Matka maanviljelyksen kehtoon

Yksi reaktio peltojemme nopeasti vähenevään biodiversiteettiin on ollut kerätä mahdollisimman monen viljelykasvin siemeniä ja varastoida ne turvalliseen paikkaan ennen kuin ne katoavat ikihyviksi. Idean kehitti ensimmäisenä venäläinen kasvitieteilijä Nikolai Vavilov, joka koki vuonna 1926 kenties nykyajan vähiten hehkutetun tieteellisen valaistumisen. Hän kasvoi kauppiaan poikana köyhässä maalaiskylässä, jota vaivasivat toistuvat katovuodet ja ruuan säännöstely, ja kehitti jo nuorella iällä pakkomielteekseen nälänhädän lopettamisen niin Venäjältä kuin muualtakin maailmasta.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Yksi reaktio peltojemme nopeasti vähenevään biodiversiteettiin on ollut kerätä mahdollisimman monen viljelykasvin siemeniä ja varastoida ne turvalliseen paikkaan ennen kuin ne katoavat ikihyviksi. Idean kehitti ensimmäisenä venäläinen kasvitieteilijä Nikolai Vavilov, joka koki vuonna 1926 kenties nykyajan vähiten hehkutetun tieteellisen valaistumisen.

Hän kasvoi kauppiaan poikana köyhässä maalaiskylässä, jota vaivasivat toistuvat katovuodet ja ruuan säännöstely, ja kehitti jo nuorella iällä pakkomielteekseen nälänhädän lopettamisen niin Venäjältä kuin muualtakin maailmasta.

1920–30-luvuilla hän keräsi ahkerasti ihmisravintona käytettävien kasvien luonnonvaraisten ja tuntemattomien lajikkeiden siemeniä viideltä mantereelta säilyttääkseen geenit, jotka määrittävät kasvien olennaisia ominaisuuksia, esimerkiksi tautienvastustuskykyä ja ääriolojen sietoa. Hän myös johti instituuttia (nykyisin Pietarissa toimivaa Kasviteollisuuden tutkimuslaitosta), jonka tehtävänä oli hänen pullistelevan kokoelmansa säilyttäminen. Näin syntyi ensimmäinen globaali siemenpankki.

Vavilov pystyi eräällä Abessiniaan (nykyinen Etiopia) suuntautuneella tutkimusmatkalla vuonna 1926 tarkastelemaan asioita laajalla perspektiivillä ja määrittämään eri puolilta maailmaa muutaman paikan, joissa ravintokasviemme luonnonvaraisia sukulaisia oli ensi kerran domestikoitu. Jälkeenpäin hän kartoitti seitsemän ”viljeltyjen kasvien alkupistettä”, joita hän kuvaili maanviljelyksen muinaisiksi synnyinseuduiksi.

”Siellä voi päästä todistamaan ihmisen suurta roolia kullekin alueelle parhaiten sopivien viljeltävien muotojen valinnassa”, Vavilov kirjoitti.

Vavilovin tarina ei päättynyt onnellisesti. Yksi maailman johtavista nälänhädän poistamisen auktoriteeteista kuoli vuonna 1943 nälkään Volgan varren vankileirillä. Stalin oli katsonut hänen siemenenkeruutoimensa porvarilliseksi tieteeksi. Tuohon aikaan Hitlerin armeija lähestyi jo Leningradia, epätoivoista kaupunkia, jonka asukkaista yli 700 000 oli kuollut nälkään ja tauteihin.

Neuvostoliitto oli määrännyt Eremitaasin taidekokoelman evakuoitavaksi varmana siitä, että Hitler oli iskenyt silmänsä museoon. Maailman suurimman siemenpankin 400 000 siemenen, juuren ja hedelmän turvaamiseksi ei tehty mitään.

Niinpä ryhmä Vavilovin instituutin tutkijoita pakkasi lajitelman siemeniä laatikoihin, kantoi ne kellariin ja vartioi niitä vuorotellen. Historialliset asiakirjat paljastivat myöhemmin, että Hitler oli perustanut kommandoryhmän ottamaan haltuun siemenpankin – kenties toivoen saavansa jonain päivänä hallintaansa maailman ruuantuotannon.

Vaikka siementen vartijat kärsivät nälästä, he eivät sortuneet syömään maansa tulevaisuutta. Leningradin piirityksen päättyessä keväällä 1944 yhdeksän siementen vartijoiksi ryhtyneistä tutkijoista oli kuollut nälkään.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...