ampumatta laukaustakaan”, Ustael kertoo. Hän nappaa kypärän matkaansa ja kävelee ovelle. Tunnelitöitä tehdään kellon ympäri kolmen tunnin vuoroissa.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...