Lukumääräiset tavoitteet painostavat

Toistaiseksi tämä menetelmä, jota on pidetty kansainvälisestikin mallikelpoisena, ei ole ottanut tulta Pohjois-Intian köyhien osavaltioiden ”hindivyöhykkeellä”, joka kulkee maan poikki hieman Delhin eteläpuolella. Lähes puolet In­tian väestönkasvusta tapahtuu Rajasthanissa, Madhya Pradeshissa, Biharissa ja Uttar Pradeshissa, joissa syntyvyys huitelee yhä kolmessa ja neljässä lapsessa naista kohden. Yli puolet seudun naisista on lukutaidottomia, ja moni avioituu paljon ennen 18 vuoden laillista ikää.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Toistaiseksi tämä menetelmä, jota on pidetty kansainvälisestikin mallikelpoisena, ei ole ottanut tulta Pohjois-Intian köyhien osavaltioiden ”hindivyöhykkeellä”, joka kulkee maan poikki hieman Delhin eteläpuolella. Lähes puolet Intian väestönkasvusta tapahtuu Rajasthanissa, Madhya Pradeshissa, Biharissa ja Uttar Pradeshissa, joissa syntyvyys huitelee yhä kolmessa ja neljässä lapsessa naista kohden. Yli puolet seudun naisista on lukutaidottomia, ja moni avioituu paljon ennen 18 vuoden laillista ikää. He parantavat sosiaalista asemaansa synnyttämällä lapsia – eivätkä yleensä lopeta ennen kuin ovat saaneet vähintään yhden pojan.

Jotkut tarjoavat Keralan vaihtoehdoksi eteläistä Andhra Pradeshin osavaltiota, missä kouluihin pystytettiin 1970-luvulla väliaikaisia ”sterilointileirejä”. Sterilisaatioluvut ovat pysyneet korkeina leirien vaihduttua sairaaloihinkin, ja 1990-luvun alusta syntyvyys putosi kymmenessä vuodessa noin kolmesta lapsesta alle kahteen. Keralasta poiketen puolet kaikista Andhra Pradeshin naisista on edelleen lukutaidottomia.

NPSF:n nykyinen toimitusjohtaja Amarjit Singh laskee, että jos hindivyöhykkeen neljä suurinta osavaltiota olisivat seuranneet Andhra Pradeshin mallia, niissä olisi vältytty 40 miljoonalta syntymältä – ja suurilta kärsimyksiltä.

”Koska 40 miljoonaa syntyi, 2,5 miljoonaa lasta kuoli”, Singh sanoo. Hän uskoo, että jos kaikkialla Intiassa otettaisiin käyttöön laadukkaat ohjelmat sairaaloissa tehtävien sterilisaatioiden edistämiseksi, maassa voisi vuonna 2050 olla 1,4 miljardia ihmistä 1,6 miljardin sijaan.

Andhra Pradeshin mallin arvostelijat, esimerkiksi Population Foundationin A. R. Nanda, sanovat intialaisten tarvitsevan parempaa terveydenhuoltoa, etenkin maaseudulla. He vastustavat lukumääräisiä tavoitteita, jotka painostavat virkamiehiä steriloimaan ihmisiä, sekä rahapalkkioita, jotka vaikuttavat ihmisten päätöksiin oman perheensä koosta.

Monet urbaanit intialaispariskunnat tekevät samoja valintoja kuin eurooppalaiset ja amerikkalaiset. New Delhin soveltavan taloustutkimuksen kansallisneuvoston vanhempi tutkija Sonalde Desai esitteli minut viidelle työssäkäyvälle delhiläisnaiselle, jotka käyttivät valtaosan palkastaan yksityiskoulujen maksuihin ja lisäopetukseen. Kullakin heistä oli yksi tai kaksi lasta, eikä enempiä ollut suunnitelmissa. Desain ryhmä tunnisti maanlaajuisessa 41 554 kotitaloutta käsittäneessä tutkimuksessa pienen mutta kasvavan yksilapsisten kaupunkilaisperheiden ryhmän.

”Hämmästyimme siitä omistautumisesta, jota vanhemmat osoittivat lapsiaan kohtaan”, hän sanoo. ”Silloin ymmärtää yhtäkkiä, että se on syy syntyvyyden laskuun.”

Maaseudulla tilanne on toinen. Menin Desain ryhmän kanssa Palanpurin kylään Uttar Pradeshiin, hindivyöhykkeen osavaltioon, jossa asuu yhtä paljon ihmisiä kuin Brasiliassa. Kylään kävellessämme ohitimme kännykkämaston mutta myös avoviemäriojia, jotka virtasivat pienten tiilitalojen vieritse. Mangotarhan pitäjä kertoi yhden puunsa alla, että hänellä ei ole mitään syytä kouluttaa kolmea tytärtään. Kysyin kylän keskustassa neempuun alla tusinalta maanviljelijältä, mikä toisi heidän elämäänsä eniten parannusta. ”Jos voisimme saada vähän rahaa, se olisi hieno juttu”, yksi vitsaili.

Intiassa ei pitäisi tavoitella syntyvyyden tai väkiluvun vähentämistä, sanoi Population Foundationin Almas Ali.

”Tavoitteeksi pitäisi ottaa kylien tekeminen elinkelpoisiksi. Kun puhutaan Intian väestöstä, vielä nykyäänkin, mieleemme tulevat aina kasvavat väkimäärät. Ihmisten huomioiminen on työnnetty taka-alalle.”

Paluumatka Palanpurista Delhiin kesti neljä tuntia. Istuimme ruuhkassa markkinakaupunki toisensa jälkeen, ja kukin niistä sykki toimintaa. Näin miehen työntävän ylämäkeen kärryjä, joiden lastin takaa hän ei nähnyt eteensä. Ajattelin Ehrlichin valaistumista taksissa vuosikymmeniä sitten. Ihmisiä, ihmisiä, ihmisiä, ihmisiä – kyllä. Mutta myös vahvaa energian, eteenpäin pyrkimisen ja tavoitteellisuuden tuntua.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...