Onko painovoima sama kaikkialla?

Ei ole, vaan se vaihtelee maapallon tiheyserojen mukaisesti.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Yllä oleva geoidikuva esittää, miltä Maa näyttäisi, jos se muovailtaisiin uudelleen kuvastamaan eri puolilla palloa vallitsevia painovoimaeroja.

Maapallon tiheys vaihtelee paikasta riippuen, ja tiheys puolestaan vaikuttaa vetovoiman suuruuteen. Voimakkaamman vetovoiman alueet kohoavat kuvassa etäämmälle maapallon keskipisteestä ja heikomman vetovoiman alueet jäävät matalammiksi. Kuvan on tuottanut Euroopan avaruusjärjestö ESA, ja se on toistaiseksi tarkin esitys aiheesta.

Maapallon pinnanmuodot, esimerkiksi vuoret, vaikuttavat kyllä painovoimaan jonkin verran mutta aina Maan vaippaan asti ulottuvat geologiset rakenteet huomattavasti enemmän.

Pienemmän tiheyden alueilla vetovoimakin on pienempi, ja siksi tämän geoidin matalimmat kohdat sijaitsevat Intian valtameressä, minne Intian ja Euraasian mannerlaattojen muinainen yhteentörmäys saattoi synnyttää heikompaa kallioperää.

Geoidin muutosten perusteella voidaan kenties seurata myös ilmastonmuutoksen vaikutuksia Maan pintaan.

Tuoreet satelliittitiedot kertovat jo maapallon vesimassojen muuttumisesta jäästä vedeksi.

Kysy meiltä:

Haluatko kysyä jotakin NG:n asiantuntijoilta? Lähetä kysymys osoitteeseen [email protected]. Vain julkaistaviin kysymyksiin vastataan. Kysymyksen lähettäjä palkitaan hienolla maailmankartalla.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...