Unitutkimus

Seisokeilla on hintansa. Eläin pysyy levätessään pitkän aikaa paikallaan, jolloin se on helppo saalis pedoille. Mikä voi olla moisen riskin arvoista? ”Jos unella ei ole jotain aivan elintärkeää tehtävää, se on evoluution suurin erehdys”, sanotaan tunnetun unitutkijan Allan Rechtschaffenin tokaisseen.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Seisokeilla on hintansa. Eläin pysyy levätessään pitkän aikaa paikallaan, jolloin se on helppo saalis pedoille. Mikä voi olla moisen riskin arvoista? ”Jos unella ei ole jotain aivan elintärkeää tehtävää, se on evoluution suurin erehdys”, sanotaan tunnetun unitutkijan Allan Rechtschaffenin tokaisseen.

Vallitsevan teorian mukaan aivot tarvitsevat unta toimiakseen kunnolla. Ajatus perustuu osin maalaisjärkeen – kenenpä ajatus ei luistaisi paremmin kunnon yöunien jälkeen? Ongelmana on kuitenkin ollut teorian vahvistaminen ja sen selvittäminen, miten nukkuminen aivoja käytännössä auttaa. Vastaus saattaa riippua siitä, millaisesta unesta on kyse. Robert Stickgoldin johtama tutkijaryhmä testasi jokin aika sitten Harvardissa opiskelijoiden tarkkaavaisuutta erilaisin kokein niin, että opiskelijoiden annettiin välillä torkkua.

Kävi ilmi, että vilkeunista nauttineet suoriutuivat lepohetkensä jälkeen paremmin kielioppitehtävistä ja muista rakenteiden hahmottamista edellyttävistä tehtävistä, kun taas syvempään uneen vaipuneilla suoritustaso nousi muistitehtävissä. Joissakin tutkimuksissa aivojen on havaittu toistavan unen aikana samoja hermosolutoimintoja kuin vähän ennen nukahtamista, ikään kuin aivot yrittäisivät unessa painaa pitkäkestoiseen muistiin kaikkia päivän mittaan opittuja asioita.

Tällaiset tulokset viittaavat siihen, että yksi unen tehtävistä olisi muistijälkien vahvistaminen. Arvostettu unitutkija Giulio Tononi julkaisi muutama vuosi sitten mielenkiintoisen, tähän teoriaan liittyvän sivujuonteen: hänen tutkimuksensa osoittivat, että nukkuvat aivot näyttävät karsivan pois tarpeettomia synapseja eli yhteyksiä. Unen tarkoituksena voi siis olla auttaa meitä muistamaan tärkeät asiat antamalla merkityksettömämpien seikkojen unohtua.

Uni palvelee todennäköisesti myös fysiologisia tarkoituksia, ja onkin merkillepantavaa, että FFI-potilaat eivät koskaan elä pitkään. Vaikka näiden potilaiden tarkkaa kuolinsyytä on yritetty selvittää monin tutkimuksin, se ei ole vieläkään valjennut. Kuolevatko he kirjaimellisesti unenpuutteeseen? Mikäli eivät, missä määrin unettomuus vaikuttaa niihin sairauksiin, joihin he kuolevat? Jotkut tutkijat ovat havainneet, että unenpuute hidastaa haavojen paranemista rotilla, jotkut taas ovat sanoneet unen parantavan immuunijärjestelmää ja hillitsevän infektioita. Näistä tutkimuksista ei kuitenkaan voi tehdä lopullisia johtopäätöksiä.

Rechtschaffen pakotti 1980-luvulla rottia pysymään hereillä panemalla ne telan päälle asetetulle pyöreälle levylle, jonka alla oli vesiallas. Jos rotat nukahtivat, levy keinahti nurin ja tiputti ne veteen, jolloin ne heräsivät. Kun tätä brutaalia pakkovalvotusta oli kestänyt noin kaksi viikkoa, kaikki rotat olivat kuolleet. Kun Rechtschaffen sitten teki niille ruumiinavauksen, hän ei löytänyt niistä mitään erityistä vikaa. Rottien elimet eivät olleet vahingoittuneet; ne näyttivät kuolleen silkkaan uupumukseen eli nukkumattomuuteen. Vuonna 2002 tehdyssä seurantatutkimuksessa käytettiin hienovaraisempia keinoja, mutta rotista ei silläkään kertaa löytynyt yksiselitteistä kuolinsyytä.

Kävin Stanfordin yliopistossa William Dementin pakeilla. Hän on yksi vilkeunivaiheen löytäjistä ja yliopiston unitutkimuskeskuksen perustajista. Pyysin häntä kertomaan, mitä hän osaa 50 vuoden tutkimuskokemusten jälkeen sanoa unen syistä. ”Sikäli kuin tiedän, ainoa täysin selvä syy sille, että meidän täytyy nukkua, on se, että meitä alkaa nukuttaa”, hän sanoi.

Valitettavasti sama ei päde käänteisesti; meitä ei aina ala nukuttaa, vaikka tarvetta unelle olisikin. Unettomuus on levinnyt teollisuusmaihin epidemian tavoin. Suomessa noin 10 prosenttia väestöstä kärsii vakavista, pitkäaikaisista unihäiriöistä, arvioi unitutkija Sari-Leena Himanen Tampereen yliopistosta. Yhdysvaltalaisista noin viidennes eli 50–75 miljoonaa ihmistä sanoo kärsivänsä univaikeuksista.

Unettomuuden perussyihin kiinnitetään silti hämmästyttävän vähän huomiota. Lääketieteen opintoihin sisältyy unihäiriöihin keskittyvää opetusta vain vähän; joissakin tapauksissa niihin ei perehdytä lainkaan. Omalääkäreiden terveyskyselyissä nukkumisesta ei välttämättä kysytä mitään, vaikka unettomuuden hoidon laiminlyönti käy kalliiksi niin sosiaalisesti kuin taloudellisestikin. Riippumaton yhdysvaltalainen lääketieteen asiantuntijaelin The Institute of Medicine on arvioinut, että lähes viidennes kaikista Yhdysvaltain vakavista moottoriliikenneonnettomuuksista liittyy kuljettajien väsymykseen. Se nostaa Yhdysvaltain kansallisen univelan kustannukset jo kymmeniin miljardeihin. Työn tuottavuuteen unettomuus vaikuttaa vielä merkittävämmin, minkä lisäksi tulevat ”pehmeämmät” kustannukset: kärsivät tai jopa katkeavat ihmissuhteet, työpaikat, joita uupuneet ihmiset eivät jaksa edes hakea, entistä laimeampina koetut elämän nautinnot.

Myös unihäiriöt, joita hoidetaan, tulevat yhteiskunnalle kalliiksi, kun lukuun otetaan esimerkiksi tutkimukset, lääkkeet, menetetyt työtulot ja toimeentulotuet, sanoo tanskalainen unitutkimuksen professori Poul Jennum. Koska krooniset unihäiriöt alkavat usein jo nuorella iällä, myös niihin liittyvät kulut juoksevat läpi koko potilaan elämän.

Jos johonkin vähemmän yksityiseen ja arvoitukselliseen elintoimintoon liittyisi näin laajamittaista vahinkoa aiheuttava terveysongelma, hallitukset julistaisivat sodan sitä vastaan. Unitutkimukseen ei ole kuitenkaan juuri kiinnitetty huomiota eikä sijoitettu suuria varoja.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...