Toivo itää

On ollut hankala todistaa sitä, että tuottavuuden kasvu ilman monimuotoisuuden vähenemistä on mahdollista. Worede halusi osoittaa, että ruuan riittävyys nyt ja viljelykasvien monimuotoisuuden säilyttäminen tulevaisuuteen eivät sulje toisiaan pois, ja on myös onnistunut siinä. Hän on tarkastellut viljelijöiden valitsemia sopeutumiskykyisiä lajikkeita ja määrittänyt, mitkä niistä lupaavat parhaan sadon.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

On ollut hankala todistaa sitä, että tuottavuuden kasvu ilman monimuotoisuuden vähenemistä on mahdollista. Worede halusi osoittaa, että ruuan riittävyys nyt ja viljelykasvien monimuotoisuuden säilyttäminen tulevaisuuteen eivät sulje toisiaan pois, ja on myös onnistunut siinä. Hän on tarkastellut viljelijöiden valitsemia sopeutumiskykyisiä lajikkeita ja määrittänyt, mitkä niistä lupaavat parhaan sadon.

Satoisien paikallisten siementen käyttö yhdessä luonnonlannoitteiden ja esimerkiksi sekakylvön kanssa on nostanut satoja jopa 15 prosenttia työläitä tuontilajikkeita paremmiksi. Samankaltainen hanke on käynnissä myös paikallisten karjarotujen kanssa. YK:n eläingenetiikka-asiantuntija Keith Hammond sanoo, että paikallisesti sopeutuneet geneettiset resurssit ovat 80 prosentilla maailman maaseutualueista ylivertaisia verrattuina tuontirotuihin.

Viisitoista prosenttia parempi sato ei silti vie lähellekään ruuantuotannon kaksinkertaistamista, jota tulevina vuosikymmeninä asiantuntijoiden mukaan tarvitaan. Ruuan monimuotoisuuden säilyttäminen on yksi monista strategioista, joita tarvitaan haasteen selättämiseksi, mutta ratkaiseva sellainen. Kun maapallo lämpenee ja ympäristö muuttuu vähemmän sopivaksi nykyisen ravintomme tuottaville lajikkeille ja siemenille, ihmiskunta tarvinnee geenejä, joiden avulla kasvit ja eläimet menestyvät vaikkapa Afrikan helteessä tai toistuvien tautihyökkäysten edessä. Worede on jopa sitä mieltä, että tutkijat saattavat hyvinkin löytää etsimiään Ug99-resistenttejä kantoja Etiopian pelloilta.

”Vaikka tauti muuntuukin uuteen muotoon, se ei tuhoa täältä kaikkea. Se on monimuotoisuuden etu.”

Worede karsastaa ajatusta siitä, että kehittyneet maat käyttäisivät Etiopian kaltaisia keskuksia luonnonsiemenpankkeina, joista sopii tehdä nostoja vitsauksen iskiessä. Hän muistuttaa 1970-luvun alun kääpiökasvuvirusepidemiasta, joka uhkasi tuhota maailman ohrat. 1960-luvulla Etiopiaan tullut amerikkalaistutkija oli sattunut nappaamaan eräältä pellolta ohranäytteitä tutkimuksiaan varten. Kun virus iski, hän luovutti näytteet yhdelle viruksen pysäyttämistä yrittäneelle tutkijalle, ja niistä löytyikin resistentti geeni.

”Se muutti kaiken eikä maksanut heille mitään”, Worede sanoo. ”Ei geenimanipulaatiota tai muutakaan. Vain luonnollinen vastustuskyvyn lähde yhdeltä Etiopian pahiten nälkiintyneistä seuduista.”

Welossa Mohammed ja hänen naapurinsa seisoivat hiljaisina oman maanalaisen siemenpankkinsa vierellä. Vuoden 1984 nälänhädän jälkeen he eivät edes ajattele viljan myymistä ennen kuin tietävät sadonkorjuun tulokset. Kysyin heiltä, oliko pelloilla näkemäni yltäkylläisyys tehnyt heistä hieman luottavaisempia ja optimistisempia.

”On hyvä, että on hieman ylimääräistä rahaa, jotta voimme panna lapset kouluun hyvissä vaatteissa, mutta…”, Mohammed aloitti. Sitten hän katsoi naapuriaan ja vastasi tavalla, joka mielestäni kuvaa täydellisesti asennetta, joka meidän kaikkien pitäisi omaksua ruuantuotannon tulevaisuuden suhteen.

”Olemme positiivisia, mutta hyvin tietoisia riskeistä.”

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...