Venäjän vaikutus

Olosuhteet ovat kohentuneet sen jälkeen kun Mihail Saakašvili valittiin Georgian presidentiksi – edes Akhalkalakin asukkaat eivät kiistä tätä. Eduard Ševardnadzen valtakaudella sähköä oli saatavilla vain viisi tuntia vuorokaudessa – yöllä – ja leivät oli paistettava aamuyöstä. Silloin väen oli tultava toimeen omillaan: ei ollut televisioita, tiet olivat kurjia, yhteyksiä Tbilisiin ei juuri ollut ja ihmiset sulana pitävien polttopuiden saantia säännösteltiin.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Olosuhteet ovat kohentuneet sen jälkeen kun Mihail Saakašvili valittiin Georgian presidentiksi – edes Akhalkalakin asukkaat eivät kiistä tätä. Eduard Ševardnadzen valtakaudella sähköä oli saatavilla vain viisi tuntia vuorokaudessa – yöllä – ja leivät oli paistettava aamuyöstä. Silloin väen oli tultava toimeen omillaan: ei ollut televisioita, tiet olivat kurjia, yhteyksiä Tbilisiin ei juuri ollut ja ihmiset sulana pitävien polttopuiden saantia säännösteltiin. Nyt seudulta löytyy jo muutama kunnon tie, sähköt toimivat ympäri vuorokauden, jos kohta juoksevaa vettä ei ihan joka talosta vielä löydykään. Akhalkalakissa on usein kylmä sisätiloissakin, ja stressaantuneet ihmiset vaeltelevat kaduilla voimattoman oloisina. He eivät totisesti muistuta mahtavia narteja, tarujen jättiläisiä, joiden kerrotaan asuneen Kaukasuksella ennen kuin ihmiset tulivat alueelle ja louhivat vuoristoon ensin valtakuntiaan ja sittemmin kansakuntiaan.

Georgia on vasta 19-vuotias kansakunta, joka kärsii melkoisista kasvukivuista. Seitsemän vuotta sitten samettivallankumous kiihdytti nuoruuden huumaa ja nosti esiin jos jonkinlaisia tavoitteita. Nato-jäsenyys. EU-jäsenyys. Emomaasta irtautuneiden Abhasian ja Etelä-Ossetian palauttaminen keskushallinnon vakaaseen otteeseen. Uudenlaisen suhteen luominen Venäjään. Saakašvili halusi kaiken ja nopeasti sittenkin. Ilman pohjoista naapurimaataan hän olisi saattanut onnistuakin.

Venäläiset ovat pitkään kokeneet Georgian omaksi asiakseen, koska juuri he taivuttivat georgialaisaateliset ruotuun 1800-luvulla ja yhdistivät ruhtinaskunnat yhdeksi hallintoalueeksi, kristityksi linnakkeeksi muutoin osmanien ja persialaisten hallitsemalla alueella. Venäläisillä on myös vahvat tunnesiteet Aleksandr Puškinin ja Leo Tolstoin ihannoimaan seutuun. Hyvänsuopuus riippuu kuitenkin näkökulmasta. Vähän sen jälkeen kun Aleksanteri I oli yrittänyt liittää Georgian valtakuntaansa vuonna 1801, tervehti leskeksi jäänyt Georgian kuningatar tsaarin lähettilästä tappavalla tikariniskulla.

Vähän tuoreempi välien kiristyminen koettiin vuonna 2006, kun Venäjä sulki maiden välisen rajan kyllästyttyään Georgian länsimaistumispyrkimyksiin. Venäjä pelkää, että jos Georgia pääsee arvostamiensa eurooppalaisten instituutioiden piiriin, se voisi ruokkia Kaukasuksen pohjoisten alueiden vapaudennälkää. Venäjälle kuuluvilla Dagestanin, Ingušian ja Tšetšenian alueilla jatkuvasti tapahtuvat pommi-iskut ja salamurhat uhkaavat Moskovan valtaa.

Venäjän ja Georgian pitkään kiristyneet välit puhkesivat sodaksi kesällä 2008. Venäjä teki siirtonsa vahvistaakseen hallintaansa separatistisista alueista. Sen joukot ajoivat Georgian armeijan pakoon, minkä jälkeen Venäjä tunnusti Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyyden. Se muistutti samalla siitä, että pienikin kahakka näillä seuduin voisi johtaa maailmanlaajuiseen mittelöön. EU ja Yhdysvallat olivat kuitenkin silmiinpistävän haluttomia puuttumaan asiaan. Sodan jälkeen Georgian länsimielinen politiikka on polkenut paikoillaan. Venäjän ja Georgian välinen raja avattiin uudelleen viime maaliskuussa, mutta jännite on yhä vahva.

Jumalat kahlitsivat Prometheuksen Kaukasukseen rangaistukseksi siitä, että tämä oli antanut ihmisille tulen, eikä Georgiakaan voi sijainnilleen mitään. Toisaalta juuri maantieteellinen asema voi olla sen vahvin valtti. Naton näkökulmasta Etelä-Kaukasus on nykyisin tärkeä reitti, jonka kautta voidaan tukea toimintaa Afganistanissa, koska marraskuusta 2008 alkaen terrori-iskut ovat vaarantaneet Pakistanista Khaibarin solan kautta tulevat kuljetukset. Tärkeälle kauppakumppanille Turkille Georgia taas on portti Keski-Aasiaan. Armenia ja Venäjä eivät voi käydä kauppaa keskenään kulkematta Georgian läpi. Azerbaidžanin öljy puolestaan pääsee Välimerelle vain Georgian kautta, ja transit-maksuista kertyykin vuosittain noin 50 miljoonan euron potti.

Georgia on pöydän pikku pelaaja, jolla on pistää pottiin vain pieniä pelimerkkejä. Georgiassa rautaisen silkkitien suurin vaikutus voikin olla tyrmistys Mustanmeren satamakaupungeissa Batumissa ja Potissa, maan dynaamisimmissa talouskeskuksissa, kun niissä tajutaan, että rahtia voidaan kuljettaa suoraan Turkkiin. Georgia voi toki toivoa, että jos Venäjän kanssa ilmenee uusia hankaluuksia, Euroopan maat saattavat nostaa äläkän, jos eteläisen Kaukasuksen kautta käytävä kauppa häiriintyy.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...